Tiedättehän hetket,
jolloin pysähdyt ahdistavien
kysymysten pariin.
Niiden kohdalle,
joiden ohitse pitäisi rynnätä.
Muistaa nuo tosiasiat,
mutta ei missään nimessä pysähtyä.
Tuleeko tänne vielä sota aikanani?
Joudunko hautaamaan lapsiani?
Kumpi meistä mieheni kanssa kuolee ensin?
Missä menee pahan ihmisen ja sairaan ero?
Miksi ihminen on hyvin kiittämätön?
Onko rakkaus oikeasti kuolematon?
Kuolenkohan nuorena?
Miksi on olemassa ahneus?
Silloin kun maailmankaikkeus ihmetyttää ja
kummalliset asiat täyttävät pään,
Silloin on hyvä mennä maatamöllöttämään
lumihankeen kirsikkapuun alle.
Katsella taivasta,
Salaisuuksien verhoa.
Ajatus hymyilyttää, että verhon takaa
itse Kaikkeus meitä katselee
ja pudistaa päätään.
Voi noita hupsuja.
Eikö tuonkin ole tuossa kylmä maatessa.
Jättäisi asiansa minulle.
Aivan oikein,
kylmähän lumienkeliksi jähmettyneen tuli.
Naapurit ajattelivat varmaan hulluksi.
Voisin heille ehkä sanoa olevani taiteilijasielu,
olisiko möllötys silloin normaalimpaa.
Olen toisinaan outo,
mutta olenpahan nähnyt salaisuuksien verhon.
Pysähtynyt ja katsonut.
Huutanut äänettömästi vastauksia.
Ja saanut.
Lumihiutaleita hiljaa hipsii ylleni.
hentoja, ihan pieniä.
helliä hipaisuja oksien lomasta.
Kuiskivat he äänetöntä lauluaan,
Luota, oi luota.
Lapses enkelten varjelukses on.
Uskothan sen?
Ehkei noita kysymyksiä pidä pelätä,
ehkä ne ovat juurikin niitä asioita,
jotka on kohdattava kasvotusten.
Katsottava silmiin,
kunnes varmuus vallitsee.
Tietämättömän on onni.
Kiitos Anna-mamma lapasista.
Viininpunainen on kuulemma muodissa.
Tiesitköhän sen?
Kaunis teksti ja UPEAT kuvat!
VastaaPoistaKiitos <3
Poista:)
VastaaPoistaKiitos taas. Tuli taas niiiin oikeaan kohtaan. <3 -mä-
VastaaPoista<3
PoistaOsui ja upposi <3
VastaaPoista<3
Poistakaunis postaus. piti lukea ihan useamman kerran ja tunnelmoida.
VastaaPoistaKiitos <3 . Joo mun tekstit on usein niin ylilentoisia ettei niitä ymmärrä välillä itsekkään. :D Ja vaativat tietynlaista keskittymistä että ne jaksaa lukea :)
PoistaKomppaan tuota edellistä kommenttia :)
VastaaPoista<3
Poista<3 Onni on siinä, ettei meille tarjota vastauksia valmiina. Kohdata omat ajatuksensa, ymmärtäää omaa ahdistusta, kestää se, tajuta kuinka paljon siinä on voimaa. Ja ymmärtää ajatuksiensa inhimillisyys, ei tehdä niistä liian isoja päässämme. Vaikeaa. Onneksi on jotain isompaa minkä varaan heittäytyä, jotain mihin luottaa ja jotain joka kannattaa. Luulen niin. :)
VastaaPoistaJa ihanat lapaset ja kauniit kuvat <3
PoistaKoen, että meille on kaikki maailman vastaukset annettu ja kirjoitettukkin vieläpä. Ne ovat liian usein tulkittu mustavalkoisesti ja ihmiset tuppaa olemaan kovin fundamentalisteja ja elämän ihmeellisyys katoaa tiettyyn ahdasmielisyyteen. Jotenka olen siltikin täysin samaa mieltä, että jokaiselle vastaukset ovat kuitenkin henkilökohtaisesti soviteltavia eivätkä suoraan päde kaikkiin samalla tavalla kuten ne nyt kirjoitettu. You kow? :D Ihana kun olet noin upea ihminen. Ja osaat tuoda noita ajatuksia noin esille. 'Inhimillisyys, ei tehdä niistä liian isoja päässämme. Vaikeaa. ' . Heittäytyä armon varaan ja iloita siitä. Ei vain surra sitä omaa huonommuuttaan. Ehkä et tarkoittanut sitä noin, mutta tässä näemme. Mikään vastaus ei tarkoita kaikille samaa . :) Elämän ihmeellisyyttä, kaunista sellaista <3
PoistaSinä se sitten osaat kirjoittaa! Ihan varmasti hyvä tapa on heittäytyä lumienkeliksi ja pyyhkiä vakavat pohdinnat uuteen lumeen. IHANAT kuvat taas kerran!! <3
VastaaPoistaKiitos <3. Itse ei tunnu että nyt sen koomin mitään osaisin kirjoittaa, mutta ehkäpä aina muiden jutut on kivempiä kuin omat :) . Joo. Jättää lumihankeen murheet ja viimeistään kirjoittamalla ne häviää :). Kiitos. Itselläs on aina niin mageet kuvat että!
PoistaViimeinkin ehdin taas lukemaan bogiasi. Luin läpi ja nieleskelin. Luin uudelleen ja silmäni kostuivat. Luin vielä kerran ja itkin. Juuri samojen ajatusten äärellä olen viime aikoina paininut. Elämää jo vähä enemmän nähneensä, tiedän, että murehtiminen ei auta. Ikävät asiatkin tulevat lupaa kysymättä. Oman mammani kuolema ollessani kymmenvuotias, oman siskoni kuolema ollessani 22- vuotias. Paljon muita menetyksiä ja vastoinkäymisiä. Osa niin raskaita, ettei omin voimin niiden yli olisi koskaan päässyt. Onneksi on meitä korkeampi, joka pitää ja kantaa sylissään silloin,kun itse ei jaksa.
VastaaPoistaKiitos taas kirjoituksestasi, sinä ihana ystäväni.
PS. Se kirsikkapuu on lähes yhtä vanha kuin miehesi :-)
-A-
Joo hei oli taas aika rankka teksti. Ei ihme että nieleskellä piti. mutta rankoissakin asioissa on sitä jotain kauneutta, mutta toivottavasti iloisemmat asiat alkaisivat pohdituttaa ettei tätä elämän ja kuoleman iänikuista kamppailua :). Onneksi on korkeampi voima joka kannattaa ja ihanat ihmiset messissä. Kiitos taas kommentista <3
PoistaP.s. Mieheni tytär tässä eilen makas sisällä lattialla ja sanoi makaavansa lumihangessa, onpas nätti taivas tai jotain mitä se sanoi... Naurahdin hälle, että oot ihan just niin outo ku äitis :D <3