torstai 28. marraskuuta 2013

Tuija-kranssi



Yhtäkkinen päähänpisto ja vartissa valmis!

Jos ei olisi satanut vettä, niin en olisi hoksannut käyttää näitä puolittain huonoksi menneitä Kartio-Tuijan rippeitä kranssiksi. Eipä niitä olisi tullut mieleenkään hakea lumen alta. Siellä ne ruman joutomaakasan takana törrötti.  Kiitos siis sateen, meillä on joulukranssi ovessa. Ja vanha koivukranssi sai yllensä havuhunnun. Nyt vois se lumi tulla sitten takas? Näyttäis tuo rakennustyömaakin paljon kauniimmalle ja pihassa olisi hieno lumikasa joutomaan sijaan.



Keittiöön laitoin emalivatiin tulilatvoja ja käpyjä. Kylläpä piristi kummasti. 

Hei, eikä yhtään vois sopivammin osua.
Ulkona sataa lunta!
Nyt on piristystä tälle päivälle kerrakseen.
Oi!

Valkeita unelmia teillekkin lukijani, sellaisia muhkean kokoisia pumpuleita tietänne pehmittämään ja valaisemaan.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Neulottu pikamyssy ja poolokauluri


Mintunvihreä talo on riisuutunut huurrepeitteestään.
Sorapiha näkyy jääksi muuttuneen lumen alta.
Voihan sade!
Eilen otin puikoille Novitan Hile-lankaa. Tein myssyn nuorimmalle neitoselle, mutta sovittajaksi suostui vain vanhempi neitonen. Suonen pikkuiselle tirpuuselle anteeksi tämän myssy-boikotin ja pistän sen flunssan piikkiin. 
Tänään täällä sadetta pakoilevat ja flunssaa poteva kyyhöttivät lähes koko päivän sisällä. 
Äiti neuloi ihka omalle siskolleen 'poolokauluksen' kerän lopusta. Sellaisen, ettei hiustötterö mene piloille kun sen päälle laittaa. Molemmat työt tein tasona. Poolokaulukseen ei ollu mitään ohjetta. Mutta tuohon myssyyn nappasin idean täältä ja ohjetta omin säännöin, vilkuilin täällä . Äärettömän helpot ja joutuisat välityöt!
Pitkästä aikaa kävikin niin, että koko kerä meni.  Olen tyytyväinen.



Kuvassa näkyy jokin aika sitten tekemäni perus tuubihuivi itselle. Oli nafti. 
Ja tadaa, neitoselle tuli ihastuttava pallokuosi kaulaan. :D

Isosiskon viime vuoden Pompin hiippahuppu oli innoittajana myssyn väriin.  Jonkin sortin samistelua <3.
Yllättävän tuottelias tällä viikolla olen ollut, ihanaa. Joululahja to do -lista on taas lyhentynyt ja stressi on vähentynyt. Ei kaikkea ole missään nimessä pakko tehdä itse. Ja vanhin kummipoikakin ohjeisti kysyttäessä, että ei missään nimessä mitään vaatteita sitten joulupakettiin :D.  Raukka, jolla on käsityöihminen kummitätinä. Ei mitään mattoja tänä jouluna siis..boring!

No mutta. Kaikkia joululahjoja ei ole vielä tehty.
Kaippa sitä pitääkin mennä laittamaan neitoset nukkumaan.
Saunaan ja neulomaan.

Rattoisaa keskiviikkoiltaa teille ja iloa loppuviikkoon.

Tervetuloa uusille lukijoille!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tatti-jono

Kankaat kierrätettyä lakanaa ja kirppikspöytäliinaa. Pitsit Paikallisesta ja Jätti-Rätistä.  Kävyissä kerros spraymaalia ja kuumaliimalla juuttinaru kiinni. OI.

Huumorinkukka ei ole kukkinut pitkiin aikoihin.
Nyt se on nupullaan.
Miten kaunis on tuo nuppu ja sen sato on nyt jo huima.


Kyllähän hyvän ystävän jutut naurattaa, lähes aina.
Mutta itselleen nauraminen.
Miten voi olla niin vaikeaa?
Antaa olla itsensä vaan ihminen.
Nauraa mokille ja nostaa katseensa eteenpäin.

