Torstai toivoa täynnä.

Onneksi lapset ovat innokkaita penkomaan kaappeja.

Löysivät prässäykseen unohtuneet kesäkukat.

Teimme ystävänpäiväkortteja.

Kruunuja.

Nukuimme yön yli jos toisen ja leivoimme keksejä 

kruunut päässä.

(Äidillä ei ollut karvalakkia, jos joku sitä mietti :D.)

Keksit ovat varattu isännälle, 

joka ahertaa meidän keittiön seinien kimpussa taas tämänkin ehtoon.

Olen minäkin päässyt maalailemaan, mutta hmm.. taiteellisuuteni näkyi hieman liian silmiinpistävästi.

Jotenka sudin vain pohjamaaleja.

Vähän valkoista tähän mustan sekaan, tekee yllättäen kyllä ihan hyvää. 

Käsityöt ovat olleet hieman boikotissa viime päivinä maalausurakan, kovan flunssan ja sen sellaisen vuoksi. Mutta eiköhän niitä jämälankajuttuja tänne ala ilmestyä vielä lähipäivinä. 

(pakko yhdistellä palat kun kerran näin on luvannut. Huoh, miten pitkästyttävää puuhaa :D )

Paljon iloa torstaille, perjantaille.. no oikeastaan ihan jokaiselle päivälle.

Jotenkin täällä ainakin on sellainen hassu kevättämisfiilis. 

Joko teillä siellä kevättää? 

Hiljainen helmikuu

Meillä helmikuu on alkanut aikas hiljaisissa merkeissä.

Kova flunssa emännällä.

Ei ollut karvalakkia sunnuntaina päässä. Siitäs sait!

Vähän suklaata, petaamaton sänky, köllöttelyä sohvalla.

Arkinen kaaos valitsee talossa.

Erinäisiä jämälankajuttuja työnalla. 

Jos jotain tyynyä..jos yhtä peittoa.. 

ehkä toistakin peittoa.. 

Hiljaista helmikuuta, jossain kuulemma vietetään herkutonta helmikuuta .

On niin kuriton emäntä, että 

helmikuu(KIN) vietetään hunningolla.

Iloa arkeenne!

Ja tervetuloa uusille lukijoille <3.

Kirsikkapuun alla

Tiedättehän hetket, 

jolloin pysähdyt ahdistavien 

kysymysten pariin.

Niiden kohdalle, 

joiden ohitse pitäisi rynnätä.

Muistaa nuo tosiasiat, 

mutta ei missään nimessä pysähtyä.

Tuleeko tänne vielä sota aikanani?

Joudunko hautaamaan lapsiani?

Kumpi meistä mieheni kanssa kuolee ensin?

Missä menee pahan ihmisen ja sairaan ero?

Miksi ihminen on hyvin kiittämätön?

Onko rakkaus oikeasti kuolematon?

Kuolenkohan nuorena?

Miksi on olemassa ahneus?

Silloin kun maailmankaikkeus ihmetyttää ja

kummalliset asiat täyttävät pään,

Silloin on hyvä mennä maatamöllöttämään

lumihankeen kirsikkapuun alle.

Katsella taivasta,

Salaisuuksien verhoa.

Ajatus hymyilyttää, että verhon takaa

itse Kaikkeus meitä katselee

ja pudistaa päätään.

Voi noita hupsuja.

Eikö tuonkin ole tuossa kylmä maatessa.

Jättäisi asiansa minulle.

Aivan oikein,

kylmähän lumienkeliksi jähmettyneen tuli.

Naapurit ajattelivat varmaan hulluksi.

Voisin heille ehkä sanoa olevani taiteilijasielu,

olisiko möllötys silloin normaalimpaa.

Olen toisinaan outo,

mutta olenpahan nähnyt salaisuuksien verhon.

Pysähtynyt ja katsonut.

Huutanut äänettömästi vastauksia.

Ja saanut.

 Lumihiutaleita hiljaa hipsii ylleni.

hentoja, ihan pieniä.

helliä hipaisuja oksien lomasta.

Kuiskivat he äänetöntä lauluaan,

Luota, oi luota.

Lapses enkelten varjelukses on.

Uskothan sen?

