tiistai 25. helmikuuta 2014

Langalla on väliä.


Se on huivi.
 Ja se on suht pieni. Suloinen ja pehmoinen.
Oli tarkoitus tehdä Titanium , mutta plääh iski.
Se plääh on sellainen, joka todellakin kehoittaa purkamaan.
Kuiskii ja mulkoilee kiukkuisesti, että ei tästä tule mitään.
On liian pienet puikot, on ihan liian ohut lanka.. 
Tuli huivi.
Tuli tyttöselle, ei äidille.
Tuli sovellus.
Tein tuosta-noin-tuollalailla-suht-noin -tyyliin helpon reunuksen Novitalta. 
Huivin päät ovat erilaiset, mutta en aikonut välittää.
Mulkoilin vain plääh-fiilistä kiukkuisesti takaisin niin kummasti lähti karkuun ja
äippä oli iloinen.




Lankana tässä on käytetty Novitan Pikkusiskoa. 
Josta tulikin mieleen, että pitäisi tehdä pikkusiskollekkin samanlainen ens talveksi.
Pikkusisko tykkää huiveista melkein yhtä vähän kuin lapasista.




Täällä ollaan oltu kipeänä.
Ollaan maattu raatona vatsataudissa. Ei lapset niinkään vaan äiti. Ja isikin on maata mötköttänyt vatsaa pidellen.
Äiti on saanut ilmaisen laihdutuskuurin, jos jotain positiivista pitää etsiä.
Ja äiti arvostaa nyt hirveesti että on terve.
Jotenkin sitä nyt vain on herännyt taas kevääseen ja yhtäkkiä muka huomannut olevansa äiti. 
Kääriytynyt omaan väsymykseensä äiti vaiko vähän höppänä äiti.
Höppänä kiitos.
Pelattiin piilosta ja äiti nauro vedet silmissä.
Omituinen.
On se jo touhuillut vastapainoksi kaikkea tylsääkin ilme vakavana.
Ei se aina ole höppänä, mutta ei ihan niin väsynyt.




 Meinasin olla postaamatta tätä huivia ja heittää lankakoriin uusiokäyttöä ajatellen.
Onneksi en. 
Prässäyksen jälkeen tästä tuli tosi kiva.
Ehkä se pikkusiskokin vielä jossain välissä ennen ensi talvea saa huivinsa.

Mutta nyt nautitaan keväästä. 
Suunnitellaan ja haaveillaan tulevaa, hymyillään auringolle takaisin
ja nautitaan siitä ettei tarvita montaa vaatekertaa pihalle mentäessä.

Ihanaa kevättä tai
kevät-talvea vai mitä se nyt sitten onkaan!

Muistakaahan, vielä on kolme päivää Arvonta käynnissä !

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Jokainen on taideteos.


Tänään on ollut hyvä päivä. 
Seesteinen.
Yllätyksellinen.
Tavallisesta poikkeava.
Kasvolihakset hymystä kangistuneet.
Aurinko on sokaissut kimmellyksellään.
Ja kylmä todellisuus on ollut lähellä, mutta silti ihanan kaukana.
Oma koti kullan kallis.




Pysähtynyt.

Ajatuksia ilmassa leijuu
ja todellisuus on läsnä.

Omaan maailmaani tahtoisin jäädä,
hiljaa käpertyä ajatuksiini.
Ei antaa niiden leijua,
eikä ainakaan antaa niiden satuttaa.

Pois,
mene pois sinä todellisuus.
Pysy kaukana kylmyys elämän.

Ole lempeä maailmain mun,
ole hiljainen kehto keinuvainen.
Ole rakkaimpain syli,
ole turvaisa huominen.







Pysy kaukana tyhjyys todellisuuden,

ole täyttymys unelmain,
ole intoa uuden viehätyksen,
ole jännitystä keveää.

Anna minun olla vaan,
olla hiuksen hieno hipaisu tyhjässä.
Maalarin taideteos,
valkoinen paperi ja musta rosoinen veto.

Rosoinen kuin kivi,
vahva kuin kosken kuohu.
Taideteos abstrakti.

Jos kerran todellisuus on läsnä,
niin piilota minut.
Piilota pois katseilta,
jotka ei abstraktia ymmärrä.
Käännä selkä teoksen,
ettei sen tyhjyys katsetta tavoita.








