Läheltä se löytyikin.

"Kun on niitä päiviä, että masentaa ja ahdistaa. Olo yksinäinen. Niin mikään ei piristä enempää kuin kimppu keltaisia ruusuja ja makoisa suklaa. " Sanoi hän turkoosissa pipossaan ja rutisti pitkään, lujaa. Viipyi sen aikaa, että kyyneleet kuivuivat ja hymy palasi kasvoilleni. 

Lähimmäisenrakkaus <3

Kiitos!

Niin ja hyvää perjantaita kaikille!

Metsän-neidon liuhuhelmat

Joskus on niitä päiviä, että tekisi mieli hautautua peiton alle ja nukkua seuraavaan päivään.

Jos huominen oliskin parempi?

Silloin soitetaan ystävälle ja ommellaan maailma  paremmaksi. Tulos ei välttämättä ole sellaisena päivänä mikään maailman paras, mutta selvisin tuosta päivästä. Mistä noita päiviä oikein tulee?

Kenties syksy tekee sen?

Huominen on täällä. Ja on parempi. Eiliset ystäväni synttärit ommellen olivat onnistuneet.

(ompelemani syndetöppöset voit nähdä ystäväni blogissa . Kaava täältä)

Minulla on heikko voittajan fiilis. 

Sain tehtyä vaatteen, ei ehkä paras tuotokseni käsialan suhteen. Mutta sanottakoon, että tässä on teille esitellä aivan loistava prototyyppi, aivan äärettömän loistavasta kankaasta (Paapii Designin Metsää).

Nähtyäni tämän kankaan Seinäjoen käsityömessuilla, tiesin heti haluavani tämän. Mukana ollut Iina päätti myös ostaa samaa kangasta ja samistelutyylimme sai näin jatkoa. Rouva oli ottanut hieman varaslähtöä syntymäpäivänsä kunniaksi ja seurasi huvittuneen tuskastuneena minun sähläystäni.

Leikkasin 'tuostanoinjotenkinnäin' tyylillä v-aukon myös taakse!

Eihän siinä Iinan ostoponchossa (joka toimi siis mallina) ollut tuollaista takasaumasysteemiä, ei noin omituista pääntietä ja eihän se toiminut samalla "kynämallisena" tunikana. Vaikka tuotos oli yhtä vuoristorataa ja tuskanhien siivittämää. Tuli siitä ihan kelpoyksilö noin niinku arkikäyttöön (arkikäyttöön tuskastuttavan epäsiistin käsialan vuoksi). Tuntuu, että takakappale on täynnä kohtia joihin olisin voinut näyttää ratkojaa, mutta mustamielinen nainen ei niihin vikakohtiin kajonnut. 

Kausina jolloin mieli on musta. Läheiset aivan liian kaukana ja maailma jotenkin kolkko. On vain uskottava, että siivet kantavat. Joskus ystävät antavat hätäapua (kiitos <3), mutta kuitenkin. Itse on noustava jaloilleen ja lennettävä kohti parempaa huomista. On ainakin tänään yllä ihana liuhuhelma, jolla leyhytellä  ahdistukset hevonkuuseen. Mene pois, sinä ankeuttaja, älä mustuta mieltäni! Kaikkihan on hyvin. Ja uusia lukijoitakin on tullut, Ihanaa! Tervetuloa tasapuolisesti kaikille ja kiitokset myös niille jotka täällä käyvät muuten vain silloin tällöin pistäytymässä.

Iloa, selkeyttä ja rauhaa mieliinne. Onnenhetkiä ja arjenriemuja. Sykyn kirpakoita tuulia ja värien runsautta teille toivottelee

Kipa.