Ehkei noita kysymyksiä pidä pelätä,

ehkä ne ovat juurikin niitä asioita,

jotka on kohdattava kasvotusten.

Katsottava silmiin,

kunnes varmuus vallitsee.

Tietämättömän on onni.

Kiitos Anna-mamma lapasista. 

Viininpunainen on kuulemma muodissa.

Tiesitköhän sen?

Neulotut pipot feat. silityskalvot

Piti tehdä itselle ruttupipo arvonta-huivista (joka muuten yhä käynnissä) jääneistä parista kerästä.

Tuli turhan nafti ruttupipoksi, jotenka vanhempi neitonen pääsi sovittelemaan.

Oli sopiva ja päätin siis tehdä myös nuoremmalle samanlaisen.

Silityskalvoilla ja googlen kuvahaulla saivat pipot hieman bling blingiä yllensä.

Tykkään. Ja tykkäsivät tyttösetkin.

Nyt puuttuu vain se takki/haalari joihin nämä sopivat.

Ovat siis ilmeisesti vasta ensi talvena käytössä. 

Piti vielä yhtenä ehtoona tehdä fleesepöksyt Veronikalle. 

Oikein sähköistä, mutta paksua fleeseä. Isännän kiljuvan intiaanin (seurusteluaikanamme isännällä oli täksi kutsuttu auto :D) pienestä retusoinnista oli jäänyt juuri housujen verran kangasta. Vähän näissä oli kyllä soveltamista jne. mutta tulipahan käytettyä tuokin kangas nurkista. Ei mitään syynäystä kestäisi, mutta menee toppahousujen alla mainiosti :). 

Ihanaa viikonloppua teille ihanat!

Paljon paljon säihkettä ja arjen ylellisyyttä kaikille.

Minä ainakin aion käsitöidä, mussuttaa taas suklaata ja jumpata. 

Ihan miinukselle taitaa mennä, 

mutta menkööt <3.

Torstain höpinöitä.

Eräs nainen sanoi yksi päivä kuulteni, 

että onneksi on rahaa kun yhteistä aikaa ei.

Ymmärrän katkeran sävyn naisen äänessä.

Pysähdyin miettimään.

Ihan totta.

Kotiäidillä on aikaa. 

Miehelläni on onneksi meille aikaa.

Ja toisinaan kylvemme ajassa.

Aika on kuulemma rahaa.

Luomme muistoja.

Muistot ovat kuulemma taasen kultaakin kalliimpia.

Jaaps. Taidan taas mennä kylpemään ajassa.

Leipomaan hieman keksejä ja 

viimeistelemään askarteluja.

Hetken myös pysähdyn. 

Tik tik tik.

Eikä yhtään pelota, 

eikä hävetä.

Olla vain ja luvan kanssa.

Jos olette lysähtäneet sohvalle, 

uppoutuneet sänkyyn aamulla ja

ette millään meinaa päästä ylös.

Kerronpa teillekkin ipanani vinkit ja 

lupaan, että on haastavaa etenkin aamutokkurassa.

Avaa silmät apposen selälleen.

Nosta peppu ylös, tee silta. 

Hymyile koko aika.

Siitä pyörähdä ympäri karhukävelyyn.

Pomppaa seisomaan sängylle,

hyppää lattialle.

Kiljaise, hihkaise.

Eiköhän tuolla ala hyvä päivä virkenemään.

Pakkohan välillä on jotain muutakin tehdä, 

kuin kylpeä.

Mutta kuitenkin muistaa silloin kylpiessä,

että tämä on sitten nannaa.

Arkikin tuntuu rauhallisella tahdilla, 

rennolla meiningillä,

ihan äärettömän rikkaalle.

Pyykit odottavat taas. Ja sitten oikeesti, 

leipomaan mars!

Torstaikeksin aika :).

Voihan kuurankukka!

Ei mennyt kuin strömsössä tämän huivin tekeminen, mutta hälläkö väliä.

Ohje katosi jo alkumetreillä, jota muuten tarkasti aluksi seurasin Moda 6/12 lehdestä. Sitten sovellettiin päästä, kun ohje katosi (minähän muuten en ole hajamielinen unohtelija saatika nyt hukkaaja).

Auringon kimmellessä kuurankukkien ja lumikerroksen yllä on todella suotuisat olosuhteet huomata jotain tooosi kivaa.

