keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Tervehdys nokikatteilta

Ilta-aurinko paistaa yhä rappusille emännän ihaillessa aikaansaannoksiaan. Vasta eilen kaikki oli paperilla ja tänään jo musta noki tuoksuu pihamaalla. 


Etupihan istutusalue se siinä alkutekijöissään jököttää. Hiilenmustaa koristekatetta (rakkautta ensisilmäyksellä ja nuuhkaisulla), kiviä, äitienpäiväruusu, kaksi Lumipalloheisiä, Riippahernepuu, Lumikärhö, viisi Maahumalaa ja pari Kartiotuijaa. Siinä tämän päivän ihana urakka. Huomenna vielä kauppoihin lisää, lisää, lisää. On hyvä tehdä kun nurmikko on osittain jalkasin tallattu. Oli se varmasti hupaisan näköistä kun kolme aikuista köpöttelee nurmikkoa painuksiin. Kunnes isäntä kyllästyy ja yhteistuumin vieritämme toiselta puolen pihaa vanhan kaivonrenkaan. Ainoastaan minulla jäi sormet kaivonrenkaan alle kun sitä nostimme kaiken maailman viritysten avulla ojanreunasta. 
Au! 
Hyvä minä!
 Vaikka tuokin urakka olisi onnistunut nurmikkojyrällä paremmin, niin hyvä näin. Lähin halukas nurmikkojyrän lainaaja ei suinkaan ollut lähipiiristä vaan lähipiirin naapuri joten emme sitten kehdannut sieltä hakea. Että on ainakin omintakeinen jyräysmenetelmä ja muistoja jo tuollakin nurmikolla takanaan. 


Olisin yhä hukassa pihan kanssa ellei isosiskoni olisi kuluttanut monta tuntia lehtiä selaillessa ja yhdessä suunnitelmaa tehdessä. Sanoinko sen jo? .. Isosiskoni, olet paras!
Ja ihana Elenan kummitäti oli istutus ja tallausapuna tänään. Toi huvikseen lahjankin kummityttöselle. Miten ihana ihmisten joukko meitä ympäröikään. Viimeistään ensi viikolla saa apulaiset tulla tallaammaan sorapolkua ja nurmikon pohjat kierretään kaukaa sillä niihin on kylvetty nurmikonsiemenet. Jes, kohta ei ihan niin keskeneräistä. Jes, miten ihanaa voi olla elo kaikessa monimutkaisuudessaan.


Ruusukin saatiin ehkä pelastettua, vaikka yhtä kärsimystaivalta sillä on tämä lyhyt elo ollutkin. Keveitä ja iloisia askelia teidän eloonne ja arkeenne! Ja etenkin sitä aurinkoa!



6 kommenttia:

  1. Oi oi, hyvältä näyttää ja kuulostaa! Olisitte hyvät ystävät hakeneet jurän meiltä lainaan! Tuossa se kököttää käyttämättömänä tällä hetkellä! :)

    VastaaPoista
  2. Juu. Katteiden makukin on ilmeisen hyvä jos Elenaa on uskominen :D . Hyvät ystävät kysyivät appiukolta jyrää, meinas että Ukkokullallasi se on. Ja ukkokulta epäili tarvitsevansa, jotenka käytimme kaivonrengasta. Hyvä tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa niin se niitä lampunympärystöjä teki, enpä minä tuota muistanut enää. Mutta hyvä kun keksitte toisen keinon! :)

      Poista
    2. Kyllä hätä keinot keksii ja hienosti pärjättiin ilmankin, meillä kun ei tuota alaakaan kovin paljon ole. :)

      Poista
  3. Hyvältä teidän pihatekele näyttää. Ja onneks teillä on mielikuvitusta asioiden loppuun saattamisessa. Eli onneks löysitte ton kaivonrenkaan.
    Pohjanmaalla pitää oppia pärjäämään omillaan, apua ei kannata edes pyytää. Mut onneks teillä on mielikuvitusta, ei mene sormi suuhun.
    Nauttikaahan pihan teosta, kesästä ja isännän kesälomasta. Hän on sen todella ansainnut :)

    a-m-ä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On ollut ihanaa puuhastella ulkona. Aurinkoa ja tuulta sopivasti, että on mukava touhuta. Onneksi mielikuvitusapuja on ollut ja se taitaakin olla ainut kukka mikä vielä ensi vuonnakin kukkii :). Hyvää ansaittua lomaa myös teille kun se joskus alkaa :)

      Poista