Pientä söpöyttä virkaten

Tänään olemme pakoilleet sadetta. Katselleet Koko Suomi leipoo -ohjelmaa ja väkerrellyt yhteistuumin vanhemman neitosen kanssa ponnareita. Ihmettelemme yhä jo viikon kestänyttä lokakuuta ja iloitsemme muutamista kirppislöydöistä. Kolmen euron sinisillä kukilla koristeltua kippoa ja ruskeaa hauskasti muotoiltua pikkupulloa. OIjoi <3

Näihin tarvitaan puuvillalankoja, virkkuukoukun, pampuloita, huopaa, nappeja ja vaikkapa kuumaliimaa. Kaikki tuo löytyi kaapista, joten ei tarvinnut uhmata pahemmin sadetta vaan kökimme sisällä. Liimaaminen neidin kanssa yhdessä oli vähän mitä sattui, mutta näköjään selvisimme kuitenkin ihan hienosti. Pientä siistimistä nuo taitavat vaatia vielä ennen kuin kiikutan ne anoppini joulupuotiin. Josko joku pikkutyttönen tai vaikka vähän isompikin neito saisi hieman pientä söpöyttä nutturoihinsa <3. 

Ihanaa lokakuuta kaikille!

Palmikkoiset nilkkasukat

 Tilaus-sukkia on tullut kudottua jo jonkin verran ja nyt oli vuorossa nilkkamallia, kun Katja tilasi varpaille lämmikettä. Pyydettiin sellaiset nilkkureiden kanssa menevät, jotenka käytin lankana Novitan Nallea ja mieluisen värinen lanka löytyikin ihan omasta hyllystä. Pohjana näihin sukkiin on Garn Studion sukkamalli, mutta reilut muokkaukset taas tuli tehtyä. 

Miten rakastankaan erilaisia pintoja, niiden yksityiskohtia. Rouheaa, sileää, rosoista ja möykkyistä. Pintoja joissa näkyy ajan patina tai vaikkapa uuden karheus. Kauneimmat pinnat ovat yleensä niitä itsestäänselvyyksiä. Tavallisia pintoja jotka ovat lähelläsi, joskus jopa tuskallisen lähellä. Arjen kauneuden, pintojen ihmeellisyyden ja asioiden mittasuhteet ovat yksityiskohdissa. Ne ovat pieniä asioita, jotka tekevät arjesta juhlaa. Arjen oivaltaminen on vaikeaa. Hetkessä eläminen joskus tuskaa. Ja kuitenkin, tahdoimme tai emme, meidän on jatkettava.

Arki.  

Alati me elämme sekuntti sekunnilta kauneutta ympärillämme näkemättä sitä. Pysähtymättä, ihastelematta. Emme kulje kuten lapset, jotka joka päivä huomaavat kuika pienen pieni kivi on osa suurta maailmankaikkeutta. 

Se onkin.

Se on pala käsittämätöntä kokonaisuutta, mutta yksityiskohtana se on syvää kauneutta jota ei edes sitäkään taida käsittää. Siksikö sitä ei jää miettimään? Siksikö, että maailma on täynnä suurempiakin käsittämättömiä asioita, ettei vaivaisen kiven kohdalla voi jäädä sitä pidemmäksi aikaa ihmettelemään ja ihastelemaan. Vai onko arki niin kiireistä, ettei edes hoksaa pysähtyä yhden kiven äärelle. Se voi olla kaunein kivi jonka juuri tallasit. Pintaa sileää ja toisella puolella karkeutta, hieman juovia ja  täynnä montaa sävyä.

Miten mitata pintojen arvokkuutta? Miten tulkita hintaa arjen pienille suurille iloille? Se on vaikeaa, mutta joskus se on vain tehtävä. Joskus pienet virheet, pintojen epätasaisuus ja tunnelatautumat ovatkin niitä tekijöitä jotka nostattavat arvoa. Luovat tavanomaisesta uniikin. Ilo, jonka pehmeys ja lämpö tuottavat ovat mittaamattomia asioita ja niihin upotettua aikaa ei saa korvattua muutoin kuin elämällä. Elämällä kantapäät puhki. 

Iloa ja pehmeitä värejä, erikoisia yhdistelmiä ja arjen kauneutta teille kaikille. Pysähtykäähän välillä. Ihmetelkää ja ihastelkaa. Nähkää ympärillenne ja iloitkaa osastanne. Niin minäkin YRITÄN alati tehdä, kaikkea ihanaa ja tunnelmallista teille ihanaiset! 

