Tatti-jono

Kankaat kierrätettyä lakanaa ja kirppikspöytäliinaa. Pitsit Paikallisesta ja Jätti-Rätistä.  Kävyissä kerros spraymaalia ja kuumaliimalla juuttinaru kiinni. OI.

Huumorinkukka ei ole kukkinut pitkiin aikoihin.

Nyt se on nupullaan.

Miten kaunis on tuo nuppu ja sen sato on nyt jo huima.

Kyllähän hyvän ystävän jutut naurattaa, lähes aina.

Mutta itselleen nauraminen.

Miten voi olla niin vaikeaa?

Antaa olla itsensä vaan ihminen.

Nauraa mokille ja nostaa katseensa eteenpäin.

Meinasi mennä fiilis näitä sieniä tehdessä.

Miten voi olla, että tulos on vimpula vaikka tekemässäni kaavassa, ei ole näitä omituisia muotoja.

Noh, söpöläisiä ne siltikin ovat.

Hihityttää ihan, kun en kuuntele perfektionistia joka olallani killuu.

Että miten ihkuja nämä ovatkaan.

Ei täydellisesti sitä mitä ajattelin, 

mutta saman fiiliksen ne tuottavat.

Fiilis olisi ollut toinen, jos olisin ottanut ratkojan kehiin.

Hui, nuppu olis kuihtunut ennen puhkeamistaan.

Jokainen tatti on yksilöllinen.

Ja ihan 'vaan' itselle.

Ei.

Vaan:

 nämä ovat minulle itselle.

Ansaitusti itselle.

Auringonsäteet kimmeltävät yhä hangella.

Taidan lähteä ulos hiipparoimaan.

Jospa se huumorinkukkakin voi paremmin, kun sitä ulkoiluttaa välillä?

Iloa ja auringon kimmellystä ympärillenne toivoo

Yks taivaanrannanmaalari.