Päivä kuin tyhjä paperi. Puhdas hanki ja sees taivas.
Silloin on aikaa pysähtyä kiittämään.
Katsella pakkasen kimmellystä,
hengittää huurua ilmoille
ja hymyillä posket punaisina.
Miten ihminen kuvittelee kaipaavansa lisää,
kuvittelee ettei tässä ole hyvä.
Kaikki kun on tässä.
Murheet, väsymys ja tyhjyys.
Ne voivat olla suurinta rakkautta.
Tyhjyys.
Siihen kun uskaltaa katsoa.
Huomaa, että siellä pilkottaa tarkoitus.
Ja tyhjinä me olemme lähellä kaikkeutta.
Lähellä mykistävää kauneutta,
joka laittaa sielut laulamaan ylistystä.
Kimmeltelee aurinko pakkasen paukkuessa,
kuin Taivas hymyilisi ja olis läsnä.
Köyhän sydän murtuen lämpenee
ja tyhjyydestä kiittää.
Tyhjyys on avain iloon.
Kestävään onneen
ja rakkauteen.
Kauas kaikkoavi maailma,
kun katsella saa jäisinä kimmeltäviä puita,
niiden takaa paistavi huomenen aurinko.
Laskevi se noustakseen uudestaan,
loistoonsa kultaiseen.
Luodakseen lämpöä ja iloa,
säihkyäkseen meille rauhaa.
Vakaana se kimmeltää puiden yllä,
Maata peittävällä hunnulla välkehtii,
hyvä on olla sydämmellä,
kun lämpöisesti se meitä tervehtii.
Kiitos aivan äärettömän upeista kommenteistanne
On kuin taakkain aina kevenis ja tilalle sais kilokaupalla onnenmuruja.
Tervetuloa kaikille uusille lukijoille.
Iloa torstaipäivään ja muistakaahan, että