sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäinen adventti


Anoppini kanssa vaihdoimme joulukalenterit ja tein hänelle ensimmäiselle päivälle käsityöpussukan.
Voihan tuon laittaa toilettipussukaksikin, mutta ajattelin tuon lähinnä kässätarvikkeiden säilyttämiseen.
Pussukka on tehty vanhasta pyöreästä kirppis-pöytäliinasta. Kauan sitä marinoin kaapissa ja mietin jo käyttöön ottamista, mutta sitten kuitenkin raaskin silputa siitä pari pussukkaa. Yksi anopille ja toinen joulupuotiin. 
Ihana kangas <3

Pussukan sisältä paljastui parin seuraavan päivän paketit. 



Lapsetkin saivat oman joulukalenterinsa tänä vuonna. Laitoin joihinkin jotain tavaraa herkkujen lisäksi, mutta uskon herkkujen olevan ne tärkeimmät. Tänään neitoset saivat värityskirjan ja kynät. Äippä taas sai anopilta muffinsipellin ja siihen muffinsivuokia. Ehkäpä niistä sitten myöhemmin jotain leivontakuvia sitten kehitän? Katsotaan, katsotaan. Kylläpä tämä pakettien availu jouduttaa arkea mukavasti. Huomiselle onkin anopilta taas jokin iso paketti.. iiksistä. Vähän jänskättää. Ihanaa arjen juhlaa tämä tälläinen.

Jännitättekö te mukana?

Minun anopille antamasta pakettiläjästä ei tullut otettua kuvia, mutta ehkäpä jossain välissä käyn siitä nappaamassa kuvan tänne blogini kätköihin. Tässä kuvia vielä tuosta neitosten joulukalenterista ja likkojen huoneen uusista verhoista jotka sain joskus aikoja sitten anopiltani. Joka taas sai nämä äidiltään. Hieman muokkausta ne vaativat, sillä olivat ihan super seitkytlukua. Nyt passaavat hienosti ja ovat aika suloiset.
 Ja käsin tehty nuo ristipistot. Vau, ihailen!! On siinä pistoksia saanut lasteni isomamma pistellä!




Nyt ei muuta kuin soronou ja hiljentymään ensimmäiseen adventtiin. Kynttilöitä palamaan ja sen sellaista. Lapset ovat saaneet sekoitettua koko kämpän sekaisin ja juhlafiilis sen osalta aika kaukana. Mutta siinä onkin oppimista, etsiä juhlafiilis jostain muusta kuin siitä mikä meidät ympäröi. Kuorrutus on aina kiva, mutta sisällä se juju kuitenkin on. 

Iloa, seesteisyyttä ja rauhaa teidän ekaan adventtiin.
Sylin täydeltä rakkautta ja läheisyyttä.
Olette suuri iloni <3

P.s. Käytiin klaffaamassa, mutta kukaan ei ollut kotona. Eräiden oven takana odotti tälläinen:


8 kommenttia:

  1. Tulin kesken pienen inhoreaktion tähän lukemaan tän päivityksen ja sieltä se taas muistui tärkein mieleeni, ei se kuorrutus vaan se mieli, se olo, se sisin, se mikä on tärkein. Pidä sydämestäsi huolta, Juhan sanoin. Tää nyt liittyi mitenkään ei mihinkään, mutta helpotti jo ;) Suurta viisautta arjen keskellä!

    Ja ihania kalentereita, varaudupa siihen että ensi vuonna me vaihdetaan kalenterit postipaketin kautta :D Mie niin tahdon siun suunnitteleman joulukalenterin kuvien perusteella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesken ihoreaktion.. mielenkiintoista ;D . Sinulla siis on ehdottoman hieno kuorrute siellä. Arjen viisaudet ovat ihania ja liittyvät aina kaikkeen <3

      Joooooooooooooooooooooooooo. Vähän mä jännitän ens joulua pitkin vuotta. Oon niin messissä <3 . Säännöt ovat olleet yleensä: 1-5 e per paketti. Mieluiten 0 e. Itsetehtyä, kierrätettyä, kirppikseltä, kaupasta mahd vähän ja saa olla aineetontakin. Ensi vuosi, ou jee!

      Poista
  2. Toivottavasti paketit pysyvät tuossa oikeisiin päiviin asti. ;) Onpa reteet nuo verhot! Ihanat. :)

    Ja kiitosta vaan tätäkin kautta klaffausylläristä! <3 Se rouva osaa aina yllättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat pysyneet avaamattomina likkojen huoneessakin. vAu,. minulla onkin ihanan tottelevaiset lapset (ei millään muotoa omaa ansiota, suotu vain kiltit lapset tässä suhteessa) Kiitos. Anoppees tekemät ;)

      Hih, tää osaa yllättää joskus ihan hyvässäkin mielessä. :)

      Poista
  3. Onpas kiva kalenteri tyttösillä ja ihan loistoidea tuollainen kalenterivaihto! Omalla kohdallani epäilen kyllä, että ottaisin hirmuisen stressin siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tyttöset ainakin tykkää :). Ja anoppee on onneksi niin rento kaiffari, ettei sen kanssa tehdessä tarttee stressata. Uskon, että välillä kyllä tulee alemmuuskomplekseja, mutta ei se niin vakavaa ole ;). Pääasia, että on kivaa ja jännitystä ilmassa.

      Poista
  4. Ihana idea anopin kanssa =) munkin anoppi tekee käsillä kaikenlaista, pitäisköhän hälle tällaista ehdottaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tälläinen teillekkin kehiin! Piristää kummasti ja joulunaikahan on juurikin passeli tälläiselle kutkutukselle, jota nuo paketit tuottavat. Ehkä tänä jouluna voi olla hankalaa, mutta ensi jouluna sitten? Minä aina tammikuussa aloitan kiertelemään kirppareita siihen malliin, että josko sieltä jotain ihanaa tarttuisi mukaan. Ja osan sitten teen itse. Kierrätys on ollu meille tärkeetä ja se, että rahaa menis tosiaan max. 5 e per paketti.

      Poista