torstai 12. syyskuuta 2013

Kirjotut lapaset


Täällä ollaan aivan liekeissä, fiiliksissä ja lähes hurmoksessa. Aaaw!


Lankoina kierrätyslankaa anoppilasta ja punainen on Sandnes Garnin Sisua. Oi!
Lähdin tekemään jotain lapasia ja tälläiset niistä syntyi. 
Piparireunusta, jonka alunperin piti olla kolmioreunus, mutta matkalla päätinkin tehdä kirjotut ruusut koristeiksi jolloinka kolmiot eivät mielestäni sopineet. Tulikin pyöreää reunusta ja sitten peukalo jotenkin ulkomuistista. 

(Jos ihastuitte piparireunukseen, Muita Ihania -blogissa voitte käydä ihastelemassa vallan loistokasta värinkäyttöä)


Nyt tekisi mieleni tehdä lisää näitä.. Mutta vuorossa on pitsiä, jonka jälkeen ilmeisesti palmikkoa sekä puunappeja. Oi että, alan olla lumoutunut syksystä johon automaattisesti lankojen kulutuksen liitän. Ristipistoruusu on muuten muokkaus Karin Holmbergin Kirjo ja Korista pientä ja suurta -kirjasta otetusta ruususta ja siihen ympärille kyhätty noita lehtiä miten keksisin laittaa.



Jokin aika sitten kävimme viettämässä perheviikonloppua Eurassa koko meidän kööri. Tässä pari kuvakasaa siltä reissulta. Osa Leirikeskuksesta missä olimme ja osa taas matkanvarrelta (oisko ollut Onnensilta.. ei ku.. en muista..). 

No nyt tekee mieli lähteä pihalle. Tuuli siellä varmasti kuiskuttelee, aurinko syksyssä kimaltelee. Missä onkaan sade, jota lupasivat? 

Toivottavasti fiilikset välittyivät teillekkin, yhä ollaan aivan liekeissä.. melkein tekisi mieli pitää lapaset itsellä ja testata niitä. .. hieman lehtiä ilmaan heitellä, värien loistoa ihailla.

Pihalle mars jokainen, miten kaunista siellä onkaan <3. (komentaa ihminen joka on viettänyt koko päivän sisällä ja nyt iltaa kohden raahautuu omalle pihalle muutaman lehden ilmoille heittämään :D)

8 kommenttia:

  1. No johan olet ollut tehokas! Vastahan edellispäivänä toista meillä aloittelit! Niistä tuli upeat! :) Pidä itselläsi, etpä säkään turhan paljon ittelles kudo. :)

    Nämä justtuli pihalta, sielä on vielä niiiin lämmin! Nautiskeltiin trampalla uusikkan Kotivinkin kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, koko ilta ja aamupäivä meni neuloessa. Niin, sopeis hyvin sen benchin laukun kanssa, mutta mutta..

      Nää kans kävi pihalla vähän trampalla pomppimassa ja hiekkiksessä kakkuja leipomassa. Helmi opetti niin kivan kakkuleikin Veronikalle, että uuni oli koko ajan kuumana ulkona ollessa <3

      Poista
  2. Ihanat, ihanat, ihanat, tahdon tollaista piparireunaa lapasiin mahottoman paljon! Nyt lisää tunteja siulle vuorokauteen, että saadaan miulle tilauksesta tuollaiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitosta. Ei muuta ku jonon jatkoksi ja mittoja kehiin ;) . Nää on kyl niiiiin ihanat <3

      Poista
  3. Joo, taisi se mun sukkatilaus tulla just oikeeseen aikaan ku oot puikoissa jo!!!!
    Aivan sairaan hienot lapaset oot värkänny!;) Kyllä ne liekit siitä laskee, kun piiitkää pitsivartta pääset taas väkertämään;) Oikein hyvää viikonloppua teille, nää kahkasee huomenna toiselle puolelle Suomea hautajaisiin. Ootte ajatuksissa huomenna, voimia toivottelen... -mä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.. Hain tänään langat joten kaippa ne kohta on puikoilla! Katsotaan kuinka nopeesti alkaa tökkiä :). Tällä erää ainakin ihan hotsittaakin kun ei ole vähään aikaan tehnyt pitsisukkia.

      Kiitos samoin. Kovasti on yhdelle perjantaille hautajaisia. Olette ajatuksissa myös, voimia ja ajakaahan varovasti.. ei mitään raskasta kaasujalkaa ettäs tiet!! Tulet sitten ehjänä kotiin ja kahville kun oon saanut sukat valmiiksi (ennenki saa tulla)..

      Poista