Aarteita kirpparilta

Sieltäkö näitä löytyy?

Näitä iloisia kaunokaisia?

Naurusuita ja sinisimmuja?

Vaan lahjaksi saimme vaikka köyhähköjä oomme.

Paita, se lähes euron on.

Sen me mamman kanssa haimme.

Eilen kävimme kiertelemässä paikallisia kirppareita äitini kanssa, kuten viime postauksessa lupasin. Kiertely ei ollut turhaa sillä löysin vanhan miesten kauluspaidan. Voi mikä kangas! Äitiäni hymyilytti innostukseni löytäessäni euron aarteeni. Paita oli aivan kellastunut, mutta kuosi vain oli niiiiiin mun juttu. Helposti menee kyllä ryppyyn, mutta ei haittaa. Kuosi on vain niin sopiva kaapissa lymyileviin Pomp De Luxin tummanruskeisiin pussihousuihin.  Paidan käyttäjä joko rakasti löysiä vaatteita, tai sitten oli reilun kokoinen kaveri sillä kangasta oli aika paljon. Sain vapaasti leikeltyä mekon kaavat ja vähän vielä jäikin kivoja tilkkuja askarteluun (joku siis ihan oikeasti vain rakastui tähän ja säästää kaikki palaset). Kanttinauhaa en saanut kylläkään leikattua vinoon, mutta onneksi on noin avoin kaula-aukko. Kaava on joku suht vanha Ottobre, sillä olen tehnyt tämän MEKON kaavalla Veronikalle ensimmäiset mekkoni. Vanhoja piirtämiäni kaavoja hyödyntäen tein siis tämän neitosen TUNIKAN. 

 Olen saanut myös tunnustuksen Pizzicatolta , mutta vastoin olettamuksiani postaankin sen vasta seuraavalla kerralla. Mamma tuossa vieressä tahtoisi jo nukkumaan joten en kehtaa kovin kauan näpytellä sillä raukka joutuu nukkumaan meidän olohuoneessa sohvalla (levitetyllä kuitenkin).

Aika kuluu ja sitä ei saa kirpparilta. Tyttöset kasvavat ja tutkivat maailmaa suurin harppauksin. 

Taakseen katsoessaan tekisi välistä harpata sinne takaisin. Ei äiti meinaa millään ymmärtää lastensa nopeaa kehitystä. Möngerretään jo vaikka missä ja koko aika saa sydän sykkyrällä juosta perässä. Nuori neiti Elena, pomppii peppuloikkiaan aimo pompuin, varsin hassu tyttönen kun ei konttaile. Vissiin jäi se vaihe kokonaan väliin sillä ylöspäin tuo neito ruususuu jo yrittää.  

Hieman horjuen tuella seisoo hän. 

Niin äitikin, tukiverkko lähellään.

Kiitos ja hyvää huomista perjantaita teille kaikille, horjuville tai varsin vakaille, mutta toivottavasti tuetuille kuitenkin <3 . 

Haaremi-kokoelma karttuu

Tein caprihaaremit isosiskolle vaan eipä suostu käyttämään. Tarkoitus oli tehdä molemmille tytöille samistelufarkut, mutta toisin kävi. Maanittelut eivät auta ja lahjonnastakaan ei ollut hyötyä. Jotenka annoin housut pikkusiskolle, kääräisin vain lahkeensuut sisälle. Onneksi jäykkä resori pysyy leikiten kääräistynä, eikä minun tarvitse joka välissä asetella niitä takaisin. Muuten ovat passelit myös Elenallekkin, jotenka Veronika saa ehkä ihan luvan kanssa boikotoida lökärifarkkuja (pillit kyllä kävis). Äippätys on saanut myös Elenallekkin tehtyä boleroliivin, nam! Onneksi on suht hyvin nappi kiinni, mutta aika kovilla nämä vaatteet ovat. Onneksi joitan sentään käyttävätkin, ettei ihan pölyräteiksi jouda. Kangas on Jätti-Rätistä ja leveä kuminauha on kälyni ostama Kankaiden Poistopisteestä. Ostin kaksoisneulan näitä farkkuja ajatellen, mutta onnistuin TAAS KATKAISEMAAN SEN. Hmm.. ilmeisesti minä ja kaksoisneula ei tulla tosiaankaan juttuun? Kenties ostan kolmannen ja jos sekin menee rikki, luovutan suosiolla.

