Pientä ja söpöä.

Jämälankoja on kulutettu aavistus.

Pienet syötävän söpöt mitat valmistettu.

Eräs samalla ompelukurssilla ompeluun hurahtanut ihanainen saapi pienen lahjan. 

Ja näihin tuli himo. Namm.. lähes yhtä ihania kuin suklaa.

Vielä yks, no yks vielä.. ja hups. Vähän on tullut koukutettua elämää paremmaksi.

Nämä herkut ovat kyllä noiden linjojen kannalta sangen armottomia.

Mutta herrrrkullinen helmikuu jatkukoot.

Jämälangat ovat kyllä tuoneet iloa ja niiden hupeneminen koukuttavaa.

Lankoina näissä päällysissä on Gjestalin Maijaa ja Novitan Nallea.

Ja kuten ennenkin.

Tuo Maija-langan sävy on niiiin .. no sanon sen nyt..

oletteko valmiit.. 

ihan minun suustani, .. nyt sanon:

TÄYDELLINEN.

Ei se ollutkaan niin vaikeaa. :)

Onneksi edes jotain on elämässä niin täydellistä, että huhhuh. 

Pieniä pieniä iloja, jotka tekevät arjesta hiukan hassusti söpön.

Rauhaa tulevaan viikkoosi, söpöjä pieniä iloja ja 

onnellisia mussuttelu-hetkiä.

Mums.

Ystävänpäivätervehdys.

Aina ei elämä ole ruusuilla tanssimista, 

mutta takuuvarmasti se on tosiystävien kanssa vähemmän piikkistä.

Ruusuista ystävänpäivää teille blogini lukijoille, tänne piipahtaneille tutuille, 

kavereille, perheenjäsenille ja ystäville toivotteleepi  

Kipa.

Valon aikakausi.

Talvi on ollut valon ja varjon leikkiä.

Varjo on ollut voitolla lähes päivittäin.

Toisinaan tuntui, että varjon mahti ois voittamaton.

Mittaamattoman suuri on sen voima.

Tuo mykistävä kauneus on käsittämätön.

Mutta se ei ole valoa voittanut,

Se ei ole valoa kauniimpi,

Eikä se ole ilman valoa mitään.

Varjon rakkaus on kukoistanut, 

on vuoro valon loistaa loistoaan.

Kimmeltää kaunista vapauttaan,

antaa ääriviivat tulevalle ja 

lohduttaa.

 Valon ja varjon leikki,

miten kaunista se on.

Rakastan näitä polkuja, 

joita tallaan askelin iloisin.

Rakastan niitäkin polkuja, 

joita tallasin valtakaudella varjon.

Varjon syli on musta,

kaunis ja lohduttava.

Vaan vie se voimia enemmän, 

kuin antaa se voi.

Arvostan niitä polkuja, 

jotka erheitä ollut on.

Rakastan niitä polkuja,

joilla kukkii anteeksanto ja 

rakkaus rajaton.

Rakastan niitä polkuja,

joissa ystävät kulkevat,

vieretysten käsikädes,

kumisaappaissa hupsuina.

Kohti kauniita hetkiä,

valon seuras kuljetaan.

Oli polku synkeä hetken matkaa,

oli niin synkkä tie, 

et kuolemaa tavoittelin ja 

etsin ihmeitä sen.

Kunnes valo loisti luokseni,

kuiski totuuksiaan.

Et elo on ihmisen lahja,

kaunis on ihminen.

Sen tarkoitus on rakastaa,

elämää ja elon antajaa.

Tallata polkunsa ilolla,

nauttia matkasta.

Luonnon vastaista ois, 

jos kuolema ei pelottais.

Siis tallaa polkus ilolla,

luota askeliis.

Hymyssäsuin katsele Taivasta,

salaisuuksille hymyile.

Suuruus ihmisen on vähäinen,

mut tavoittelemisen arvoinen.

Vaik se pois kerran otetaan, 

niin matkalla täs ollaan vaan,

matkanteko on elämää 

ja siitä nauttia saa.

Tanssin siis tasajalkaa,

laulan kiitosta valolle,

et ihana on seuras sun,

kaunis loistos keveä.

Kimmellä poskellain pitkään,

lämmitä yöhön pimeään.

Vastaanota aamuun suloiseen,

kannattele päivään uuteen.

Sivele poskein nukkaa,

puhaltele lempeästi eloa.

Pakahduta ilolla,

rakkaudella nukuta.

Että semmosta tekstiä taasen.

Keittiö siis on nykyään valkoinen ja siitä toivottiin kuvia. 

