keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Huivi jämälangoista



Jämälankojen kulutusta. Tein joskus taannoin vanhimmalle siskolleni huopatossut tästä Novitan tumman ruskeasta Huopanen-langasta. Vihdoin tuli kulutettua langanloput korista  pois. Tuo huivin reunalla oleva virkkauskierros on jotain kamelinkarvalankaa, josta tein säärystimet itselle parisen vuotta sitten. Huivi on lähes kolmion mallinen, toisessa huivin päässä nappi (joka on viime vuonna ostettu Käsityö-messuilta), toisessa lenkki (ohje löytyy ainakin mm. täältä.) Oli kyllä kiva käyttää pitkästä aikaa ihan näin paksua lankaa. Nirkkoreunaa tms sellaista en tähän saanut sillä lankaa ei ollut tarpeeksi, mutta seuraavaan huiviin sitten?  Tää olis kyllä melkeis sen tyylinen, että vois tehdä syksyä ajatellen kankaasta kans.
 hmm.. 
kutkuttais,.. 
vaan jätän tältä illalta väliin.
 Taidan istua neuletakin ääreen jota aloitin ale-lagoista. Kummasti nuo neuleet ovat jääneet mulla aina kesken. Saas nähdä kuinka tämän kanssa käy ja saa nähdä kuinka emännän käy. Huomenna meinaan lähdetään isännän kanssa kahdestaan lomalle: yhden illan, yhden yön ja vielä yhden piiiitkän vauhdikkaan päivän. Toivottavasti ei ihan niin vauhdikkaan, että edes jokunen kuva tulisi otettua muistojen kätköihin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti