perjantai 25. huhtikuuta 2014

Arkikuvahaaste 2/5 .


Tänään on ollut hyvä päivä. 
Ollaan syöty puuroja koko päivä. Nam.
Aamutuimaan paikattiin leggarit, kun niissä oli reikä.
(harsin reijän umpeen ja laitoin päälle silityskalvoa)






Ruuanlaittoa kudin kourassa.

Vähän pikkusiskon kanssa leikkimistä ja aijaamista.

'Pii, Pii pikkuinen lintu, paapottaako jalkojas?'






Pikainen keittiön säläkaapin siivous, tiskaamista ja vessan viikkosiivot. 
Piristävät eriväri pyyhkeet ja palkaksi muffinsseja.











Lenkkeilyä ja lähitienoon ihastelua.

Iltapuhteena maalausurakan aloitusta.
Aika leikkimiseksi se meinas mennä.












Huomenna pesemme vissiin päiväpeittoa ja lakanoita.
Kuka käski mennä viemään roskat ja jättää ovi auki ipanalle.
Tietenkin tuo innokas touhutuinen kävelee kurasaappailla leikkihuoneeseen salamana.

Kukkosessa on jo pakastimen makua. 
Siltikin ihana päivä.
Emäntä on höpissyt kännykän nauhuriin kevään iloa 
ja nauttii arjesta mielellään astetta höppänämpänä kuin moni muu.
Ihan kuinka vaan,
kunhan hetkittäin elää niin hetkessä ja antaumuksella,
että liikuttuu ja kokee välähdyksen tasapainoa itsensä ja luonnon kanssa.

Luonnossa  Kaikkeuden jälki on niin käsittämätön, 
että siitä pitääkin höppänöityä.
Pitää ilakoida luonnon ilossa mukana, ei se iloaan peitä.
Surussa se antaa äänensä raikaa silloinkin.
..

Ihanaa huomista lauantaita teille
ja ehdottoman tunnerikasta!

Terkuin Kipa. 

torstai 24. huhtikuuta 2014

Arkikuvahaaste 1/5

Sain Arkikuvahaasteen Villaa Sukissa -blogin Marilta.
Kiitos haasteesta :).
Itse en haasta ketään erikseen, vaan nappaa ken haluaa. 




Tänäänkään fleese-takki ei ollut meidän suosikki.
Välillä se kutiaa, on väärän värinen tai sitten se vain on liian paksu haalarin alle.
Äidistä takki on mitä pehmein ja suloisin. Lämmin ja kaunis.
Ehkä se huomenna on ihan suosikki ja  kiukuttelemme lapasista.
Mutta kuitenkin jo tiedän, että vaatteista tappelemme ihan joka ikinen päivä vähintään viisi minuuttia, mieluiten tietenkin sen tunnin putkeen. Ah!





Vähän saippuakuplia. Äiti lauloi ääneen.
Isin mukaan ei saisi, kun naapurit tai ohikulkijat voivat luulla hulluksi.

...

Puhun kaupassa yksinkin kulkiessa, tai sanotaanko, 
että etenkin yksin kulkiessa.

Äiti lauloi vielä kovempaa isin mielipiteen muistaessa.
Nuotin vierestä tietenkin.



Pyykkäämistä ja lattioiden pesua.






Nuorin nukkumassa ja lattiat luututtuna.
Klipparoidaan kangasta ja aletaan tehdä college-paitaa.

Ei luonnistu.
Yritetään ihan vaan yksinkertaista ja helppoa.
Tosi helppoa.

Aurinko houkuttelis pihalla, mutta tekaisenpas tämän tästä äkkiä ja käydään sitten lenkillä.







Lukuisten kavennusten, erilaisten variaatioiden ja räpellysten jälkeen on todettava,
että koko iltapäivä ja ilta tässä sitten meni hukkaan?


Purataan, revitään, leikataan, väännetään ja käännetään.

..

Huomenna mä kyllä laitan kunnolla ruokaa.
Huomenna en ompele, vaan leikin lasten kanssa koko päivän.
Huomenna siivoan kyllä taas koko talon 
ja siivoan kunnolla vessan.
..
Pitäisköhän pestä lattiat uudestaan..
hmm..
onkohan tämä ompelu sitten ihan kaiken väärti.





Ilta-aurinko kultaa koko kodin.
Kimmeltää sekamelskan yllä ja värittää morkkiksen kultahuntuun.
Siis oikeesti.
Värittää morkkiksen kultahuntuun.
Olen väsynyt.

Paidasta tuli tosi käytettävä vaate.
(Kuvia joku päivä sitten lisää)

Mutta vähän tunnelma on lattea ja kuvat kamalia.

Huomenna kyllä....

no se nähdään sitten.
Onneksi on olemassa huominen.

Uusi mahdollisuus ja niin edelleen.
Siihen teille kaikille voimia toivoo,
Kipa.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Mustikkainen vapaapäivä.



Paluu pääsiäisen jälkeen arkeen.
Ei ole ollut ollenkaan niin paha, kuin aluksi pelkäsin.
Vanhempi kummitätillä yökylässä ja vain Elenan kanssa kahden.






