Ihailen,
Se vangitsi rakkauden.
Miten kauniita onkaan,
valo ja varjo yhä leikeissään.
Yksin kumpikin liikaa on.
Vaan yhessä loivat tasapainon.
Miksi pelätä jotain sellaista,
jonka ylitse voi lapsikin pinkaista.
Lehtiä kahisuttaa,
tossunpohjia kuluttaa.
Ääneen kikattaa
ja taas varjon ylittää.
Kauneutta ympärillään,
taivas kasvoillaan.
Parempi minäkin seurassa sun,
iloa rinnassa ahdistetun.
Kyynelsilmin katselen,
lisää tätä anelen.
Lisää hetkiä onnellisia,
ajan unohtamisia.
Maja suojaisa varjon kotina,
vaan valo täälläkin kattona.
Hieman kuitenkin pelottaa,
kun lehdet tyttöseen kurkottaa.
Tervehtii tulokasta uutta,
ihmettelee neidon pienuutta.
Monta kiljahdusta talletettuna,
ilonhetket salaisuutena.
Vaan kohta maahan varisevat,
maata kahisuttavat.
Hetkeen tartuttava on,
arki luo karkelon.
Iloa ja naurua sydämmessään,
ei parempaa voi toivoa eläessään.
Keskellä arjen kukka kaunein on,
keskellä syksyn valo yhä on.
Edit: Nuku rauhassa isopaappa. Olet valonkodossa turvassa, meitä odottamassa. Suru tässä maassa hetken on, ilo luona Herran verraton. Lepää rauhassa.
Valon ja varjon tasapainoa teille toivottelee Kipa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti