tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ilosofiaa was here!


Olen saanut tunnustuksen yhdeltä lempiblogiltani Ilosofiaalta.
Kiitos, olen otettu!

"Ilosofiaa was here -tunnustuksen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia.

1.Tunnustus jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen.

2. Linkitä blogit joille olet antanut tunnustuksen takaisin Ilosofiaa http://ilosofiaa.blogspot.fi/ blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta. Lisään itse kaikki linkitetyt blogit omaan listaani joille teen oman sivun omaan blogiini.

3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille. "



Blogien tulisi siis olla kotoisia.
Jotta blogi tuntuisi hirmu kotoiselle, siinä vaaditaan paljon aitoutta. Harvoin astuu eteen sellaisia blogeja,
jotka tuntuvat heti täysin omalta. Olisin pistänyt tämän ehdottomasti Ilosofiaalle, ellei hän itse olisi tätä minulle antanut, mutta on paljon muitakin blogeja jotka tämän ansaitsisivat. Kuitenkin nämä neljä ovat päällimäisenä tällä hetkellä mielessä ja ollut jo pitkään lemppareitani.

Blogini alkutaipaleesta asti ollut mukana matkassa ja tuntui heti kuin olis ennestään tuttuun törmännyt.
 Iloista ja positiivista tekstiä. Kauniita käsitöitä ja sopivasti väriä.

Ihastuttava punapää ompelee taidokkaasti ja välillä myös virkkaa. 
Tunnelma on aito ja kirjoitettu ihmiseltä ihmiselle. 

Blogi-siskoksikin kutsuttu Anni tuntui heti ihanan iloiselle ja positiiviselle ihmiselle. Blogi pursuaa elämänmyönteisyyttä kiireenkin keskellä. 
Tekstit ja kuvat useasti pysäyttävät rentoutumaan ja saavat hymyn huulille.

Täällä Pohjanmaalla asuvan ystäväni blogi, joka luonnollisesti läheisten välien myötä tuntuu lähes kodilta. Iloista menoa ja taidokkaita käsitöitä. Kauniita kuvia myös luonnosta, tykkään!




Tällä viikolla tämä emäntä suuntaa lasten kanssa kohti Varsinaiseen Suomeen
ja viettää kotoympyröissä loppuviikon. Piti tekaista vähän tuliaisiksi bambu-rättejä. 

Rakkauden täyteistä loppuviikkoa,
iloa ja naurua
teille toivottelee,
Kipa.

15 kommenttia:

  1. Ihania blogeja olet nimennyt, löytyi heti uutta luettavaakin <3

    VastaaPoista
  2. Niin ja miten ihania tiskirättejä!!! upeat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löytyi uutta luettavaa! Inspiroivat blogit ovat kyllä parhautta! Kiitos. Kyllä näin kevään kynnyksellä alkaa kaivata käsitöihin hieman väriä :).

      Poista
  3. Ei voi olla totta, KIITOS <3 <3 <3 Etpä Kipa arvaakaan, kuinka piristit päivääni!! Otan tämän mielihyvin etiäpäin laitettavaksi :) (siis linkitänkö tuon saman kuvan omaan blogiini?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Voi kuinka kiva kuulla, että päiväsi piristyi! Miten monesti oletkaan sinä piristänyt päivääni, kiva näinkin :). Joo linkitä vain, tai sitten haet Ilosofiaa blogista tuon kuvan . :) Jään odottelemaan ketä sinä haastat.

      Poista
  4. Voi kiitos! Osasitpa ilahduttaa osuvaan aikaan! Tutustun vielä paremmin sääntöihin, että osaan jatkaa tunnustusta eteenpäin. Mukavaa reissua teille! Olet ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla <3 <3 . Kiitos. Reissu oli mitä mainioin ja ehdottomasti vapauttavaa olla omien läheisten seurassa. Menenkin tästä lueskelemaan sinun postaustasi Ilosofiaa-haasteesta. :). Saas nähdä keitä olet haastanut!

      Poista
  5. Ai nytkö oot tulossa? Ehiks meille kans? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtisin ! Ihana oli nähdä <3 . Teille onneksi uskaltaa tulla vähän niin ku yllätyskäynnillekkin ;) . Lapset olivat kyllä niin sulosia, etenkin tämä teidän pikku-Aina !

      Poista
  6. Hei kiitos! <3 Ihanaa!

    Makoisia rättejä, noilla pöytien pyyhkiminen varmasti sujuu leikiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin haastetta eteenpäin <3.

      Kyllä rättien saajat ainakin vaikuttivat tyytyväisiltä, mutta todellista mieltymystä on vaikea mennä todeksi toteamaan :D .

      Poista
  7. Tosi kivoja rättejä :) Oikein mukavaa reissuuta kotopuoleen ! Tie vaiks törmättäsi jossain, paitsi että mä yleensä vaan täällä kotona saan ajan kulumaan vähänturhankin hyvin, et harvemmin tulee mihinkään lähdettyä:) niin että aikas epätodennäköistä tapaaminen x) Pidä hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla pitkästä aikaa sinusta <3. Reissu oli kyllä mitä mainioin, mutta sinua en kyllä nähnyt matkalla! Noh, ehkäpä joskus me kasvotusten törmätäänkin, mutta tyydytään tältä erää erittäin harvaan meilin vaihtoon (ei sen kyllä pakko olis ihan niin harvaa olla) :). Hauskaa tulevaa viikkoa sinulle ja paaaljon iloa arkeen!

      Poista
  8. Kaksi tuttua ja kaksi vierasta blogia minulle tuossa sinun listassasi - täytyypä käydä kurkistamassa nuo minulle ennestään vieraat blogit :) Ihania Afrikan kukka -rättejä kauniin sävyin, minulla on tuo kukkaprojekti ollut täysin tauolla koko talven ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Hienoa, että uutukaisiakin löytyi! <3 Minullakin on jos jonkinlaista projektia vaiheessa, mutta uutta vaan aloitetaan :D . Pitääpi käydä katsastamassa sinun postauksesi tältä viikolta, kun on tämä bloggaus jäänyt vähän vähiin viime päivinä :)

      Poista