Luin eräänä päivänä blogia jonka pitäjä oli kriisissä ja aikoi lopettaa lukijoidensa kauhuksi bloggaamisen.  Ymmärrän häntä. Itsekkin olen avautunut monista aroistakin asioista täällä ja kokenut sen sillä hetkellä vapauttavalle. Jälkeenpäin on tullut tunne, että en sittenkään halua julkiseksi arkoja tekstejä. Ei sillä että välittäisin muiden mielipiteistä, vaan sillä että erakko ei halua olla esillä arvosteltavana. Ajattelin minäkin lopettavani bloggaamisen, mutta sen sijaan päätin kirjoittaa päiväkirjaa ja päivitellä tänne suht kylmästi vain tekemisiäni ja suht pintapuoleisia kuulumisiani. Ja eikä tarkoituksena ole päteä töillä tai sen sellaista, vaan arkistoida tekemät työnsä tänne ennen kuin ne ovat pölyrätteinä. Toivottavasti lukijani jotka eivät ole käsityöihmisiä jaksavat silti käydä kurkkimassa täällä, vaikka käsitöihin tämä lähinnä blogi jatkossa keskittyykin.

Ruususen haaremit

Tässäpä olikin kiva työ, sellainen suht nopea ja yksinkertainen. Vähän talo meinaa olla sekaisin, mutta hip hei, sain vihdoin tehtyä Elenalle nämä haaremit joista olen haaveillut jo pitkään. Ja nyt tekisi mieleni tehdä farkkuversiot tällä samalla OB 4/12 malli 7 kaavalla. Niin, mitäpäs sitä omia tekemään kun kerran valmiit kivat lehdestä löytyi. Onhan joskus kiva haastaa itseään omilla kaavoilla, etenkin jos ei sopivia valmiskaavoja mistään löydy, mutta kiva vaihteeksi näin. Kangas on muistaakseni tilattu Fabriinasta Veronikan mekkoa varten. Tämä kangashirmu tilasi luonnollisesti vähä ekstraa ja sain mekon lisäksi vielä nämä haaremit ja yhä jäi. Resori on paikallisesta kangaskaupasta ja lahkeissa Kankaiden poistopisteen kuminauhaa.

Voi miten aika menee nopeesti. Katselin kohta vuoden takaisia videoita tytöistä, siskosten ensikohtaamisesta ja täysin uudesta tilanteesta. Isosisko söi silloin tuttia, piti vaippaa ja ujosteli vauvaa. Nyt pikkusisko on oppinut syömään tuttia, isosisko on jättänyt vaipattelun pikkusiskolle ja kumpikaan ei ujostele toinen toisiaan. Molemmat elävät täysillä tätä päivää huomista miettimättä ja osaavat jo tapella leluista sekä pitää toinen toisilleen jöötä, tästä se lähtee? Vaan saisipa tuon vauva-ajan hetkeksi takaisin, vaikka päiväksi ja sitten saisi taas palata näihin suht ehjiin öihin ja pullomaitoihin. Todellisuus vain on karu, teen jo koon 80 vaatteita Elenaiselleni ja nuo ajat viiskytsenttisissä vaatteissa ovat vain muistoissa. Mutta ah, mitä muistoja. Pakko oli ihan nostalgisoida vikaa kuvaa 'pikkusen'. 

Pocan kesäreleet

Välillä päivät eivät mene lainkaan suunnitellusti ja näin kävi minulle tänään. Aloitin päivän rauhakseen ja ajattelin olla puutarhatöissä koko päivän. Kunnes yhtäkkiä muistin Elenan neuvolan. Äkkiä lapset autoon ja menoksi. Kotimatkalla poikkesimme paikallisessa Kangaskaupassa hakemassa VAAN kaksoisneulan ja lähestulkoon pysyinkin vain neulassa. Pienen palan kangasta ostin neulan kaveriksi. Aivan kuin pieni pala onnea. Ihanan värinen neonpinkki trikoo se siellä houkutteli ja kotona inspiroi laittamaan Veronikan katkaisemat saumurilangat uudestaan. Tein tyttösille tuubihuivit ja  kaksi ja puoli vuotias neitonen tanssi vieressä hokien 'äkkinopee, äkkinopee'. Mitenkäs se äiti ja tytär ihastuivatkin kerrankin samaan kankaaseen? Pakkohan ne oli heti surauttaa.