Surrurrurrrr...

Ei se mitään ihan takutonta koskaan mun kanssain ole,
mutta vain kerran ratkottiin.
Suklaata mussutettiin ja sitä löytyi joka paikasta.
Päikkäreille tapeltiin.
Ja pyykkiäkin piti aina välillä levitellä.
Mutta siltikin, ihana puolittainen vapaapäivä!

Tuloksena kahdet haaremit (koko 68 ja 86) , Paita (koko 110) ja vauvalle pipo.
Pari tiskirättiä ja hirrrveesti silppua.
Kangas tuhottu 4/12 OB:n kaavoilla ja pipon klipparoin miten sattuu, mutta ihan hyvä siitä tuli.
.. niin siis ainakin nukelle :D.
Ystäväni sai toisen lapsen vähän aika sitten ja sisaruksille piti sitten tekaista samisteluun setti.
Vauvalle haaremit ja pipo, isosiskolle paita. Omalle Elenaiselle haaremit kans.







Mustikoita  Viljamin Puodilta.
Ja resori paikallisesta.

Nam.

Nyt ei muuta ku hiuksia tötterölle, hiukan mämmiä naamaan ja perhekerhoon.
Eiköhän näillä eväillä tämäkin päivä lähde käyntiin.
Aurinkokin niin paistaa,
ihanaa!

Terkuin Kipa.

Edit. Perhekerho jäi väliin isosiskon kiukuttelukohtauksen vuoksi. Kuka sanoikaan, ettei vaatteilla ole väliä? Ja sillä, että miten ne on laitettu ja kuinka monta kertaa. Mieluiten sukka sata kertaa jalkaan, että on hyvä. Huoh. murr ja niin edelleen :D.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

.. .





















Päivä on pitkä.
On harmaata ja sataa.
Kuin kyyneleet täyttäis maankamaran ja värittäisi päivän suruasuun.

Sisällä ollaan valmisteltu viikkoa myös pääsiäiseen liitettävään ilosanomaan 
ja iloisiin kanssakäymisen hetkiin vieraiden kanssa.


Kastele maata sinä surullinen Taivas. 
Itkemme kanssasi.
Kiitosta raikaa sydämmessä.

P.s. Kiitos edellisen postauksen kommenteista. Vastailen niihin pääisäisen jälkeen. Minusta on ihana, miten piristätte komentein ja teette hohtoa tähän bloggaukseen. Ei ole niin yksinäistä puuhaa ;). 

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Viimeiset sukat.












Lapaa vaille valmiit sukat.
Sellaiset jäivät käsityöläiseltä käsityöläiselle.
Ovat valmiit.
Olo on hieman omituinen.
Sellainen, että olispa oma äitini tässä vierellä.
Rutistaisin lujasti.
Kovin oli rankkaa neulomista.
Miten suurenmoinen nainen mammani olikaan.
Ja miten haastavasti hän tekikään sukkiin kärkikavennukset.
Kaikkein kaunein sukankärki kuitenkin.
Pitääpi harjotella.

Lämpimin terkuin ja toivotuksin,
Kipa.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kimalletta hämärän keskelle.

Hämärä aamupäivä, mutta valjennut kuitenkin.
Rauhaisaa eloa kuin syksyssä astelis.
Puolikäyntiä kohti päivää.
Hämärä ei lapsia tavoita.
Juoksevat ja hyppivät ilosta, tervetuloa laiska päivä!




Hämäränä päivänä kuvaaminen ei ole mitään helpointa.
Pomppivat tyttöset ja valon vähyys.
Ihan kuin syksyä tekis.
Mielikin vähän kelmeä.
 "Pysy nyt edes hetken paikallasi !!"
Ja neitosta kikatutti. Kivaa, kohta varmaan äiti suuttuu.
Itseäkin alkaa naurattaa.

Toisen varpaat sain talletettua sillä välin kun kädet viuhoi vappuhuiskuja.
Pikselimössöä muut, jotenka näistä kuvista selvitkööt näiden mekkojen idea.

Fyrryä ja kimalletta.






Tikkasin paljettinauhat vyötärölle, toinen irtosi kolmannella sovituskerralla. 
Nipsin ne molemmista pois. 
Parin tunnin turha työ vähän kismitti, mutta lopputulos on kuitenkin suht kiva.

Mekon kankaat Turun Jätti-Rätistä. Legginsien ja rusettien kankaat paikallisesta.
Mekon kaava joku oma sävellys ja legginssien kaava on joku vanha OB:sta muokkaus. 

Kiitos kommenteistanne, joita jaksatte jättää.
Ei sitä aina täällä kotona kyyhöttäessä muista, että tätä joku silloin tällöin lukeekin.
Ja ihanat lukijat omaankin, vau, teiltä ammennan iloa ja inspiraatiota paljon!

Iloista viikonloppua teille!

Itsellä taitaa olla luvassa Viljamilta saatuja mustikoita ja puolukoita.

Inspiroivin terkuin,
 Kipa