Meinasi mennä fiilis näitä sieniä tehdessä.
Miten voi olla, että tulos on vimpula vaikka tekemässäni kaavassa, ei ole näitä omituisia muotoja.
Noh, söpöläisiä ne siltikin ovat.
Hihityttää ihan, kun en kuuntele perfektionistia joka olallani killuu.
Että miten ihkuja nämä ovatkaan.
Ei täydellisesti sitä mitä ajattelin, 
mutta saman fiiliksen ne tuottavat.
Fiilis olisi ollut toinen, jos olisin ottanut ratkojan kehiin.
Hui, nuppu olis kuihtunut ennen puhkeamistaan.
Jokainen tatti on yksilöllinen.
Ja ihan 'vaan' itselle.
Ei.
Vaan:
 nämä ovat minulle itselle.
Ansaitusti itselle.


Auringonsäteet kimmeltävät yhä hangella.
Taidan lähteä ulos hiipparoimaan.
Jospa se huumorinkukkakin voi paremmin, kun sitä ulkoiluttaa välillä?

Iloa ja auringon kimmellystä ympärillenne toivoo

Yks taivaanrannanmaalari.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kaappien kätköistä



Viime vuosien joulukoristeita on kaiveltu esille, ripoteltu ympäriinsä ja ihmetelty niitä.
Jouluko jo siis tulossa oikeasti?
Tänään paketoin vajaat 24 pakettia anopilleni ja muutama vielä uupuu.
Jotain pientä pitäisi siis kehitellä, että saamme vaihtaa joulukalenterit anoppini kanssa. Lupaan niitä paketeita sisältöineen täälläkin sitten jouluna väläytellä. :)




 Palikkapino on joskus tehty mieheni työmaalta tuomista jämäpaloista. Hieman maalia ja leimasimella kirjaimet. Ja joulutalo odottaa eteisessä vieraita, tervehtii tulijoita ihanalla punaisuudellaan. Näitä tein viime vuonna jonkun pinon ja yksi jäi sitten itsellekkin. Oi Joulu se hiljalleen tulla jolkottaa!

Näihin pikaisiin räpsyihin, iloa lauantai-iltaan!

torstai 21. marraskuuta 2013

Piparireunukset on ice.


Huurretta ja jäiden kimallusta.
Rasahtelua ja pienen tytön yrityksiä liitää jäällä.
Silmät kuin timantit, loistavat ilosta nuo sinisafiirit.
Kylmä viima poskissa punoittaa
ja pienen pieniä hiutaleita ropsahtelee olalle.



 Hieman unelias päivä.
Vielä uneliaampi ilta.
Kauniita unia tällä kertaa. 
Tilaustöiden listaa on hieman saatu lyhennettyä 
(kaikkia juttuja ei ole tullut edes kuvattua)
ja joululahjojakin saatu nykerrettyä.
(ja näitähän nyt ei ainakaan ole tullut vielä kuvattua)
Nyt on kuitenkin lupa tehdä sitä mitä lystää.
Ei yhtään mitään tai odottaa inspiraatiota.
Sanon rohkeasti ei, jos tarvis.
Sanon ei niin kauan, että mieleni tekee sanoa 
Kyllä.


Ja sukathan ovat lähes samanlaiset kuin edeltäjänsäkkin. Roosaisen vaaleanpunainen lanka on edelleen sitä Sandes Garnin Maijaa, muut seiskaveikkaa. Kookosnapit ovat ihastuttava lisä hieman yksinkertaisiin sukkiin. Pitkään kesti näiden valmistuminen, mutta vihdoin ovat redit ja odottavat joulupuodissa hakijaansa. Saapi nähdä kenen pikkuisen tirpaat nämä lämmittävätkään <3..

Nyt menen ottamaan neitosten kanssa parit torniennätykset, palapelimaratonit tai vaikkapa ihan vaan siivoamme koko lastenhuoneen. Sielläkin kun on kuljettu sumut silmillä jo jokusen päivää. .. 