Vaan tuubihuivista on moneksi hoksasi neitonen ja yllätti äipän laittamalla huivin topiksi. Hmm.. Siellä sitä kangasta olisi lisää vielä sankojen verran, jos kuitenkin tekisikin topit. Pocahontas-nukelle tuli juhannuksena tehtyä pari boleroa ja tänään suht pikapikaa mekko. Kaksi valoverhosta tehtyä neliötä limittäin päällekkäin ja kekselle reikä. Ja siihen resoriksi tuota ihanaista trikoota. Saa nähdä kuinka kauan pysyy päällä vai saako taas Poca hillua yllään vain syntymämerkkinsä (valmistuksessa tulleita maaliraitoja).

No mutta, taidan pikaisesti imuroida ja mennä sinne pihatöihin. Vielä ehtii muutaman kuorman soraa kärrätä, kiviä oon sentään hieman ehtinyt viemään etupihalta sivupihalle. 

Iloisia, aurinkoisia päiviä kaikille! Minäkin lupaan olla valittamatta vaikka hiki noroilisi soraa kärrätessä, tietääpähän se myös rusketusta siinä lomassa (ja luonnollisesti myös aina aavistuksen valmiimpaa pihaa).

Älyhelppo boleroneule

Juhannuksen ajomatkat tämä kyttyräselkä on virkannut, purannut ja taas virkannut. Aluksi menomatkalla tein raitaa, oli sitten jos jotakin väriä. Kunnes päätin purkaa, tehdä raidallisen mutta hillittyn... purin senkin. Loppu menomatkan voinkin sitten pahoin ja vain purin. Aurasta kotiin tullessa en kärsinyt matkapahoinvointia ja sain aloitettua tämän sopivan neutraalin version jota sitten olen tässä kotona ja kyläillessä jatkanut. Ei mikään täydellisyys, mutta ihana silti. Langat ostin vartavasten juhannukseksi paikallisesta S-Marketista ja ne ovat Novitan Hankoa. Virkkasin 3,5 puikoilla (epähuomiossa otin autoon mukaan vain sen kokoisen, mutta isompaa olisi kaivattu).  

Ideana tässä boleroneuleessa on siis tehdä ympyrä jossa on reijät hihansuina (Idean sain täältä ) . Äärimmäisen helppo ja tulee vähän niinku huomaamatta kun ei tarvitse koko aikaa laskea ja miettiä. Ajatuksena oli käyttää jämälankoja, mutta teen niitä sitten joskus. Nyt teki mieli ostaa uusia lankoja ja annoin luvan itselleni viitisen kerää ostaa, kunhan ne heti kanssa käytän. Vajaat kaksi kerää on siis jo tuhottu.. kolme jäljellä. Taidan Elenalle tehdä samisteluneuleen. Toki keltaista Hankoakin olisi, mutta isäntä meinasi että tee samanlaiset :).

Nappi on Verkkokauppa Puotiquelta loppuunmyynnistä, tasan viisi tais olla enää kaupassa jäljellä ja kaikki hamstrasin. Napin toinen puoli on sinikukallinen, mutta oli sen verran erikoinen yhdistelmä tähän neuleeseen, että päätin laittaa nurin. Nurinkurin on ollu meidän meininki täällä blogissa, tarkoitan että en näyttäisi pahemmin lasten kasvoja blogissa. Mutta kuvat näyttäisi niin paljon kivemmilta kun olisi ns. kunnollisia kuvia. Ja kuvaustilanteet eivät olisi niin hankalia. Etenkin kun välillä neitonen haluaisi oikein keimailla, kauniisti hymyillä kameralle ja sitten äiti käskeekin kääntää päätä sivuun!! Hmm... Kenties olen vain periaatteitteni orja. Ehkä tämän verran uskallan tyttösen kasvoja vilauttaa minäkin, kun niin monessa muussakin blogissa lapset ovat rohkeasti kuvattuna :) .

Rohkean reipasta tulevaa viikkoa teille kaikille, sitä aurinkoa etenkin!