Vaikka kaikki langat olivat samaa värierää niin keskellä menee kauniit rajat. Ei ne sitten ollut kuitenkaan saman värisiä vaikka piti olla. Kaikki koodit samoja, mutta väri ei sitten kuitenkaan .. 

'Ei ole totta!' pääsi kiukkuinen huudahdus keskelle kuurankukkia. 

Siis voi oikeesti..

kimmelsi kyllä jotain muutakin kuin aurinko. 

Pari tippaa kyllä piti tirauttaa.

Kaulahuiviksi tämä oli ajateltukkin, joten eipä tuo häirinne käytössä. Onneksi en ajatellut tehdä mitään olkahuivia. Harmittais paljon enemmän.

Itselle on hyvä opetella nauramaan, sanoi veljeni kerran.

Ihan totta. 

Sitä opetellessa.

Opetella nauraa räkättämään räkäisesti, kun ei onnistu.

Tai kun panostat sata lasissa ja menee silti mönkään.

Sallia itselleen 'ihan sama' -asenteen ja vaan nauraa.

Kikattaa, hihittää ja itkeä tirauttaa naurun seasta pettymystä.

Elämää ja ihan sika ihanaa elämää onkin.

Jos vain yhtään kukkii kuurankukkien lisäksi huumorikin.

Ihan kiva huiviprojekti kuitenkin.

Ja isäntäkin oli niin kuvaamisessa taas mukana, kun tuli töistä (ajatelkaahan, valoa riitti vielä neljän jälkeen parien räpsyjen nappaamiseen). Tuntuu että isännässä elää salaa joku kuvauskärpänen, jota hän ei myönnä omaavansa. :) 

Kenties jäähileiden sulettua ja kevään saavuttua pääsee huivi tutustumaan myös kevättakkeihin. 

Ehkä siihen mennessä tämä huivi on niin nuhjuuntunut että ei mitään värieroja edes huomaa. :)

Huumorinkukkia teille alkavaan viikkoonne kukkimaan toivottaa

Kipa.

Edit: P.s. Lankana oli  M & K ECO baby puuvillaa. Menekki joku vajaat neljä kerää. Eikä muuten vieläkään hirveesti aidosti naurata.. :D

Mustavalkoinen postaus

Päivä kuin tyhjä paperi. Puhdas hanki ja sees taivas.

Silloin on aikaa pysähtyä kiittämään.

Katsella pakkasen kimmellystä,

hengittää huurua ilmoille

ja hymyillä posket punaisina.

Miten ihminen kuvittelee kaipaavansa lisää,

kuvittelee ettei tässä ole hyvä.

Kaikki kun on tässä.

Murheet, väsymys ja tyhjyys.

Ne voivat olla suurinta rakkautta.

Tyhjyys.

Siihen kun uskaltaa katsoa.

Huomaa, että siellä pilkottaa tarkoitus.

Ja tyhjinä me olemme lähellä kaikkeutta.

Lähellä mykistävää kauneutta, 

joka laittaa sielut laulamaan ylistystä.

Kimmeltelee aurinko pakkasen paukkuessa,

kuin Taivas hymyilisi ja olis läsnä.

Köyhän sydän murtuen lämpenee 

ja tyhjyydestä kiittää.

Tyhjyys on avain iloon.

Kestävään onneen

ja rakkauteen.

Kauas kaikkoavi maailma,

kun katsella saa jäisinä kimmeltäviä puita,

niiden takaa paistavi huomenen aurinko.

Laskevi se noustakseen uudestaan,

loistoonsa kultaiseen.

Luodakseen lämpöä ja iloa,

säihkyäkseen meille rauhaa.

Vakaana se kimmeltää puiden yllä,

Maata peittävällä hunnulla välkehtii,

hyvä on olla sydämmellä,

kun lämpöisesti se meitä tervehtii.

Kiitos aivan äärettömän upeista kommenteistanne 

arvonta-postauksessa.

On kuin taakkain aina kevenis ja tilalle sais kilokaupalla onnenmuruja.

Tervetuloa kaikille uusille lukijoille.

Iloa torstaipäivään ja muistakaahan, että

Yks-vee arvonta yhä käynnissä.