Keittiön tulevista verhoista, tulevista patalapuista, tulevista keittiöliinoista jne. tulee sitten kuvia, kun vain emäntä jaksaa ne kyhätä. Ei sen valon aikakaudellakaan mahdottomiin pysty, milläs sitä aika riittää ihan kaikkeen. Maltti on valttia vai miten se meni? 

Kiitos yhteisestä matkasta teille,

ja tervetuloa uusille kirjautuneille lukijoille. 

Ihanaa kun olette seurassain,

iloa teille toivoo

Kipa.

Torstai toivoa täynnä.

Onneksi lapset ovat innokkaita penkomaan kaappeja.

Löysivät prässäykseen unohtuneet kesäkukat.

Teimme ystävänpäiväkortteja.

Kruunuja.

Nukuimme yön yli jos toisen ja leivoimme keksejä 

kruunut päässä.

(Äidillä ei ollut karvalakkia, jos joku sitä mietti :D.)

Keksit ovat varattu isännälle, 

joka ahertaa meidän keittiön seinien kimpussa taas tämänkin ehtoon.

Olen minäkin päässyt maalailemaan, mutta hmm.. taiteellisuuteni näkyi hieman liian silmiinpistävästi.

Jotenka sudin vain pohjamaaleja.

Vähän valkoista tähän mustan sekaan, tekee yllättäen kyllä ihan hyvää. 

Käsityöt ovat olleet hieman boikotissa viime päivinä maalausurakan, kovan flunssan ja sen sellaisen vuoksi. Mutta eiköhän niitä jämälankajuttuja tänne ala ilmestyä vielä lähipäivinä. 

(pakko yhdistellä palat kun kerran näin on luvannut. Huoh, miten pitkästyttävää puuhaa :D )

Paljon iloa torstaille, perjantaille.. no oikeastaan ihan jokaiselle päivälle.

Jotenkin täällä ainakin on sellainen hassu kevättämisfiilis. 

Joko teillä siellä kevättää? 

Hiljainen helmikuu

Meillä helmikuu on alkanut aikas hiljaisissa merkeissä.

Kova flunssa emännällä.

Ei ollut karvalakkia sunnuntaina päässä. Siitäs sait!

Vähän suklaata, petaamaton sänky, köllöttelyä sohvalla.

Arkinen kaaos valitsee talossa.

Erinäisiä jämälankajuttuja työnalla. 

Jos jotain tyynyä..jos yhtä peittoa.. 

ehkä toistakin peittoa.. 

Hiljaista helmikuuta, jossain kuulemma vietetään herkutonta helmikuuta .

On niin kuriton emäntä, että 

helmikuu(KIN) vietetään hunningolla.

Iloa arkeenne!

Ja tervetuloa uusille lukijoille <3.

Kirsikkapuun alla

Tiedättehän hetket, 

jolloin pysähdyt ahdistavien 

kysymysten pariin.

Niiden kohdalle, 

joiden ohitse pitäisi rynnätä.

Muistaa nuo tosiasiat, 

mutta ei missään nimessä pysähtyä.

Tuleeko tänne vielä sota aikanani?

Joudunko hautaamaan lapsiani?

Kumpi meistä mieheni kanssa kuolee ensin?

Missä menee pahan ihmisen ja sairaan ero?

Miksi ihminen on hyvin kiittämätön?

Onko rakkaus oikeasti kuolematon?

Kuolenkohan nuorena?

Miksi on olemassa ahneus?

Silloin kun maailmankaikkeus ihmetyttää ja

kummalliset asiat täyttävät pään,

Silloin on hyvä mennä maatamöllöttämään

lumihankeen kirsikkapuun alle.

Katsella taivasta,

Salaisuuksien verhoa.

Ajatus hymyilyttää, että verhon takaa

itse Kaikkeus meitä katselee

ja pudistaa päätään.

Voi noita hupsuja.

Eikö tuonkin ole tuossa kylmä maatessa.

Jättäisi asiansa minulle.

Aivan oikein,

kylmähän lumienkeliksi jähmettyneen tuli.

Naapurit ajattelivat varmaan hulluksi.

Voisin heille ehkä sanoa olevani taiteilijasielu,

olisiko möllötys silloin normaalimpaa.

Olen toisinaan outo,

mutta olenpahan nähnyt salaisuuksien verhon.

Pysähtynyt ja katsonut.

Huutanut äänettömästi vastauksia.

Ja saanut.

 Lumihiutaleita hiljaa hipsii ylleni.

hentoja, ihan pieniä.

helliä hipaisuja oksien lomasta.

Kuiskivat he äänetöntä lauluaan,

Luota, oi luota.

Lapses enkelten varjelukses on.

Uskothan sen?

Ehkei noita kysymyksiä pidä pelätä,

ehkä ne ovat juurikin niitä asioita,

jotka on kohdattava kasvotusten.

