Virkattuja kukkia heijastimiksi

Kuka sanoikaan, että yksinkertaisuus on kaunista?

Yksinkertaisia nämä ovat, mutta kauneudesta en sitten osaa sanoa.

Jotenkin ainakin kovin söpöjä ovat he, mutta ehkäpä hieman käytännöllisen näköisiä.

Sillä yritin tehdä sellaisen kokoisen keskustan, että oikeasti heijastavat, eivätkä ole vain koristeita. 

Iloa arkeen ja seesteistä mieltä heille jotka sisällä pakoilevat sadetta!

(Ja se ken vei minun seesteisyyden ja pitkän pinnan, saapi palauttaa sen äkkiä takaisin. Laina-aika meni umpeen ajat sitten :D )

Joulupalloja vanhoista kuteista

Siskoni on tullut lakeuksille poikaystävänsä kanssa. 

Ihan parasta.

 Opastin siskoani ompelemaan iPad suojuksen poikaystävälleen joululahjaksi, sillä välin minä hieman jouluaskartelin. Olimme aiemmin Veronikan ja ystäväni tytön kanssa askarrelleet 'teippipalloja' ja nyt nähtyäni uusimman Suuri Käsityö -lehden (täällä kiva esittely lehdestä), ajattelin kokeilla vanhoista lakanakuteista näitä.

Näissä siis styrox-pallo sisällä ja päällä puuliimalla liimattu kangas-suikaleita. Styrox-pallojen tilalla voisi ihan hyvin olla vaikkapa vanhoja joulupallojakin, mutta minulla nyt oli näitä jemmassa ja hyvin toimivat.

Silloin kun kaksikymmentä liikavarvasta saman peiton alla alkaa ahdistaa.

Silloin kun ei vain meinaisi jaksaa mitään.

Silloin kun kaikki tuntuu tyhjälle, kannattaa tehdä hyppy tuntemattomaan.

(Tämä tapahtuu useimmiten vain silloin, kun on pakko.)

Anopin puoti tarjosi hyvät mahdollisuudet siihen.

Tarjosi tilaisuuden tehdä jotain ihan muuta.

Teinkin.

Nautinkin paniikista huolimatta ja nautin taas enemmän kotona olosta.

Arvostan itseäni ja arvostan kotiäitiyttä uudella tavalla.

Mutta voisin kuvitella, että päänupille ja varmasti jossain vaiheessa lapsillekkin, äidin töihinmeno ei olisi pahitteeksi.

Armollisuus itselleen ja itsestäänselvyyksien arvostus, siinäpä viime illan saldo.

Liikavarpaat parantuivat ja taas (hetken) helpottaa.

Kohta kolme ja kohta neljä veet tyttöset taitieilivat aika hienot pallot, eikö? <3

Arki.

Onhan se ihan parhautta, kun vain on voimissaan.

Tällä hetkellä olen hyvin hengissä.

Ja lapsetkin heittelevät käpyjä ja noita palloja ympäri olkkaria.

Varsin elossa siis hekin ja taitavat kaivata jotain uutta projektia. :)

Hyvää lauantaiehtoota teille, haastetaan itseämme kohti huomista!

Joko muuten saa luvalla jouluttaa?

Linnunmökki vaiko joku ihme alttari?

Varsinainen tyylivaras se täällä, hei!

Näin täällä tälläisiä ja arvatkaapa tekikö mieleni heti samanlaisia.

Isäni sattumoisin samana päivänä kysyi, että haluatko minun tekeväni sinulle jotain hänen jämälaudoista?

Joo, oishan mulla yks.

Sieltä tuli yks, kaks.. no neljä elementtiä (joista kaksi siis on nyt kässähuoneessani). Isiukko se näköjään pääsi vähän innostumaan, kiitos <3.

Isosiskoni meinasi, että ihan kuin joku alttari. Mutta katsotaan tottuuko hänen silmä vielä, sillä samainen setti vanhasta laudasta päätyi heille. 

Itse ainakin rrrrrakastan!

Oi. Ja kivoja Aarikan purkkejakin löytyi viime viikonloppuna siskoni kanssa Turun Manhattanilla pyöriessä. Ruostuneita sisältä, jotenka pääsivät tilperhöörikipoiksi talon sisälle tönöttää. 

Pikkuisen meinaisi jouluttaa ja kirpparilta löydetyt kupitkin pääsivät hyllylle. En myönnä, että tänään siivotessa hyllylle pääsi myös joulutikkuja tai että makkarissa killuu yks joulutähti. .. tai että kuuntelin joululauluja, enkä mitään hilpeetä limputusta, vaan ihan apaattisien möreä äänisiä Sylvian joululauluja sun muita. Mistä lähtien sitä sitten on lupa jouluttaa? 

En päde huonoa omaatuntoa moisesta vaan sydän ilosta pamppaillen paketoin jo ekat joulupaketitkin. Sellaiset ihan pienet ja vaatimattomat. Vaan kukas tekaisis ne vähän isommat puketit?

