Riine lehmitytölle

Vihdoin tuskanhien ja kyynelten kautta valmistui kesämekko lehmitytölle. Ei tällä ehkä ihan navettaan astella, mutta onneksi ei kyseisen tyttösen koko kesä navetalla mene. Kenties tämä päällä voi ainakin muutaman hiekkakakun tehdä jos ei muuta. Mekko on aivan erilainen kuin aluksi osasin aavistellakkaan. Kangas ja lilat napit ovat lehmityttösen äidin valitsemat ja ne ovat ostettu Kurikasta. Pitsi on Rauman Jätti-Rätistä, pinkit kankaan palat ovat anopin kätköistä saatuja.

Aplikointi (kuva on otettu silityslaudalla) ja tasku ovat peittämässä innokkaan apulaisen työnjälkeä. Mekkoon jostain kumman syystä oli ilmestynyt tasan neljä reikää sillä välin, kun ryntäsin pika pikaa hakemaan Elenan meidän sängyltä nukkumasta (joka siis nukahti maitopullolle siihen ja herätessään mitkään pienet kyhäämäni esteet eivät häntä estele). Pieni ja nopea pyrähdys, mutta aikaansaapa apulainen käytti pienenkin ajan hyödykseen.

 Kyynel, toinen, jos kolmas. Niin äidiltä, kuin tyttäreltä.

Anteessi.

Saat. <3

Niiskaus, ompelukone laulamaan. Hieman kirjontaa. 

Perhonen lentää taskusta mekon selkäpuolelle peittämään innokkaan apulaisen taidonnäytteitä.

Ei niin täydellinen mekko, mutta ääretön määrä tunteita herättänyt. Vihdoin valmis. Jos käyttäjä yhtään tykkää, olen ehkä sittenkin ihan onnistunut. Eilisen tuskan jälkeen on taas tyyntä. 

Ei niin siistiä, mutta rauha emännällä. Pohjammaa on ihan jees, keskeneräisyys sopii minulle ja stressi hieman laantunut.

 Kesän ensimmäinen napanvilautus terassilla toteutettu, tätä se kesä on. Aurinkoa ja onnen etsimistä arjen keskeltä. Se kestää aina hetkensä, ennen kuin se löytyy, mutta taas hetkeksi se on hyppysissä. 

Pääsen nauttimaan rikkauksista, joita kotopuolesta tarttui mukaan. 

En matkalle lähtiessä ajatellut että rikkauksista nauttiminen vaatisi näin paljon töitä. 

Onni useimmiten vaatii työtä. 

Työnteko voimia. 

Siis voimia teille kaikille ihanaisille arjen keskelle, olkaa armollisia itsellenne.

Kaaos sopii kaikille, hieman se vaatii sovittelua, nuppineuloja sun muuta, mutta TSADAA, istuu kuin valettu.

Kesä on tässä.

Arki.

Ei mitään valmista saa tämä mama aikaseksi. Kaikki lähinnä vain TAKKUAA. Minusta ei yksinkertaisesti ole lähiaikoina ollut yhtään mihinkään. Ja ei, tämä ei ole mikään itsesäälipostaus, mutta hyytävän kylmää tilitystä epäonnistumisista. Saatte kenties kuvia huomenna, miten kyynelten siivin valmistunut perhosmekko on muotoutunut (edellyttää tietysti myös että se kuuluisa JOKU sen viimeistelee). 

Onko hän mekko, onko kukkaro, vai onko pelkkää silppua?

Joskus on niitä kausia, kun tekisi mieli hautautua aurinkolasien taakse ja lukea. Joskus ei vain mikään onnistu. Joskus ja joskus.. todellisuushan on, että USEIMMITEN, mutta ei kerrota sitä kaikille. En ole mikään täydellisyyden tavoittelija, mutta joku roti sentään.. 

Pesukone meinas hajota, kun innokas hamstraaja pesi halpoja, hieman virttyneitä kuteita.