Tuliaismekot anopilta

Eräänä päivänä anoppi kysäisi minulta, että saako hän tehdä jotain tyttösillemme vanhasta kirppisaarteesta. Saathan toki, tee verhot. Seuraavalla kerralla..Ei ku, öö..tee sittenkin mekko! Anoppi ryhtyi toimeen ennen kuin mahdoton miniä muuttaa taas mieltään. Minä ainoastaan leikkasin ja valitsin kaavat. OB 3/12 malli 12. Illalla anoppi tuli mekkojen kanssa meille. Yhdessä viimeistelimme mekot napein ja rusetein. Jos ne talvella tuntuvat liian värikkäille tai jostain kumman syystä vaan muuten muutan mieltäni saan ne sitten otettua pois. Tällä hetkellä ainakin ne tuovat mielestäni sopivasti väriä. Varsinaiset nappiöverit (kuvausosuuskin oli varsin överi kuten alemmista kuvista näkee). Mutta Ihanat mekot, kiitos anoppi!

Siskoni antoi eräänä jouluna lahjaksi Sarah Kay kirjan johon on kerätty ihastuttavia prinsessaisia piirrustuksia. Enpä silloin osannut kuvitellakkaan, että näin pian minä saisin kaksi ihka omaa prinsessaa.  Arki on välillä aivan toisenlaista kuin prinsessojen elämän voisi kuvitella. Kuitenkin neitoset toivat tullessaan elämälle tarkoituksen ja näyttävät joka päivä, mistä on maailman kauneimmat asiat tehty. Nämä enkelit, neitoset, rakastavat äitiään ehdoitta ja miten rakastavatkaan. Täysillä. Ja kaikki anteeksi antaen. Miten usein sitä ihminen miettiikään, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken? 

En mitään.

Olen tyhjä ja vajavainen. 

Vaan olenko tyhjä sittenkään?

Voinko olla tyhjä, jos ympärilläni on enkeleitä?

Olen välillä väsynyt.

Useimmiten ihan pihalla.

Ja kaikesta huolimatta toisinaan jopa kiittämätönkin.

Enkelini, miten rukoilin ennen syntymääsi, että kiharapilvi vaalea sieltä tulisi. 

Ja haave jo silloin sydämmessä, että tyttöset, tumma ja vaalea.

Tässä te olette. 

Päivä päivältä sen tarkemmin näkee, tumma enkelikin talostamme löytyy.

Kenties esteetikko ja epäileväinen kuten minä ymmärtää Jumalan ihmeen vain nähdessään sen.

Olen nähnyt siis sen.

Mitä ihmettä voi sydän vielä halajata? 

Miksi kaipuu sydämmessä vaikka kaikki on tässä?

Enkelini, vahvistatte minua elämään.

Lupaan,

joskus äiti on lähes yhtä rohkea ja reipas kuten te.

Joskus äiti ei sano joskus.

Keppihepan pikatuunaus

"Tää ei toimi!" Kiukutteli vanhempi neitokainen. Joten ei auttanut kuin leikata vanhat nauhat hepalta pois ja laittaa uudet 'suitset' tilalle. Vaati ompelukonetta, kuumaliimaa ja harsineulaa ennen kuin neitonen sai heppansa takaisin. Pikainen juttu se oli, mutta pitkään odottanut vuoroaan. Vasta rikkonaisten nauhojen häiritessä lasten leikkiä sai tämä mama jotain aikaseksi. Nauhat ovat molempien tyttösten mieleen, etenkin nuoremman jonka makutestistä ne pääsi kertaheitolla lempparinauhojen joukkoon. Nam.

Jotenkin nyt on niin keskeneräistä joka paikassa. Pihalla, sisällä ja ennen kaikkea pään sisällä. Pikkuhiljaa alkaa hahmottua uuden pihan pohjat. Monta kuormallista soraa on tuotu, mutta siinä se. 

Mitä soran lisäksi ja kuinka?

 Isäntä jo komensi vähän tekemään jotain kirjallista suunnitelmaa sähkötöiden varalle. 

Öh. 

Mun piti kutoa, tai ehkä virkata.. vai olisinko ommellut paitani loppuun?

Olis noita töitä ainakin mitä työstää. 

Ettäkö jotain valmista tänä ehtoona?

Taidan olla isännälle mieliksi ja suunnitella pihaa. 