Kun huomenna alkaakin monen naisen yhteinen kokeilu, joulupuoti. Ja täytyypi myöntää, että eipä ole sinnekkään tullut juuri mitään tehtyä, kaikki turkales, tuntuu vievän niin paljon aikaa. 

No ensi keväänä voi sitten aloittaa ajoissa (joka vuotinen lupaus) !

Mutta ei muuta ku iloista eloa, rentoa meininkiä ja sen sellaista teille. Minä menen tanssittamaan moppia, syömään makaroonia ja vähän jumppaamaan edes niskaparkoja. Ja jos vaikka käväisis hieman tuulettumassakin kylillä. Se onkin varsin rohkeeta mökkihöperöltä.

Ei muuta kuin rohkeeta menoa teillekkin lukijani, ihana huomata että teitä on tullut lisää. Tervetuloa joukkoon!

olipa kerran oksa luonnossa..

Oli oksa kauneimmista kaunein, 

hopeoitu huolella,

kauan platinoitu ajalla.

Talteen kerätty,

 puusepän rakkaudella työstetty.

Oli eilen kaunis päivä, nyt sen paremmin ymmärrän.

Oli kivillä selässään piikit,

oli yllämme kuuran kruunu.

Odotti valo varjoaan talomme seinustalla,

kimmelsi päivässä rakkautemme tyyssija.

Turvassa nyt olemme sateelta,

poissa on kuura, poissa on hileet.

Arki hieman ankea ois,

jos muistomme otettais pois.

Vaan kimmeltää yhä auringon säteet,

sydäntä lämmittää.

oi, kauniita nuo kultalangat ovat,

rihmaa sädehtivää ympärillämme, 

kun valo ja varjo kauneutta suovat.

Ei sade huuhdo pois muistojamme,

siis kiitollisia olkaamme.

oi, miten onnekas olla saan,

kun sen nähdä jaksan mä vaan.

On oksa luonnosta pois nyt,

vaan talomme piirun verran kaunistunut.

Kiitos suuri Isällein,

molemmille hyvästä työstä kuuluu kiitoksein.

Isänpäivä-tervehdys.

Hyvää isänpäivää elämäni miehille!

Teemuni, Kauko-iskä  ja Pertti-appiukko !

Chilipähkinätikkuja parmesaanilla Kinuskissan ohjeen mukaan ja puoloffeeta (josta ei nyt tullut kuvaa).

Veronikan kanssa askarreltiin viiksitaulu Teemu-isälle.

Tuo samainen miekkonen sai myös lahjaksi lupauksen jostakin netistä tv:seen.. ööh.. lupauksethan on tehty rikottaviksi? (Taidan kyllä itsekkin hyötyä moisesta netistä, kun on tullut silloin tällöin otettua jotain ilmaisia jumppavideoita ja tietsikkanurkkaus varsin ahdas.. joten toisaalta ihan hyvillä mielillä moinen lahja tulee annettua).

Kiikaritkin piti isin ja lasten yhteisille eväsretkille saada. Kun en ollut raaskinut heittää tästä projektista jääneitä  tyllirullia pois, sillä lasten askarteluissa tukevat rullat olisivat oivallisia. Ja näin nopeasti ne tulikin käytettyä. Mitään ei saa heittää pois!

Miehisiä todistusaineistoja varten ei kyllä tarvita kiikareita. Yhteinen vaatenaulakko vallattu!

Aivan ihanaa isänpäivää kaikille isiukoille ja ylipäätään niille kenellä on isä!

Oma isäni ainakin on vaikuttanut minuun suuresti.

Luovuuteni ja sopiva hulluuteni on tainnut periytyä häneltä.

Oikeudentaju ja aitous eväinä häneltä matkallani.

Kiitos.

Lupsakkaa sunnuntaita teille ja rakkauren täyteistä isänpäivää teille lukijani!

Anna hyvän kiertää -haaste ja perjantaiylläri.

Aloittakaamme perjantai-ylläristä.

Postimies toi lootaamme mustavalkoisen selvästikkin itsetehdyn kirjekuoren.

Mitä, keneltä?

Ihan selvästi varsinainen perjantaiylläri tiedossa sillä en tunnistanut käsialaa.

Ihanaa!

Harmaa kortti iloisella tekstillä. 

Blogisiskoni-Anni (kuten hän itse itseään tituleerasi) oli lähettänyt kortin minulle. 

Ihan parhautta.

Kiitos Anni.

Mitenkä voikaan harmauden keskelle tupsahtanut lisäharmaus ilahduttaa näin superisti.

Harmaa on vaan sitten toisinaan niiiiiiiin jees.

Ja sopi niin hienosti tämän päivän teemaankin. 

Sillä päätin vihdoin postata Anna hyvän kiretää -haasteen härpäkkeet.

Ideana oli siis tehdä haasteen nappaajalle jotain itse, joka taas tekee seuraaville haastenappaajille jotakin.

Haasteeni nappasi oman pitäjän ystäväni ja uskon saajan ihastuvan käsityöpussukkaan ja sen sisältöön. Sillä kankaat ovat aikas hänen lemppareita (omaamme käsittämättömän samanlaisen maun muuten) ja väritkin passaavat hänelle juurikin roimasti.