Edit: P.s. Sukkien omistajalla on Tässä ja nyt -blogissaan arvonta. <3

Tää vaateis vähä Marimekkoa.

Olen odottanut vuoroani jo kymmenen minuuttia. Edellinen asiakas on maksanut jo, mutta turinat ovat vielä kesken. Sillä välin olen tarkistanut hyllyvalikoiman jo moneen otteeseen löytämättä Muija-kangasta mustana. Olen kuunnellut asiakkaan ja myyjän jaaritusta asiakkaan vanhasta pihasta. Miten kaunis se olikaan ja kuinka uudet nuoret asukkaat pilasivat pihan. Kuinka talon eteen on tuotu jokin hökkeli, joka peittää upean ja ison talon. Myyjäkin meinaa, että ei viitsi enää edes käydä siellä päin lenkillä kun niin on ruma piha nykyään. Kun aletaan kertoa siitä mitä kaikkia kukkia on hävitetty, alan jo oikeasti tuskastua. Lista on loputon ja minulla lapset sekä mies odottamassa autossa.

 Listan päätyttyä siirrytään sujuvasti hieman matalammalla äänellä keskustelemaan siitä kuinka jokin taiteilija on ottanut uuden miehen.. supinaa (myyjän!) siitä kuinka sillä taiteilijalla ilmeisesti on ollut jotain sellaista.. öhöm.. ja sitten hieman kovempaa äänenkäyttöä asioista joita en haluaisi kuulla.. Loppuun taas palaamme siihen pihaan, jossa sentään onneksi on hieno kuisti, etteivät kokonaan ole pilanneet Maijan pihaa. Sekä tietysti asiakas toteaa, että "Enhän minä sillä, minulla on aivan upea talo, ihana kerrassaan!" ja muistaa huikata ennen lähtiessään "etteihän näistä sitten hiiskuta kenellekkään". Nämähän jäävät meidän väliseksi asiakas varmistelee ja myyjä vakuuttelee luottamusta äänessään ja myötätuntoa silmissään, minusta välittämättä, että tietenkin jäävät. Miten traagista! Maijan piha on pilattu ja tuollainen nuori ihminen kyselee Muijaa jota meillä ei edes ole, tuntuu hän ajattelevan. Mutta ei näytä pätkääkään ajattelevan että näin pienellä paikkakunnalla kannattaisi harkita edes hieman miten asiakkaiden kuullen puhuu. Ja voishan sitä asiaksta palvella siinä turinoiden lomassa kun kuitenkin kaiken kuulin  noin pienessä puodissa kun olimme. Nauratti ja ärsytti. Ostin siltikin puolitoista metriä ihastuttavia kuoseja ja surautin vähä tyynyä ja tein pari taulua.

 Eilen surautin myös tytöille legginsit keltaisesta collage-kankaasta, jota jo aiemmin näitte näissä tunikoissa. Sopivat hienosti uusien Pompin paitojen kanssa. <3 Ja tänään testasimme housuja kirpparilta löydettyn Polarn O. Pyretin farkkutunikaan. Se oli hyvä löytö se, kympillä noin ihana uuden veroinen tunika! 

Sänky kaipailisi vielä vähän fyrrytyynyjä, mutta niitä sitten joku toinen kerta. Älkääkä välittäkö ryppyisestä päiväpeitosta, räkänokista ja kamalasta vuodatuksesta. Se on tätä elämää. Ja niin.. nämähän jäivät meidän väliseksi? ;)

Kuusi leidiä ja kolme konetta

Fiilikset ovat loistokkaat, mutta kuvat eivät anna oikeutta asuille.

 Asut onnistuivat <3.

Kaksi naista, neljä tyttöstä, Käpyseltä tilatut kankaat (Koirakangas neropattia ja suunnittelijana Elisa Tuohimaa), ystävän mustaa resoria ja nahkatakeista klipsityt tehosteet. 