Kirpakoita ja auringon siivittämiä päiviä teille toivottelee Kipa.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Virkattuja kukkia heijastimiksi


Kuka sanoikaan, että yksinkertaisuus on kaunista?
Yksinkertaisia nämä ovat, mutta kauneudesta en sitten osaa sanoa.
Jotenkin ainakin kovin söpöjä ovat he, mutta ehkäpä hieman käytännöllisen näköisiä.
Sillä yritin tehdä sellaisen kokoisen keskustan, että oikeasti heijastavat, eivätkä ole vain koristeita. 


Iloa arkeen ja seesteistä mieltä heille jotka sisällä pakoilevat sadetta!
(Ja se ken vei minun seesteisyyden ja pitkän pinnan, saapi palauttaa sen äkkiä takaisin. Laina-aika meni umpeen ajat sitten :D )

lauantai 16. marraskuuta 2013

Joulupalloja vanhoista kuteista


Siskoni on tullut lakeuksille poikaystävänsä kanssa. 
Ihan parasta.
 Opastin siskoani ompelemaan iPad suojuksen poikaystävälleen joululahjaksi, sillä välin minä hieman jouluaskartelin. Olimme aiemmin Veronikan ja ystäväni tytön kanssa askarrelleet 'teippipalloja' ja nyt nähtyäni uusimman Suuri Käsityö -lehden (täällä kiva esittely lehdestä), ajattelin kokeilla vanhoista lakanakuteista näitä.
Näissä siis styrox-pallo sisällä ja päällä puuliimalla liimattu kangas-suikaleita. Styrox-pallojen tilalla voisi ihan hyvin olla vaikkapa vanhoja joulupallojakin, mutta minulla nyt oli näitä jemmassa ja hyvin toimivat.


Silloin kun kaksikymmentä liikavarvasta saman peiton alla alkaa ahdistaa.
Silloin kun ei vain meinaisi jaksaa mitään.
Silloin kun kaikki tuntuu tyhjälle, kannattaa tehdä hyppy tuntemattomaan.
(Tämä tapahtuu useimmiten vain silloin, kun on pakko.)

Anopin puoti tarjosi hyvät mahdollisuudet siihen.
Tarjosi tilaisuuden tehdä jotain ihan muuta.
Teinkin.
Nautinkin paniikista huolimatta ja nautin taas enemmän kotona olosta.
Arvostan itseäni ja arvostan kotiäitiyttä uudella tavalla.
Mutta voisin kuvitella, että päänupille ja varmasti jossain vaiheessa lapsillekkin, äidin töihinmeno ei olisi pahitteeksi.


Armollisuus itselleen ja itsestäänselvyyksien arvostus, siinäpä viime illan saldo.
Liikavarpaat parantuivat ja taas (hetken) helpottaa.


Kohta kolme ja kohta neljä veet tyttöset taitieilivat aika hienot pallot, eikö? <3

Arki.
Onhan se ihan parhautta, kun vain on voimissaan.
Tällä hetkellä olen hyvin hengissä.
Ja lapsetkin heittelevät käpyjä ja noita palloja ympäri olkkaria.
Varsin elossa siis hekin ja taitavat kaivata jotain uutta projektia. :)

Hyvää lauantaiehtoota teille, haastetaan itseämme kohti huomista!
Joko muuten saa luvalla jouluttaa?

torstai 14. marraskuuta 2013

Linnunmökki vaiko joku ihme alttari?




Varsinainen tyylivaras se täällä, hei!
Näin täällä tälläisiä ja arvatkaapa tekikö mieleni heti samanlaisia.
Isäni sattumoisin samana päivänä kysyi, että haluatko minun tekeväni sinulle jotain hänen jämälaudoista?
Joo, oishan mulla yks.
Sieltä tuli yks, kaks.. no neljä elementtiä (joista kaksi siis on nyt kässähuoneessani). Isiukko se näköjään pääsi vähän innostumaan, kiitos <3.
Isosiskoni meinasi, että ihan kuin joku alttari. Mutta katsotaan tottuuko hänen silmä vielä, sillä samainen setti vanhasta laudasta päätyi heille. 
Itse ainakin rrrrrakastan!
Oi. Ja kivoja Aarikan purkkejakin löytyi viime viikonloppuna siskoni kanssa Turun Manhattanilla pyöriessä. Ruostuneita sisältä, jotenka pääsivät tilperhöörikipoiksi talon sisälle tönöttää. 