Minä vain poraudun kaikkeen epäoleelliseen. Suunnittelen terassin tyynyjä sen sijaan että jotain valaistuksia miettisin. Kutoisin vielä tämän ja suunnittelen sitten.. Onneksi on olemassa viimetippa, sillä silloin tälläinen laiskamato saa jotain aikaseksi. Perjantaina se kaivuri vasta uudemman kerran tulee. Joten eiköhän tässä vielä yhden pihasuunnitelman ehdi kyhätä? :)

 Varsinaisen omituista suunnitella pihaa kun ei koko hommaa kunnolla handlaa. No enpä mä handlaa paljon muutakaan ja silti teen siitäkin huolimatta. Kaippa tuosta pihasta tulee saman näköinen kuin ompeluksistanikin. Ei niin täydellinen, mutta just meidän näköinen. Mitä se meidän näköinen on, sitä lähden tästä suunnittelemaan vähä tarkemmin. Peukut pystyyn!

Jättihuivista mekot

Pikaiset ompelukset tyttösille. Kankaita ja lankoja pyörii kaapeissa rasittavuuteen asti. Nämä pikaiset ompelukset syntyi kirpparilta hamstraamasta tuubihuivista. Tein aiemmin itselleni tästä lenkkeilyyn tuubihuivin ja kangasta jäi hirmuisesti, alkuperäisellä huivilla siis oli kokoa. Lanka on jotain Novitan alennuksesta ostamaa lankaa. Napit jotain kierrätettyjä.

Mekot ovat varsinaiset pikaompelukset eivätkä ole mitenkään täydelliset. Onneksi tyttöset eivät malta olla hetkeäkään aloillaan, joten näitä pikaompeluksiakin saattaa käyttää ihmistenilmoilla. 

Mekkoihin syntyy erilainen fiilis kun ne on itsetehtyjä. 

Usein muistelen asioita mitä mikäkin mekko päällä on tehty. 

Näillä mekoilla on jo:

Päästetty yksi Keiju-heliumpallo TAIVAASEEN ASTI

Vautsi! meinasi neiti. (10 euroa ja sata metriä pallon arvo)

Renguttu karusellissa.

Itku.

Tahdon uudestaan.

Maattu asfaltilla ja huudettu kurkku suorana.

Syöty pitsaa.

Hikoiltu vaunuissa ihka eka tikkari suussa.

Syöty mamman lakritsinauhaa, omat kun ovat vielä kauppiaalla.

Oltu siis markkinoilla.

Nautittu aurinkoisesta päivästä. 

Ihasteltu ihmispaljoutta maalaiskylässä.

Miten paljon muistoja näihin mekkoihin jo mahtuukaan. Pesun jälkeen tehdään taas lisää muistoja.

Muistorikasta kesää myös teille lukijani.

Pinnipiristys

Tälläisiä pinnejä tein tyttöselle tänään. Rusetit vapaasti leikattuja, ei mitenkään huoliteltuja. 

Käyttäjäkään ei ole mitenkään kovin huolellinen. Hän kylläkin sotkee varsin huolellisesti. 

Hän on huleva, sopeva ja lutuunen.

Aito.

Tänään satoi, paistoi aurinko.

Tänään oli huominen.

Huominen on tänään.

Nyt.

Tässä.

Tyttöni tutkii pihaa yksin. Sataa.

Hän nyhtää ruohon sieltä täältä,

höpöttää alati,

siirryn toiselle ikkunalle.

Tarkkailen.

Miten hän elää hetkessä.

Satakoot, 

otan petsopit ja näytän miten sataa.

Menen ekaa kertaa yksin pihalle.

Pelottaakin.

Viluttaa.

Lisää vaatetta pikkuinen,

Älä mene lähelle tietä.

Ei, ei,

kävelee suoraan tielle, taas.

äitikin kastuu.

Tänään oli hyvä päivä.

Elämää.

Ihanaa elämää.

Tätä tavallista arkea.

Tässä ja nyt.

Onni.

Riine lehmitytölle

Vihdoin tuskanhien ja kyynelten kautta valmistui kesämekko lehmitytölle. Ei tällä ehkä ihan navettaan astella, mutta onneksi ei kyseisen tyttösen koko kesä navetalla mene. Kenties tämä päällä voi ainakin muutaman hiekkakakun tehdä jos ei muuta. Mekko on aivan erilainen kuin aluksi osasin aavistellakkaan. Kangas ja lilat napit ovat lehmityttösen äidin valitsemat ja ne ovat ostettu Kurikasta. Pitsi on Rauman Jätti-Rätistä, pinkit kankaan palat ovat anopin kätköistä saatuja.