Rakkautta <3

Kannatti panostaa kankaihin. Kannatti rohkeasti lasten kanssa viettää yhteinen ompelutuokio. Kannatti rypyttää helma ja kannatti tehdä raitainen tuubikaulus. Kannatti yhdessä ideoida ja suunnitella. Kannatti käyttää tuttua ja hyväksi havaittuja kaavoja. Kannatti siivota yhdessä kaaos. Kannatti klipsiä nahkatakkeja ja ehdottomasti kannattaa ottaa ensi viikolla uudestaan!

Legginssini (kaava jostain vanhasta OB:sta) ovat jokin Neronleimaus kesken ankean arjen. Miksi aina pitää olla 'uskottava aikuinen'. Miksi aina pitäisi olla neutraali. Miksi aina pitäisi olla massastaerottautumaton. Luonnetta minussa on ilman koiruuksiakin, mutta ainahan on kiva hötkäyttää kylän mummoja rähinäpökillä. Minua kehotettiin tekemään sellaiset housut joilla kehtaa kauppaankin mennä. Kiitos sisko viisaista neuvoista <3. Noh, minä otin luonnollisestikkin sen haasteena ja tilasin Neropatti-kangasta oitis ja harkitsematta sen enempää. Ei kaduta. Aika koiruuksia saa emäntä näiden livulla tehdä. Ja tunikasta tuli parempi kuin oletin. Lämmin ja jotenkin aika neutraali, silti kuitenkin aika arkisen cool? 

Ystäväni Iina Helmi Hetkiä ja Herttaista Eloa -blogista toi mukanaan lemppariani Lontoonrae-suklaata ja hedelmäkarkkeja. Täytyyhän tälläisellä ompelutuokiolla äitien mussuttaa posket pullollaan herkkuja ja lahjoa lapsia kestämään vielä hetken. 

"Äiti on nätti" meinasi Veronika ja silitti koiruuksia. Kangas on vaan niiiin ihanaa!  Joten taidankin käyttää loput kangaspalat neitosten vaatteisiin. Koskahan niitä ehtis tekemään? 

Kuulette koiruuksista vielä lähiaikoina lisää. Nyt tämä menee syömään ja jeesimään isäntää autotallin pohjien mittauksessa. Arki on joskus vaan niiin jees kun on ompeleva ystävä. Taas akut ladattu <3.

Miten te latailette akkuja ja hankitte lisäenergiaa?

Haasteita pukkaa..

Neropatti-leggarini saavat jatkoa keskiviikkona, kun ystäväni Iina tulee meille ompelemaan. Saa nähdä kuinka me minun pieneen käsityöhuoneeseen kaikkine koneinemme ja kankaidemme kanssa mahdumme. Vähä arveluttaa, että ollaanko heti alkumetreiltä napit vastakkain niin ahtaassa tilassa ;D.

Sopu sijaa antaa ja toivottavasti tunikamekkomikälienahkatehosteilla tulis molempien tehtyä <3.

Sillä välin kun kankaat marinoituvat ompeluvalmiudessa (olen ne jo leikannut, ah!) ilmoittelen teille Anna hyvän kiertää -haasteesta johon menin itseni ilmoittamaan. Päätin osallistua Kristallinkirkkaat ideat! -blogissa Nipsun tarraamaan haasteeseen aika viime metreillä. Ideana siis tässä haasteessa on se, että teen kolmelle ekalle ilmoittautuneelle jotain pienehköä omin pikku kätösin. Ja teenpä sen vielä 12 kk sisällä (jos jouluun mennessä oikeesti sais) ja ehtonahan on vain se, että laitatte haasteen eteenpäin tekemällä itse kolme pikkujuttua jollekkin toiselle.. Ja ilmoittautuessasi tähän haasteeseen, saat ilmoittaa minulle, että tahdotteko minun tekevän naiselle, miehelle vai lapselle tämän yllärin. Huhhui.. kolme ylläriä siis luvassa, jos joku innostuu haasteesta ja mukaan pääsee kommentoimalla tämän postauksen alle. Voihan (nero)pattilainen! Mihin sitä oikein päänsä tulee aina pistettyä? <3

Syysiloa toivottelen, siitäkin huolimatta että syksystä nauttiminen voi välillä olla hieman HAASTEELLISTA. ;D