Katsottava silmiin,

kunnes varmuus vallitsee.

Tietämättömän on onni.

Kiitos Anna-mamma lapasista. 

Viininpunainen on kuulemma muodissa.

Tiesitköhän sen?

Torstain höpinöitä.

Eräs nainen sanoi yksi päivä kuulteni, 

että onneksi on rahaa kun yhteistä aikaa ei.

Ymmärrän katkeran sävyn naisen äänessä.

Pysähdyin miettimään.

Ihan totta.

Kotiäidillä on aikaa. 

Miehelläni on onneksi meille aikaa.

Ja toisinaan kylvemme ajassa.

Aika on kuulemma rahaa.

Luomme muistoja.

Muistot ovat kuulemma taasen kultaakin kalliimpia.

Jaaps. Taidan taas mennä kylpemään ajassa.

Leipomaan hieman keksejä ja 

viimeistelemään askarteluja.

Hetken myös pysähdyn. 

Tik tik tik.

Eikä yhtään pelota, 

eikä hävetä.

Olla vain ja luvan kanssa.

Jos olette lysähtäneet sohvalle, 

uppoutuneet sänkyyn aamulla ja

ette millään meinaa päästä ylös.

Kerronpa teillekkin ipanani vinkit ja 

lupaan, että on haastavaa etenkin aamutokkurassa.

Avaa silmät apposen selälleen.

Nosta peppu ylös, tee silta. 

Hymyile koko aika.

Siitä pyörähdä ympäri karhukävelyyn.

Pomppaa seisomaan sängylle,

hyppää lattialle.

Kiljaise, hihkaise.

Eiköhän tuolla ala hyvä päivä virkenemään.

Pakkohan välillä on jotain muutakin tehdä, 

kuin kylpeä.

Mutta kuitenkin muistaa silloin kylpiessä,

että tämä on sitten nannaa.

Arkikin tuntuu rauhallisella tahdilla, 

rennolla meiningillä,

ihan äärettömän rikkaalle.

Pyykit odottavat taas. Ja sitten oikeesti, 

leipomaan mars!

Torstaikeksin aika :).

Mustavalkoinen postaus

Päivä kuin tyhjä paperi. Puhdas hanki ja sees taivas.

Silloin on aikaa pysähtyä kiittämään.

Katsella pakkasen kimmellystä,

hengittää huurua ilmoille

ja hymyillä posket punaisina.

Miten ihminen kuvittelee kaipaavansa lisää,

kuvittelee ettei tässä ole hyvä.

Kaikki kun on tässä.

Murheet, väsymys ja tyhjyys.

Ne voivat olla suurinta rakkautta.

Tyhjyys.

Siihen kun uskaltaa katsoa.

Huomaa, että siellä pilkottaa tarkoitus.

Ja tyhjinä me olemme lähellä kaikkeutta.

Lähellä mykistävää kauneutta, 

joka laittaa sielut laulamaan ylistystä.

Kimmeltelee aurinko pakkasen paukkuessa,

kuin Taivas hymyilisi ja olis läsnä.

Köyhän sydän murtuen lämpenee 

ja tyhjyydestä kiittää.

Tyhjyys on avain iloon.

Kestävään onneen

ja rakkauteen.

Kauas kaikkoavi maailma,

kun katsella saa jäisinä kimmeltäviä puita,

niiden takaa paistavi huomenen aurinko.

Laskevi se noustakseen uudestaan,

loistoonsa kultaiseen.

Luodakseen lämpöä ja iloa,

säihkyäkseen meille rauhaa.

Vakaana se kimmeltää puiden yllä,

Maata peittävällä hunnulla välkehtii,

hyvä on olla sydämmellä,

kun lämpöisesti se meitä tervehtii.

Kiitos aivan äärettömän upeista kommenteistanne 

arvonta-postauksessa.

On kuin taakkain aina kevenis ja tilalle sais kilokaupalla onnenmuruja.

Tervetuloa kaikille uusille lukijoille.

Iloa torstaipäivään ja muistakaahan, että

Yks-vee arvonta yhä käynnissä.

Aika hiljaa menee..

.. surruttaa ihanasti paikallaan tämä arki.

Pysähtynyttä siloista ja tasaista tavallista arkea.

Panostusta yhteisiin hetkiin ja iloisiin väreihin.

Hurlumhei-hetkiin, jolloin tukka saa olla takussa ja yöpuku pitkälle päivään päällä.

Ja vastaiskuna niponipo -päiviä jolloin heti aamusta on pistettävä töminäksi.

Tukka putkella järjestellään ja laitetaan, kun eilen on vain oltu.