(Palasia ja osia lenteli, betonia varisi, pesukone teki kolmiloikan maailmanennätystä ja seinät tutisi)

Nauratti silloin, itketti eilen ja naurattaa jälleen.

Opin jotain uutta.

Älä pese kuteita pussissa, älä ainakaan ihan noin paljon.. 

Ja jos peset, ole valmis käyttämään vähät kotiäidin säästösi uuteen koneeseen.

Talo on likainen, sotkuinen ja piha on hävityksen kauhistus.

ÄRSYTTÄVÄN VÄLIAIKAISTA meinasi ystävänikin, osuen naulan kantaan. Onko ihme, että ärsyttää kun se vähäinenkin MARKKI on väliaikaisvarusteltu.

Töitä rästissä ja inspis nollassa. Stressiä pukkaa. Ptiää siis vissiin todeta, että työ on työtä vaikka ompelua olisikin. 

Ei mitään blogi-idylliä.

Onko tämä sitä arkea?

On.

Miksi sen pitää olla NÄIN arkea?

Avaimenperä puuhelmistä

Koti. Sinne siis tänään. Vaatimattomin eväin matkaan, vaatimaton on äitinikin, joten ehkäpä tämä 2,5 v. tyttäreni tekemä avaimenperä ilahduttaa häntä. 

Mistä tiedän mä sen?

Että lainaa tää kaikki vain on.

Kertoi äitini sen.

Kauneus katoavaa.

Kukka kauneinkin,

syksyllä värin ruskean saa.

Kertoi äitini sen,

pian lehdet pois varisee.

Muiston kultaisen,

saanhan pitää mä ees sen.

Kertoi äitini sen.

Hetken suvi tää lämmittää,

syksy ohi pian on,

sekin pian pois otetaan,

lainaa tää kaikki siis on,

kertoihan äitini sen.

Rikkaan pipo

Aurinko. Yhä täällä. 

Kaikkista helteisimpinä päivinä väkersin  kaksinkertaisen trikoopipon. Kangas on Rauman Jätti-Rätistä. En saanut millään noita laskoksia pois, vaikka kastelin, silitin ja maanittelin. 

Yhtä itseppäinen kangas kuin työstäjänsä. 

Pipo oli jo muka valmiina, mutta otin pitsit pois, laitoin napit ja otin pois, kunnes paljetit saivat jäädä. Paljeteista on puolet yhdessä laitettu neitosen kanssa, HIDASTA, mutta tulos on se mitä kaipasinkin. Just meidän näkönen ja tunnetta mukana. 

 

Rikkaus.

Se on sinussa itsessä.

Se pysyy ja on.

Arvostan ja kiitän. 

Miten paljon minulla on. 

Pienet taimet itää. Kasvaa ja kehittyy.

Linnut laulaa, riemu rinnassaan livertelee, sulosointuja kotia kaipaavalle.

Elämänrikkaus.

Pysyvä rikkaus.

 Se on se mitä tarvitsen.

Se mitä lähden kotopuolesta hakemaan.

Tulen rikkaana kotiin.

Köyhdyn kuitenkin, aina saatava lisää ja lisää.

Tuhlaaja mikä tuhlaaja, mutta rakkautta pitääkin tuhlata. 

Kaksin käsin kauhoa ja ammentaa.

Se rikkaus onkin ainut mitä tarvitsen.

Olen siis rikas. 

Entä jos rikkauden rakennusaineet menetän?

Olenko sitten köyhä?

Perustanko rikkauteni vakaalle pohjalle?

Pienet taimet itää, kohta kukkivat.

Miten paljon työtä.

Niin paljon teen kuin jaksan.

Olkoot  vaatimaton työni kiitoksena siitä, mitä kaikkea lahjaksi olen saanut.