Pikkuisen meinaisi jouluttaa ja kirpparilta löydetyt kupitkin pääsivät hyllylle. En myönnä, että tänään siivotessa hyllylle pääsi myös joulutikkuja tai että makkarissa killuu yks joulutähti. .. tai että kuuntelin joululauluja, enkä mitään hilpeetä limputusta, vaan ihan apaattisien möreä äänisiä Sylvian joululauluja sun muita. Mistä lähtien sitä sitten on lupa jouluttaa? 

En päde huonoa omaatuntoa moisesta vaan sydän ilosta pamppaillen paketoin jo ekat joulupaketitkin. Sellaiset ihan pienet ja vaatimattomat. Vaan kukas tekaisis ne vähän isommat puketit?
Kun huomenna alkaakin monen naisen yhteinen kokeilu, joulupuoti. Ja täytyypi myöntää, että eipä ole sinnekkään tullut juuri mitään tehtyä, kaikki turkales, tuntuu vievän niin paljon aikaa. 
No ensi keväänä voi sitten aloittaa ajoissa (joka vuotinen lupaus) !


Mutta ei muuta ku iloista eloa, rentoa meininkiä ja sen sellaista teille. Minä menen tanssittamaan moppia, syömään makaroonia ja vähän jumppaamaan edes niskaparkoja. Ja jos vaikka käväisis hieman tuulettumassakin kylillä. Se onkin varsin rohkeeta mökkihöperöltä.

Ei muuta kuin rohkeeta menoa teillekkin lukijani, ihana huomata että teitä on tullut lisää. Tervetuloa joukkoon!

tiistai 12. marraskuuta 2013

olipa kerran oksa luonnossa..

Oli oksa kauneimmista kaunein, 
hopeoitu huolella,
kauan platinoitu ajalla.
Talteen kerätty,
 puusepän rakkaudella työstetty.

Oli eilen kaunis päivä, nyt sen paremmin ymmärrän.
Oli kivillä selässään piikit,
oli yllämme kuuran kruunu.


Odotti valo varjoaan talomme seinustalla,
kimmelsi päivässä rakkautemme tyyssija.




Turvassa nyt olemme sateelta,
poissa on kuura, poissa on hileet.
Arki hieman ankea ois,
jos muistomme otettais pois.
Vaan kimmeltää yhä auringon säteet,
sydäntä lämmittää.
oi, kauniita nuo kultalangat ovat,
rihmaa sädehtivää ympärillämme, 
kun valo ja varjo kauneutta suovat.


Ei sade huuhdo pois muistojamme,
siis kiitollisia olkaamme.
oi, miten onnekas olla saan,
kun sen nähdä jaksan mä vaan.



On oksa luonnosta pois nyt,
vaan talomme piirun verran kaunistunut.
Kiitos suuri Isällein,
molemmille hyvästä työstä kuuluu kiitoksein.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä-tervehdys.


Hyvää isänpäivää elämäni miehille!

Teemuni, Kauko-iskä  ja Pertti-appiukko !

Chilipähkinätikkuja parmesaanilla Kinuskissan ohjeen mukaan ja puoloffeeta (josta ei nyt tullut kuvaa).
Veronikan kanssa askarreltiin viiksitaulu Teemu-isälle.
Tuo samainen miekkonen sai myös lahjaksi lupauksen jostakin netistä tv:seen.. ööh.. lupauksethan on tehty rikottaviksi? (Taidan kyllä itsekkin hyötyä moisesta netistä, kun on tullut silloin tällöin otettua jotain ilmaisia jumppavideoita ja tietsikkanurkkaus varsin ahdas.. joten toisaalta ihan hyvillä mielillä moinen lahja tulee annettua).
Kiikaritkin piti isin ja lasten yhteisille eväsretkille saada. Kun en ollut raaskinut heittää tästä projektista jääneitä  tyllirullia pois, sillä lasten askarteluissa tukevat rullat olisivat oivallisia. Ja näin nopeasti ne tulikin käytettyä. Mitään ei saa heittää pois!