Aplikointi (kuva on otettu silityslaudalla) ja tasku ovat peittämässä innokkaan apulaisen työnjälkeä. Mekkoon jostain kumman syystä oli ilmestynyt tasan neljä reikää sillä välin, kun ryntäsin pika pikaa hakemaan Elenan meidän sängyltä nukkumasta (joka siis nukahti maitopullolle siihen ja herätessään mitkään pienet kyhäämäni esteet eivät häntä estele). Pieni ja nopea pyrähdys, mutta aikaansaapa apulainen käytti pienenkin ajan hyödykseen.

 Kyynel, toinen, jos kolmas. Niin äidiltä, kuin tyttäreltä.

Anteessi.

Saat. <3

Niiskaus, ompelukone laulamaan. Hieman kirjontaa. 

Perhonen lentää taskusta mekon selkäpuolelle peittämään innokkaan apulaisen taidonnäytteitä.

Ei niin täydellinen mekko, mutta ääretön määrä tunteita herättänyt. Vihdoin valmis. Jos käyttäjä yhtään tykkää, olen ehkä sittenkin ihan onnistunut. Eilisen tuskan jälkeen on taas tyyntä. 

Ei niin siistiä, mutta rauha emännällä. Pohjammaa on ihan jees, keskeneräisyys sopii minulle ja stressi hieman laantunut.

 Kesän ensimmäinen napanvilautus terassilla toteutettu, tätä se kesä on. Aurinkoa ja onnen etsimistä arjen keskeltä. Se kestää aina hetkensä, ennen kuin se löytyy, mutta taas hetkeksi se on hyppysissä. 

Pääsen nauttimaan rikkauksista, joita kotopuolesta tarttui mukaan. 

En matkalle lähtiessä ajatellut että rikkauksista nauttiminen vaatisi näin paljon töitä. 

Onni useimmiten vaatii työtä. 

Työnteko voimia. 

Siis voimia teille kaikille ihanaisille arjen keskelle, olkaa armollisia itsellenne.

Kaaos sopii kaikille, hieman se vaatii sovittelua, nuppineuloja sun muuta, mutta TSADAA, istuu kuin valettu.

Kesä on tässä.

Rikkaan pipo

Aurinko. Yhä täällä. 

Kaikkista helteisimpinä päivinä väkersin  kaksinkertaisen trikoopipon. Kangas on Rauman Jätti-Rätistä. En saanut millään noita laskoksia pois, vaikka kastelin, silitin ja maanittelin. 

Yhtä itseppäinen kangas kuin työstäjänsä. 

Pipo oli jo muka valmiina, mutta otin pitsit pois, laitoin napit ja otin pois, kunnes paljetit saivat jäädä. Paljeteista on puolet yhdessä laitettu neitosen kanssa, HIDASTA, mutta tulos on se mitä kaipasinkin. Just meidän näkönen ja tunnetta mukana. 

 

Rikkaus.

Se on sinussa itsessä.

Se pysyy ja on.

Arvostan ja kiitän. 

Miten paljon minulla on. 

Pienet taimet itää. Kasvaa ja kehittyy.

Linnut laulaa, riemu rinnassaan livertelee, sulosointuja kotia kaipaavalle.

Elämänrikkaus.

Pysyvä rikkaus.

 Se on se mitä tarvitsen.

Se mitä lähden kotopuolesta hakemaan.

Tulen rikkaana kotiin.

Köyhdyn kuitenkin, aina saatava lisää ja lisää.

Tuhlaaja mikä tuhlaaja, mutta rakkautta pitääkin tuhlata. 

Kaksin käsin kauhoa ja ammentaa.

Se rikkaus onkin ainut mitä tarvitsen.

Olen siis rikas. 

Entä jos rikkauden rakennusaineet menetän?

Olenko sitten köyhä?

Perustanko rikkauteni vakaalle pohjalle?

Pienet taimet itää, kohta kukkivat.

Miten paljon työtä.

Niin paljon teen kuin jaksan.

Olkoot  vaatimaton työni kiitoksena siitä, mitä kaikkea lahjaksi olen saanut.