Istuintyynyt ja tunnustus

Serkkuni saunanverannalla olevat kahdet kesätuolien tyynyt kaipailivat uutta kuosia päällensä. Minä sitten surauttelin nämä tyynynpäälliset serkkuni kierrättämästä patjanpäällyskankaasta. Istuinosan kankaat ovat jotain minun kangaskätköistäni löytyneitä kankaita. Kuviokangas taitaa olla paikallisen kangaskaupan palalaarista ja alaosa (joka nyt ei vissiin näy kuvassa) on kirpparilta löytynyttä verhoa. 

Kymmenentuhatta kertaa olette arvoisat klikkaajat käynyt täällä blogissani. Kiitos jokaiselle lukijalleni ja toivottavasti blogini on antanut teille edes ripauksen siitä mitä se minulle on antanut. Minulle annettiin tälläinen tunnustus Helmi Hetkiä ja Herttaista eloa blogista. Kiitos!

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

Itse annan tunnustuksen näille seuraaville blogeille joita käyn aina välillä stalkkaamassa:

Tuu Tikki

Tuulialla

Jennyn keskeneräiset

Nyt kun nämä istuintyynyt ovat vihdoin valmiit pääsen tekemään tyttösen mekkoa Mekkotehdas-kirjasta. Mallista en ole aivan varma vielä. Orelmaa oli mielessä, mutta kangas riittäisi johonkin oikein rimpsuunkin. Periaatteessa joka tytöllä kuuluu pari rimpsumekkoa kesällä olla?

Sitä odotellessa..

Kesä on täällä.

Tämä ihastuttava vanha verho on pyörinyt kaapissa viime kesän Tuurin Miljoonakirppiksestä asti. Nyt vihdoin sain ommeltua jotain kesäistä kotiin. Saa nähdä onko tämä sellainen ihastuttava ulkoilutyyny vai meneekö tämä makkariin. 

Ihanaa kun tänäänkin aurinko paistaa ja saa vain ottaa rennosti. Tätä on kaivattu. Kävimme VIIDEN tunnin autoajelulla pitkin lähiseutua. Susiluola, Karijoen Pyhävuori ja Teuvan ikioma Parra on nyt nähty. Toisten SIISTEJÄ pihoja ihailtu autonikkunasta ja jätskiä syöty. Meidän pihaa ei viitsisi tällä hetkellä katsella, kaikki on hieman sen näköistäkin, että lähtee piha hevonkuuseen kohta. Mutta tämä päivä vain ollaan ja nautitaan auringosta, hetken se kesä kestää joten täytyy siitä osata myös nauttia. Aurinkoista alkukesää kaikille!

Se oikea löytyi!

Se vain kolahti. Näit sen ja tiesit, tuo on mun?

Kyllä.

Juurikin näin kävi. 

Sydän lauloi jo omaa uutta sävelmäänsä. Innostus kupli rinnassa.

Hymyilytti.

Juuri oikea, vihdoinkin.

Otin selville numeron ja lähetin viestiä.

 Tumma miesääni vastasi ja kertoi, että katselee ihastustani tälläkin hetkellä ikkunasta.

 Lähdimme ajelemaan tänään Kurikan perämettiin. Sieltä se uusi retusointia kaipaava ruokapöytä löytyi.  Kuvaa ette saa kuin alimman kuvan verran. Isännän kanssa ahkerana kannoimme pöydän talliin ja sieltäpäin kuvaaminen ei meinannut oikein tuottaa haluttua tulosta. Yritän jossain elämäni vaiheessa saada siitä ihan rehdin ja kunnollisen pöydän ja sitten postauksenkin tänne. Sillä välin kerrottakoon, että kyseessä on valioyksilö ja se tarvitsee 'hieman' hiontaa ja maalia. Pöytä on Barokkia ja kaipaa kaverikseen ihanat rautaiset tuolit (kuva tuoleista täällä ), onneksi myös Isäntäkin oli samaa mieltä. 

No nyt minulla se oikea on.

 

Kaukaa löydetty, läheltä rakastettu.

Huomaanko, hoivaanko ja arvostanko?

Itsestäänselvyyskö,

Ei ikinä.

Arki vain vie mennessään.