Onneksi on vain 'oltu'.

Käsityössä on sen 789 silmukkaa ja hyvältä näyttää, että alkaa parin päivän päästä olla valmista.

Arkeen on joskus tosi ihana panostaa. 

Enkä tarkoita sitä, että kaikki on siivottuna viimeisen päälle tai aina on kaikki just eikä melkein. Vaan että aikaa repii sellaiselle mihin ei muka oikein nyt olis aikaa.. .. kun on tätä ja tätä. Äidillä on tämä kesken, iskä ei nyt ehdi kun sen pitää sitä ja tätä, äkkiäkö on ilta ja huomiselle kaikki jutut jää. Ja huomenna on taas niin paljon tätä ja tuota, että katsotaan hetken päästä. Hetken päästä on taas kuitenkin ruoka tai päikkärit jne. Jolloinka siirtyy taas toivomus huomiselle.

Pieniä hentoisia pyyntöjä, jotka vaikenevat kyllä kun sanoo, että nyt ei ehdi.

Tai että hetken päästä.. 

Mutta nuo hentoiset pyynnöt ovat ne asiat, jotka lapset isona muistavat.

Niitä asioita nuo hennot pyynnöt ovat, jotka oikeasti merkitsevät aivan hirmuisesti vaikka aikuisesta ne tuntuvat niin hääppöisille.

Ne asiat sitten kuitenkin ovat niitä, joilla lasten arki tuntuu ihanemmalle.

Ihan yhtä tylsää se arki niillekkin on, jos siitä tekee tylsän.

Ja niponipo -päivien ja rötvääly-päivien väliin olisi hyvä mahtua niitä ihania, sopivan tasaisia

t  a  v  a  l   l i  s i a 

, mutta yhtälailla iloisia päiviä.

Niitä minä sinullekkin toivottelen. 

Arkea ja iloa.

Tasapainossa värejä ja harmaata .

Paljon sitä valkoista lunta, jossa kimmeltelee valon voitto.

Tammikuun eka käsityö

Vastaanottaa uusi vuosi meidät mustalla sylillään.

Mustan loisto on kaunis, kun siihen uskaltaa katsoa.

Oman tyhjän olemattomuuden näkeminen on valaisevaa. 

Kauneutta mustassa tyhjyydessä, jatkumo iäinen ja lohdutus suloinen.

Valon varma voitto mustan pinnalla kimaltelee.

Valo kuitenkin kanssamme vaik musta on päivän kajo.

Katselen hiljaisuutta.

Katselen sen selkeää linjaa.

Seesteisyys nimenään.

miten verkkainen on kulku sen,

ei liikettä näy.

Onkohan pysähdyksissä hän,

onko matka kesken vai 

löytynyt määränpää sen.

hiljaisuus.

ihana kun olet täällä,

ohikulkumatkalla oletan?

Baktus pidennetyin silmukoin on Jonna Hietalan Kerällä -kirjasta. Pidennettyjä silmukkoja ja ainaoikeeta puolitoista metriä. Hieman muokkasin taas kilkutellessani ohjetta ja lisäsin myös tuollaiset pitsikolmiot reunaan. Lankana on pehmoista Dropsin Baby Merinoa. Ystäväni Iina antoi minulle joululahjaksi leimasimen, jotenka sitä piti testaaman. Pellavaan painoin Handmade by Aarrerasia ja pistelin kiinni. 

Hiljaisuus tässä talossa on kuin jonkin sortin välähdys. 

Siitä nauttii hetken ja sen muisto lämmittää.

Joskus sitä vain elää hetkessä niin, että tippa on linssissä kun maailman näkee pienenä.

Kauniit hetket helminauhassa tekee sen arjen.

Minun helmeni taitavat olla pieniä ja heiveröisiä. Niin hentoja on ilonhetket toisinaan.

Onneksi seassa on niitä kauniita hiottuja isoja puuhelmiä, joissa ei piikin piikkiä näy.

Ja niiden loisto on turvallista ja hyvin kestävää.

No mutta minä menen nyt viemään tämän yhden räkänokan nukkumaan päiväuniaan.

Lämmitän uuden vuoden aatosta jääneitä jauhelihapihvejä ja odottelen omia vanhempiani kylään.

Ihana arki suuren suurilla tvisteillä on sitten aika juhlaa ja tämähän on juhlaa, kun kaukaa saapuvat ilahduttavat läsnäolollaan.

Suuren suuria puuhelmiä, hentoja ja isoja kristallihelmiä ja iloisen värikkäitä muovihelmiä elämänlankaanne toivottelee Kipa

P.s. Kyllä, minun on valitettavasti aina oltava näin teatraalinen :D <3