lauantai 14. joulukuuta 2013

Luukku 14.

Tänään anoppini sai minulta lankakerän ja minä sain häneltä ihanaa saippuaa. Kruunasi eilisen vessan jynssäyksen. 
Veronikakin kävi testaamassa saippuan ja sai äitee taas siivota uudelleen. On se ihanaa kun likatkin aina niin innoissaan on mukana tässä joulukalenterissa. (kuuluuko sarkasmi sinne asti? :D )


Ja tässä kaappeja siivotessa on talo sotkuuntunut entisestään. Pientä realityä sainkin tähän sotkuahdistukseen Ilosofiaa -blogista. On sitä onneksi muillakin vähän sotkua, mutta eipä se tänne blogeihin asti harvemmin ylety. Eikä sekään kyllä tosiaan olis kivaa, jos joka kuvassa olis aina kovin sotkuista vaikka se realityä oliskin. Mutta ehkäpä tässä kiiltokuvameiningissä sais olla joku kohtuus. Tai ehkäpä nämä blogit ovat aikuisten kiiltokuvakansioita, ihania kuvia kerätään kansioihin ja ihaillaan eikä tarkoitus olekkaan edes muistuttaa todellisuudesta. Että se onkin tarkoitus jättää kansioiden ulkopuolelle ja hetkeksi saa uppoutua toiseen todellisuuteen. 
Täydellisyyteen.

 Kiiltokuvakauteni jääkööt edelleenkin lapsuuten ja niihin siskoltani perittyihin kiiltokuviin. Ne olivat kaikista kauneimpia, eikä niitä vaihdettu kenekään kanssa ikinä, eikä mikään koskaan ollut niin hyvä vaihtokauppa etteikö niitä olisi sitten vaihdettu äkkiä takaisin. Toki myönnän itsekkin mielelläni jättäväni sotkut vaatimattomien kuvieni ulkopuolelle, sillä tarkoitus on kuitenkin antaa käsitöille sen verran arvoa, että ne edes yhden kerran palveluksensa aikana saavat loistaa pääosassa. Mutta voitte olla varmoja, että samaa tekstiä sataa edelleen. Aitona sitä mitä päässä viiraa.




 Käsitöitäkin muuten tänne blogin puolelle päivittynee jossakin vaiheessa. Kaiken näköistä on saatu viittä vaille valmiiksi. Monen raudan tulessa kaikki etenee omaan tahtiinsa ilman stressiä. Joulustressi on sellainen kamaluus, jota ei sanana saisi edes olla olemassa.
Hus, pois! 

Se sana jota en nyt enää mainitse, lähtee todella helposti pois ja pysyykin poissa kun vain pysyy päättäväisenä.

Taidankin painua leipomaan cookieita. Meille on tulossa sellaisia vieraita jotka eivät pelkää enterorokkoa, joka meillä tällä hetkellä jyllää. Elena on joulun kunniaksi kuorrutettu punaisilla pilkuilla.

No mutta, iloa, terveyttä ja todellisuuden sietokykyä teille toivottelee
Kipa.

4 kommenttia:

  1. Tämän... Siis juuri tämän... Tämän takia seuraan tätä blogia. Se ei ole kuorrutettu vaaleanpunaisella, ällöllä, mairealla höysteellä... Tämä on elämää, kaatuilua, kompurointia, syksyn pimeyttä, lämpöä, aurinkoa... ELÄMÄÄ täynnä olevaa elämää.
    Siksi tämän blogin sivun avaan joka päivä. Jatka juuri ja ihan samaan malliin ja ole huoleti, se sarkasmi välittyi tänne asti!! -mä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kiitos <3 . Aivan ihana kommentti. Liikutuin. Ihan huippua, että käyt täällä päivittäin. Ja vielä ihanempaa, että koet löytäväsi täältä sitä jotain. Pintaliito en ole, mutta pintaraapaisun alla saattaa olla ehkä jotain ituakin. Kiitos että kannattelet <3

      Poista
  2. Olen yllä kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Sun blogia on helppo lukea tällainen tavallinen maan tallaaja. Kerrot elämästä ja asioista juuri niin, kuin ne todellisuudessa menee. Elämä on juuri ihanaa sellaisenaan, onnen ja kompuroinnin yhteiseloa. Jokaisen elämään mahtuu epäonnistumisia ja onnistumisia. Ja niistä negatiivisistakin asioista voi puhua ja pitääkin puhua.
    Tämä päivä on liiaksi sitä ruusunpunaista unelmaa,unelmaa jossa todellisuus halutaan piilottaa ja tuodaan julki vain ne hyvät onnistumiset ja täydellisyydet esiin. Olen melko varma, ettei kenenkään elämä ole yhtä ruusuilla tanssimista. Eikä yksikään meistä ole täydellinen. Ja ilman vastoinkäymisiä emme osaa arvostaa sitä hyvää, mitä arki tuo tullessaan.
    Jatka oikeasti samaan malliin kirjoittamista. Pysäytä meitä lukijoita edelleen ajatuksillasi. Olet hyvä just tuollaisenaan.
    Nimim. A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Itkeä tihrustin tämänkin kommentin kohdalla. Herätit myös mielenkiintoisia ajatuksia ja iloa sanoessasi 'pysäytä meitä lukijoita edelleen ajatuksillasi.' . Vau. Olen otettu ja minut tuntien punastelin kyynelissä silmin tätä ajatellessa. Tuon suurimpaa kiitosta en voisi saada. Kiitos sinä A. <3 Toivottavasti jatkossakin tietämättäni onnistuisin pysäyttämään. Ja että en kuitenkaan pysäyttäisi teitä lukijoita perehtymään liikaa usein niin mustiin ajatuksiini, jotka ovatkin oikeastaan täysin pysähdyksissä tai vastaavasti ylikierroksilla :D. Luen varmasti tämän postauksen kommentit vielä moneen kertaan. Nämä merkitsevät paljon ja kertovat suuresta luonteesta kommenttien antajilla.

      Poista