 Todellisuus.
Jos kerran läsnä olet,
niin jatkathan taidetta.
Piirräthän rosoiselle jatkoa.
Kesken on teos maalarin,
kovin synkkä on sävy sen.
Piirrä kirkkaita värejä,
iloa ja onnea.

Varjosta oikein ja tunteella,
mutta väritä siihen toivoa.
Rakkaiden läheisyys
ja ystävien apu.
Piirrä siihen vapaus.

Herätä huomaamaan,
että miten ihana on olla kesken.
Ihana on olla abstrakti teos 
ja vailla kirkkaita värejä.

Miten ihana on maalata musta pois.







Kiitos onnitteluista ihanat, kukkasista, lahjoista ja halauksista. Korva kuumottaa onnittelupuheluista ja olo on kuin omenalla. Ihan pakkohan tässä on uskoa, että minusta välitetään ja en ole yksin.
Ja pitkästä aikaa minulla on tunne, että hetkittäin minullakin on jotain läheisilleni tarjota.

Halauksia, iloisia ajatuksia.
Itseensä uskomista, luottamista ja rakastamista.
Paljon paljon värejä ja iloisia projekteja 
teille toivotteleepi,
Kipa.

P.s. Millainen taideteos se sinä mahtaisit olla?

maanantai 17. helmikuuta 2014

Pientä ja söpöä.



Jämälankoja on kulutettu aavistus.
Pienet syötävän söpöt mitat valmistettu.
Eräs samalla ompelukurssilla ompeluun hurahtanut ihanainen saapi pienen lahjan. 
Ja näihin tuli himo. Namm.. lähes yhtä ihania kuin suklaa.
Vielä yks, no yks vielä.. ja hups. Vähän on tullut koukutettua elämää paremmaksi.



Nämä herkut ovat kyllä noiden linjojen kannalta sangen armottomia.
Mutta herrrrkullinen helmikuu jatkukoot.
Jämälangat ovat kyllä tuoneet iloa ja niiden hupeneminen koukuttavaa.
Lankoina näissä päällysissä on Gjestalin Maijaa ja Novitan Nallea.
Ja kuten ennenkin.
Tuo Maija-langan sävy on niiiin .. no sanon sen nyt..
oletteko valmiit.. 
ihan minun suustani, .. nyt sanon:

TÄYDELLINEN.


Ei se ollutkaan niin vaikeaa. :)

Onneksi edes jotain on elämässä niin täydellistä, että huhhuh. 
Pieniä pieniä iloja, jotka tekevät arjesta hiukan hassusti söpön.

Rauhaa tulevaan viikkoosi, söpöjä pieniä iloja ja 
onnellisia mussuttelu-hetkiä.
Mums.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivätervehdys.


Aina ei elämä ole ruusuilla tanssimista, 
mutta takuuvarmasti se on tosiystävien kanssa vähemmän piikkistä.

Ruusuista ystävänpäivää teille blogini lukijoille, tänne piipahtaneille tutuille, 
kavereille, perheenjäsenille ja ystäville toivotteleepi  
Kipa.

torstai 13. helmikuuta 2014

Nahkaa lanteille.


Ihana anoppini ja hänen ystävänsä pyysivät minut ompelukurssille TEAK:iin opettelemaan sisustusompelua ja vaateompelua. Ja tässäpä tämä ensimmäinen aikaansaannos. 
Kynähame vanhalla nahkatakin resorilla.
Takana halkio ja vetskari.
Opettajamme Jari kyllä ompeli tuon nahkaosuuden vetskarista jollakin jäätävällä koneella, 
mutta muuten minä olen tehnyt kuulkaa tämän itse!!
Hyvät opit ja tulos miellyyttää.




Muotolaskoksia tämä jostakin Moda lehdestä napattu kaava ei kaivannut, sillä tässä oli tuollaiset ihme 'taskut'. Istuu ku ois vartavasten mittoihin tehty :)
Osittain vuori on harsittu kiinni tihein pistoksin.
Ja helma sekä halkio ovat tietenkin käsin harsittu opettajan vaatimusten mukaan.
Monen tunnin harsintaprojekti vannotti minut tekemään seuraavaksi kurssilla jotain muuta kuin hameen. Toisaalta tämän itsensä ylittäneen fiilis on kyllä mahtava!!

Tukka tötterölle ja menoks. 

Ihan on harmillista riisua tämä rele yltä ja lähteä painoja nostelee.
Isäntä innosti minut jollain vanhoilla rikkinäisillä viiden kilon painoilla jumppaamaan. 
Jos sais hyvitettyä ne kaksi suklaalevyä jotka tällä viikolla on tullut mutustettua. 
Mut enkös minä jo vähän lupaillutkin herkullista helmikuuta :). 