Miehisiä todistusaineistoja varten ei kyllä tarvita kiikareita. Yhteinen vaatenaulakko vallattu!


Aivan ihanaa isänpäivää kaikille isiukoille ja ylipäätään niille kenellä on isä!
Oma isäni ainakin on vaikuttanut minuun suuresti.
Luovuuteni ja sopiva hulluuteni on tainnut periytyä häneltä.
Oikeudentaju ja aitous eväinä häneltä matkallani.
Kiitos.

Lupsakkaa sunnuntaita teille ja rakkauren täyteistä isänpäivää teille lukijani!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Anna hyvän kiertää -haaste ja perjantaiylläri.

Aloittakaamme perjantai-ylläristä.
Postimies toi lootaamme mustavalkoisen selvästikkin itsetehdyn kirjekuoren.
Mitä, keneltä?
Ihan selvästi varsinainen perjantaiylläri tiedossa sillä en tunnistanut käsialaa.
Ihanaa!
Harmaa kortti iloisella tekstillä. 
Blogisiskoni-Anni (kuten hän itse itseään tituleerasi) oli lähettänyt kortin minulle. 




Ihan parhautta.
Kiitos Anni.
Mitenkä voikaan harmauden keskelle tupsahtanut lisäharmaus ilahduttaa näin superisti.
Harmaa on vaan sitten toisinaan niiiiiiiin jees.

Ja sopi niin hienosti tämän päivän teemaankin. 
Sillä päätin vihdoin postata Anna hyvän kiretää -haasteen härpäkkeet.
Ideana oli siis tehdä haasteen nappaajalle jotain itse, joka taas tekee seuraaville haastenappaajille jotakin.
Haasteeni nappasi oman pitäjän ystäväni ja uskon saajan ihastuvan käsityöpussukkaan ja sen sisältöön. Sillä kankaat ovat aikas hänen lemppareita (omaamme käsittämättömän samanlaisen maun muuten) ja väritkin passaavat hänelle juurikin roimasti.


Marimekon Räsymatto-kankaasta tehty vetoketjullinen pussukka. 
Ainaoikein neuloen tuollainen neulojen säilytyslepare ja päällystetty mitta.
Kiertää saumat, lerpattaa ja vinksallaankin ovat. 
Mutta kiertää kuitenkin hyvää.

Toiselle puolelle neulojen säilytys 'rättiä' ompelin Sammalpolku-kangasta josta tiedän paketin saajan tykkäävän hirmuisesti.


Ihan huippu perjantai! 
Hiukset ovat kampaamatta, lapset parkuvat joka asiasta ja siivotakkin pitäis, mutta taitaa tältä perjantailta jäädä. Sillä tämä matamimimmi lähtee pakkaamaan kimpsuja, kampsuja, matkaeväitä, isänpäivälahjoja ja ennen kaikkea käsitöitä messiin. Kotikonnut odottavat pikaista piipahtajaa maatansa tallaamaan. Päivittelemään loppusyksyä, ihastelemaan alkutalvea. Odottelemaan lunta ja mussuttamaan äipän tekemiä pöperöitä. Kirppiskierrostakin vissiin luvassa.

Yllätykset ovat parhautta. Perhe ja ystävät super parhautta.

Pienet teot taitavat olla niitä kaikkista suurimpia tekoja. Niitä jotka jäävät tekemättä ainakin minulta alati. Ystävät. Olette ihania ja rakastan teitä kaikkia, kiitos kun pidätte pinnalla <3.

Super-perjantaita teille kaikille lukijoille!
 On aivan mahtavaa, että jätätte kommentteja, elätte mukana tunnelatauksissa ja piristätte kun meinaan virua jossakin harmauden pohjamudissa. 
Olette huippuja jokainen!
Kiitos.
<3

tiistai 5. marraskuuta 2013

Piparireunaiset sukat puunapeilla


Olemme jonkin sortin pilvenreunalla, piparkakkureunallakin voisimme tanssahdella. 
Pyörähtää piruettia arjen keksellä. 
Välittämättä siitä että maankamara, jonne mitä ilmeisemmin rämähdämme, on kova.
Pienet lapset ovat kovin rohkeita.
Pienten lasten aitous on jotain käsinkosketeltavaa.
Se on alati läsnä ja siihen voi luottaa. 