Marimekon Räsymatto-kankaasta tehty vetoketjullinen pussukka. 

Ainaoikein neuloen tuollainen neulojen säilytyslepare ja päällystetty mitta.

Kiertää saumat, lerpattaa ja vinksallaankin ovat. 

Mutta kiertää kuitenkin hyvää.

Toiselle puolelle neulojen säilytys 'rättiä' ompelin Sammalpolku-kangasta josta tiedän paketin saajan tykkäävän hirmuisesti.

Ihan huippu perjantai! 

Hiukset ovat kampaamatta, lapset parkuvat joka asiasta ja siivotakkin pitäis, mutta taitaa tältä perjantailta jäädä. Sillä tämä matamimimmi lähtee pakkaamaan kimpsuja, kampsuja, matkaeväitä, isänpäivälahjoja ja ennen kaikkea käsitöitä messiin. Kotikonnut odottavat pikaista piipahtajaa maatansa tallaamaan. Päivittelemään loppusyksyä, ihastelemaan alkutalvea. Odottelemaan lunta ja mussuttamaan äipän tekemiä pöperöitä. Kirppiskierrostakin vissiin luvassa.

Yllätykset ovat parhautta. Perhe ja ystävät super parhautta.

Pienet teot taitavat olla niitä kaikkista suurimpia tekoja. Niitä jotka jäävät tekemättä ainakin minulta alati. Ystävät. Olette ihania ja rakastan teitä kaikkia, kiitos kun pidätte pinnalla <3.

Super-perjantaita teille kaikille lukijoille!

 On aivan mahtavaa, että jätätte kommentteja, elätte mukana tunnelatauksissa ja piristätte kun meinaan virua jossakin harmauden pohjamudissa. 

Olette huippuja jokainen!

Kiitos.

<3

Piparireunaiset sukat puunapeilla

Olemme jonkin sortin pilvenreunalla, piparkakkureunallakin voisimme tanssahdella. 

Pyörähtää piruettia arjen keksellä. 

Välittämättä siitä että maankamara, jonne mitä ilmeisemmin rämähdämme, on kova.

Pienet lapset ovat kovin rohkeita.

Pienten lasten aitous on jotain käsinkosketeltavaa.

Se on alati läsnä ja siihen voi luottaa. 

Totuus on useimmiten julma, mutta lapset eivät.

He vain pamauttavat totuudet omien näkemystensä mukaan esille. Ihailtavaa.

'Äiti onko sulla iso maha?'

--

"Riippuu mittarista." 

Ja päätän, että en jää pohtimaan asiaa. Hymyilen.

Vastaavasti taas on kysytty

"Äiti, miksi sinulla on isot hiukset?"

Kenties lasten mittari on aika pieni. Ja iso mahakin on vain tavoittelemisen arvoinen asia, eikä missään nimessä vältettävä asia. Käsketäänhän syödä hyvin, että kasvaa sitten isoksi. Aikuisena taas vältellään kasvamasta isoksi. Ristiriitaista.

"Onkohan nämä yhtä makoisan makuiset kuin värit ovat?"

Koitetaan.

Tunkee napit suuhunsa ja kuolavanasta rinnuksilla päätellen voisi olettaa, että varsin maukkaat ovat.

Pitäisiköhän minunkin koittaa. Vaikkakin yhtä vaaralliset hampaille nuo taitavat olla kuin kermainen kakku, pehmeät ystävän leipomat fudget, 300 g karkkia ja suklaata, mehut ja keksit. 

En myönnä.

Kuolasin vain rinnuksille ja haaveilin noista edellä mainituista herkuista.

Kuka tässä sanoikaan, että totuus on julma?

Pikkusisko lanka olisi ehkä vaatinut pienemmät puikot, mutta todellisuudessa eivät näytä näin pömppäiseltä kuin kuvassa.

Puunapit ova sekalainen seurakunta sieltä ja täältä. Gjestalin Maijaa ovat maastonvihreäntummanruskea lanka ja tuo armottoman upea roosanpersikanpinkkikin (tällä hetkellä lempilankani, eikä suinkaan vähiten värisävynsä vuoksi mutta myös langan laatu ja paksuus ovat ihastuttavat). Novitan Pikkusiskoa on tuo mintunvihreä. 

Herkkuja värejä.

Nam.

Ehkäpä nyt olisi aika kutaista pari riviä jotain hammastahnan väristä ja antaa omalletunnolle edes hieman armoa. 

--

Surkuhupaisaa, uskomatonta jne.

Juuri kun puhun tässä hammastahnasta, tulee vanhempi neitonen pyytämään

"Ota tää pois".

Ja yrittää pyydystää hampailla ja kielellä käsistään muumipurkkaa.

Pilvenreunalta pudottiin siis täällä tällä kertaa johonkin tahmeaan, mutta maankamara odottakoon vielä hetken. Olen niin happy näistä suloisista sukkasista, että yhdet purkat nyt ei häiritse yhtään ja kylmä maa odottakoon.

Palailemisiin. Herkuttelemisiin. 

Pitkää pinnaa ja herkullisia värejä teille toivottelen rakkaat lukijani!