Jotenka, herkullista torstaita vaan ja iloista mieltä
toivottelee Kipa.

P.s. yritin lisätä kuvia halkiosta ja vetskarista tarkemmin, mutta blogger persuta muuttaa ne ruman väriseksi. Nyt minäkin uskon, että oikeesti blogger muuttaa kuvien laatua .. murr.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Valon aikakausi.





Talvi on ollut valon ja varjon leikkiä.
Varjo on ollut voitolla lähes päivittäin.
Toisinaan tuntui, että varjon mahti ois voittamaton.
Mittaamattoman suuri on sen voima.
Tuo mykistävä kauneus on käsittämätön.
Mutta se ei ole valoa voittanut,
Se ei ole valoa kauniimpi,
Eikä se ole ilman valoa mitään.

Varjon rakkaus on kukoistanut, 
on vuoro valon loistaa loistoaan.
Kimmeltää kaunista vapauttaan,
antaa ääriviivat tulevalle ja 
lohduttaa.






 Valon ja varjon leikki,
miten kaunista se on.
Rakastan näitä polkuja, 
joita tallaan askelin iloisin.
Rakastan niitäkin polkuja, 
joita tallasin valtakaudella varjon.
Varjon syli on musta,
kaunis ja lohduttava.
Vaan vie se voimia enemmän, 
kuin antaa se voi.

Arvostan niitä polkuja, 
jotka erheitä ollut on.
Rakastan niitä polkuja,
joilla kukkii anteeksanto ja 
rakkaus rajaton.
Rakastan niitä polkuja,
joissa ystävät kulkevat,
vieretysten käsikädes,
kumisaappaissa hupsuina.
Kohti kauniita hetkiä,
valon seuras kuljetaan.




Oli polku synkeä hetken matkaa,
oli niin synkkä tie, 
et kuolemaa tavoittelin ja 
etsin ihmeitä sen.
Kunnes valo loisti luokseni,
kuiski totuuksiaan.
Et elo on ihmisen lahja,
kaunis on ihminen.
Sen tarkoitus on rakastaa,
elämää ja elon antajaa.
Tallata polkunsa ilolla,
nauttia matkasta.

Luonnon vastaista ois, 
jos kuolema ei pelottais.
Siis tallaa polkus ilolla,
luota askeliis.
Hymyssäsuin katsele Taivasta,
salaisuuksille hymyile.
Suuruus ihmisen on vähäinen,
mut tavoittelemisen arvoinen.
Vaik se pois kerran otetaan, 
niin matkalla täs ollaan vaan,
matkanteko on elämää 
ja siitä nauttia saa.



Tanssin siis tasajalkaa,
laulan kiitosta valolle,
et ihana on seuras sun,
kaunis loistos keveä.
Kimmellä poskellain pitkään,
lämmitä yöhön pimeään.
Vastaanota aamuun suloiseen,
kannattele päivään uuteen.
Sivele poskein nukkaa,
puhaltele lempeästi eloa.
Pakahduta ilolla,
rakkaudella nukuta.




Että semmosta tekstiä taasen.
Keittiö siis on nykyään valkoinen ja siitä toivottiin kuvia. 

Keittiön tulevista verhoista, tulevista patalapuista, tulevista keittiöliinoista jne. tulee sitten kuvia, kun vain emäntä jaksaa ne kyhätä. Ei sen valon aikakaudellakaan mahdottomiin pysty, milläs sitä aika riittää ihan kaikkeen. Maltti on valttia vai miten se meni? 

Kiitos yhteisestä matkasta teille,
ja tervetuloa uusille kirjautuneille lukijoille. 
Ihanaa kun olette seurassain,
iloa teille toivoo
Kipa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Taas jämälankojen kulutusta.




On iskenyt joku touhubuumi näiden jämälankojen kanssa.
Vieläkin vähän olis puuvillaisia jämiä. 
Eikö nää  ikinä lopu? :D

Nyt taitaa olla niin, että lyyti ei kirjoita.
Ei ajatus kulje.
Kenties nuo värit nyt vain puhuvat puolestaan.
Sanotaan se taas. 
Huh huh, mitkä värit <3.










Räväköitä värejä arkeenne!
Hassuja yhdiselmiä.
Odottamattomia kokonaisuuksia
ja iloa oloonne <3.