Valossa

Jokainen kimmellys poskella,

suurta rakkautta niin.

Kimmellys auringon,

kyynel vierivä,

hiki armoton,

innostuksen puna,

tuskan vääristys,

sadepisara,

naurun rutistus,

pelon kalpeus,

surun ryppy

ja mitä näitä nyt on.

 Huomasin, että olen 23 vuotiaana

omaava ensimmäisen rypyn.

Ehkä se aina yön aikana kaikkoaa,

kunnes aamulla se taas muotoutuu.

Silmäkulmien välissä on ryppy.

Sellainen kurttukulma kun olen.

En enää oikeastaan pahemmin kiukkuinen,

enkä juurikaan huolestunut,

mutta tämä kulmakurttu onkin sokaistunut.

Aurinko turkales,

ihana kun olet täällä!

Viis rypyistä, minä totta vie nautin sinusta.

Kimmellä vaan,

joskus hoksaan laittaa aurinkolasit nenälle.

Toisaalta.

Vääjäämättömästi tuo ryppy on jäädäkseen.

Siitä tulee osa minua, 

eikä se yöllä katoa.

Se vastaanottaa minut aamulla peilistä 

(niinä päivinä kun siihen jaksan vilkaista),

ja kertoo kimmellyksestä auringon,

kuvastaa surujani,

kertoo huolistani ja 

siitä uskomattomasta tunnevyörystä,

joka useimmiten yöllä iskee.

Voi inspiraatio, sinunkin syytäsi 

ryppyni on.

Kulmat kurtussa ja niskajumi.

 Se on ryppy.

Ja se on elämää täynnä.

Tuossa kulmakurtussa tulee olemaan kaikki tämän

päivän askareet säilöttynä.

Nyt pitää siis vain varmistaa, 

että tuosta kurtusta tulee iso.

Niin iso, että siinä lepää paljon 

kauneutta. 

Niitä uskomattoman kauniita hetkiä,

joita elämässäin on ja tulee olemaan.

Ainakin toivon niin.

Ja oikeastaan,

onni on sillä, joka niin tahtoo oleman.

Se on hiukan asenteestakin kiinni.

Ja ennenkaikkea se on armosta riippuvainen.

Siitä, että kurttuihin ei tarvitse säilöä

muuta kuin kaunista.

Sellaista, jossa on vain kaunista kimmellystä.

Toivoa, uskoa, rakkautta ja vapautta.

Vapaus,

voi miten keveää on askellus Valossa.

Valossa näkee, että matonkuteistani irtoaa jäätävästi 'nöyhtää'.

Valossa ihastun enemmän isäni minulle ostamaan matkalaukkuun (kiitos iskä).
Valossa autotalli edistyy huimaa tahtia (kiitos kökkäväki ja isäntä)

Valossa näkyi hyvin, miten vanha lakka pöllysi pulpetintuolista.

Valossa luin ja virkkasin.

"Ihana on loistosi huomen,

hymysi valloittava.

Kevät kun koittaa,

hymyysi herään,

Miten kaunis on loistos silloin,

kun mustaan syliis on tottunut.

Miten lohduttavaa on henkäykses,

kun lämpö on löytynyt."

Valo, ihana kun olet täällä.

Uskoni horjui, mutta et hylännyt.

Kiitokset matkaseurasta.

On kyllä mielettömän kivaa käydä lukemassa vastaavasti teidän blogejanne ja

kommenttejanne auringossa istuessa. Kommentoin itsekkin harvakseltaan aina silloin ja joskus jopa tällöin.

Nyt on jotenkin innostunut käsityöläinen päättänyt käyttää aikaansa hyödyksi.

Tehdä ja touhuta.

Ehkä minä siis elän itselleni ryppyjä?

Se on ihanaa.

Ja ajatella, niitä tulisi olemallakin, mutta olisivatko ne silloin tyhjää täynnä?

Sillä useimmiten pääni täyttää tyhjyys.

Huh, tulee tekstiä ja pitäisi jo niskojen vuoksikin lakata.

Kiitokset heille, jotka jaksoivat taas lukea koko liirumlaarumini alusta loppuun.

Ja paljon iloa, rauhaa ja sitä valoa teille päiviinne.

Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne!

Inspiroitukaa väreistä näin kevään kynnyksellä!

Pölykin on kaunista, kun vain oikein hyvällä päällä on :). 

Keväisin terkuin,

Kipa.