Totuus on useimmiten julma, mutta lapset eivät.
He vain pamauttavat totuudet omien näkemystensä mukaan esille. Ihailtavaa.
'Äiti onko sulla iso maha?'
--
"Riippuu mittarista." 
Ja päätän, että en jää pohtimaan asiaa. Hymyilen.
Vastaavasti taas on kysytty
"Äiti, miksi sinulla on isot hiukset?"
Kenties lasten mittari on aika pieni. Ja iso mahakin on vain tavoittelemisen arvoinen asia, eikä missään nimessä vältettävä asia. Käsketäänhän syödä hyvin, että kasvaa sitten isoksi. Aikuisena taas vältellään kasvamasta isoksi. Ristiriitaista.


"Onkohan nämä yhtä makoisan makuiset kuin värit ovat?"
Koitetaan.
Tunkee napit suuhunsa ja kuolavanasta rinnuksilla päätellen voisi olettaa, että varsin maukkaat ovat.
Pitäisiköhän minunkin koittaa. Vaikkakin yhtä vaaralliset hampaille nuo taitavat olla kuin kermainen kakku, pehmeät ystävän leipomat fudget, 300 g karkkia ja suklaata, mehut ja keksit. 
En myönnä.
Kuolasin vain rinnuksille ja haaveilin noista edellä mainituista herkuista.
Kuka tässä sanoikaan, että totuus on julma?

Pikkusisko lanka olisi ehkä vaatinut pienemmät puikot, mutta todellisuudessa eivät näytä näin pömppäiseltä kuin kuvassa.

Puunapit ova sekalainen seurakunta sieltä ja täältä. Gjestalin Maijaa ovat maastonvihreäntummanruskea lanka ja tuo armottoman upea roosanpersikanpinkkikin (tällä hetkellä lempilankani, eikä suinkaan vähiten värisävynsä vuoksi mutta myös langan laatu ja paksuus ovat ihastuttavat). Novitan Pikkusiskoa on tuo mintunvihreä. 
Herkkuja värejä.
Nam.
Ehkäpä nyt olisi aika kutaista pari riviä jotain hammastahnan väristä ja antaa omalletunnolle edes hieman armoa. 
--
Surkuhupaisaa, uskomatonta jne.
Juuri kun puhun tässä hammastahnasta, tulee vanhempi neitonen pyytämään
"Ota tää pois".
Ja yrittää pyydystää hampailla ja kielellä käsistään muumipurkkaa.
Pilvenreunalta pudottiin siis täällä tällä kertaa johonkin tahmeaan, mutta maankamara odottakoon vielä hetken. Olen niin happy näistä suloisista sukkasista, että yhdet purkat nyt ei häiritse yhtään ja kylmä maa odottakoon.

Palailemisiin. Herkuttelemisiin. 
Pitkää pinnaa ja herkullisia värejä teille toivottelen rakkaat lukijani!


lauantai 2. marraskuuta 2013

Virkattu johdonpäällys

Kiinteitä silmukoita puuvillalangalla virtajohdon ympärille, aikas talvinen fiilis!
On marraskuu. 
Tuo kuuran kruunaama kuu.
Villasukkien tepsutusta, ulkomaailman unohdusta. 
Oi maaraskuu, ihanaa kun olet täällä.


Pienoiseni nukkuu sylissäni. Turkoosi viltti ympärillään tuhisee.
On kuin lohdutus virtaisi sisälle hengenvetojen myötä.
Lämpöä, hetken kauneutta arjessa.
Pysähdystä juhlaan.



Ensi viikolla alan suunnitella joululahjoja. Alan tunnelmoimaan ja puuhastelemaan ilman jarruja. 
Oi että, kyllä tämä aika harmaudestaan huolimatta on vaan niin ihanaa. 
Pitkä talvi edessä ja aika kynttilöiden. 
Valo on yhä täällä.

Kynttilöiden välkettä Pyhäinpäivään toivottelee Kipa.