maanantai 26. elokuuta 2013

Surun väri on musta.



















Aiemmin kesällä tekemäni mekko lähti matkaansa liian aikaisin. Keskeneräisenä ja meni rikki.
Tänä aamuna korjailin ja viimeistelin. 
Yksinkertaista.
Trikoo Jätti-Rätistä ja vyönä toimii laukunhihna. 

lauantai 24. elokuuta 2013

Varjot


Ihailen,
Se vangitsi rakkauden.
Miten kauniita onkaan,
valo ja varjo yhä leikeissään.
Yksin kumpikin liikaa on. 
Vaan yhessä loivat tasapainon.

Miksi pelätä jotain sellaista, 
jonka ylitse voi lapsikin pinkaista.
Lehtiä kahisuttaa,
tossunpohjia kuluttaa.
Ääneen kikattaa
ja taas varjon ylittää.


Kauneutta ympärillään,
taivas kasvoillaan.
Parempi minäkin seurassa sun,
iloa rinnassa ahdistetun.
Kyynelsilmin katselen,
lisää tätä anelen.

Lisää hetkiä onnellisia,
ajan unohtamisia.


Maja suojaisa varjon kotina,
vaan valo täälläkin kattona.
Hieman kuitenkin pelottaa,
kun lehdet tyttöseen kurkottaa.
Tervehtii tulokasta uutta,
ihmettelee neidon pienuutta.

Monta kiljahdusta talletettuna,
ilonhetket salaisuutena.
Vaan kohta maahan varisevat,
maata kahisuttavat.


Hetkeen tartuttava on,
arki luo karkelon.
Iloa ja naurua sydämmessään,
ei parempaa voi toivoa eläessään.


Keskellä arjen kukka kaunein on,
keskellä syksyn valo yhä on.

Edit:  Nuku rauhassa isopaappa. Olet valonkodossa turvassa, meitä odottamassa. Suru tässä maassa hetken on, ilo luona Herran verraton. Lepää rauhassa.

Valon ja varjon tasapainoa teille toivottelee Kipa!


torstai 22. elokuuta 2013

Farkkuiset tonttutakit tyttösille


Tittidii!
Aaatsipadaaadaaa
ja
Hip Hip Jee!

( kärpänenkin on näköjään päässyt kuvaan ;D )


Vihdoin sain aikaseksi tehdä nämä.


Viime keväänä ostamani takkikangas tuli vihdoin ommeltua!
Kaavat: OB 4/12:ssa
Kankaat: Joustofarkku ja sinappitrikoo Rauman Jätti-Rätistä, 
ruutukangas kirppikseltä, Tilda-tilkku kaapin uumenista.
Isot napit Jätti-Rätistä ja nepit Tapion Lankakaupasta.
Vetskari anopilta ja nauha (ripustuslenkkinä) Keskisiltä.

Vuorta en laittanut, sillä takeista olisi tullut liian tönköt. Viime keväänä yritin tehdä itselleni farkusta saman mallisen takin vuorella, mutta ei tullut hyvä, toki se työ nyt ei muutenkaan onnistunut. 



Pitkästä, pitkästä aikaa ompelu oli tosi kivaa ja vain yksi kaksoisneula meni katki (ompelukoneessa sekä emännässä molemmissa vika). Nyt on talo sen näköinenkin, että emäntä on illan ja aamupäivän ommellut. Kenkiä, Legoja, vetskareita, nappeja, palapelejä, kyniä ja vihkoja on levitetty ympäri taloa. Ja rusinoillakin on äiti lahjonut tyttösiä vielä hetken odottamaan valmista. .. ja vielä hetki. .. tämä vielä..ihan kohta..  
Anteessi!
Onneksi Veronikan silmät kirkastuivat hiippahupusta niin, että äitin piti ihan hoilotella TonttuTorvista tyttösen korvaan peilin edessä. Ihanat enkelit äitillä!

Äkkiä leikkimään huusholliskaa ennen kuin tuo yötyöläinen tuolta herää, muuten se alkaa siivota. Jonka jälkeen se menisi pihahommiin, tulisi syömään, siivoaisi ja menisi pihahommiin, nukuttaisi lapset, siivoaisi ja lähtisi yöksi töihin. Rasittavan ihanan tarkka ja kerkiiväinen mies. Älä väsytä itseäsi kulta <3

Hyvää loppuviikkoa kaikille ja paljon auringonsäteitä!
Nauttikaa matkasta!

tiistai 20. elokuuta 2013

Huhuu!-pipo



Talvi jo mielessä. 
Pöllöpipoja kudottu lähipäivinä. Viime jouluna mieheni osti minulle Mollie Makes lehden ja siinäpä oli tehty tälläiset Pöllörannekkeet. Nappasin pöllön ja tein pipot. Vielä olis tätä samaista Novitan Impivaara-lankaa yksi kerä. 
Jospas vaikkapa tekis lisää pipoja.. joulukin tulossa ja kaikkea :). 


Etupihalle jäi sitten kuitenkin vanha kuistinpohja. Pari lautaa siihen piti lisätä, että passasi tuohon. Nyt odotellaan harmautta siihenkin ja rappusiin myös, sitten ne vois käsitellä jollakin että pysyis hyvänä. Noh, on ollut kiva tyttöjen siinä loikoilla Veronikalle tekemälleni vauvapeitolla ja tehdä uusista Legoista kakkuja. 
Nam, miten hyviä.
Kalorittomiakin. Vaikka lasten touhuja katsellessa tuntuukin paisuvansa, sydän pakahtua.  
Mutta eihän rakkaus lihota?
Jos lihottaa, niin onneksi on sitten myös niitä 'ei niin mun päiviäkin' joukossa.

Huhuut teillekkin ja näkyilemisiin. Taidan mennä pakahtumaan imurin varteen, jei!

lauantai 17. elokuuta 2013

Systerin luona

Tällä viikolla on ollut suht kiirusta, siitä huolimatta otin likat kainaloon ja lähdin siskoni luokse. Siellä siskonlapset, naapurinlapset ja meidän neidit leikkivät jos jotakin sillä välin kun emännät turinoivat.
Napsin vähän kuviakin. Tässä niistä teille kollaaseja, oih sanon minä!






Aurinkoa sunnuntaihinne!

Elena 1 v.


Lämpö rinnallani. Uurastus palkittiin.
Kuuntelen tuhinaasi, hengenvetoja kalliita. 
Iloni, onneni.
Rukoukseni.
Sinä selvisit luokseni.

Nyt kätesi tutkivat maailmaa.
Kaksin käsin ahmit sen antia.
Ihmettelet ja tutkit.
Mitä kaikkea se sinulle tarjoaa.
Liikaakin.
Herrani, suojele tätä tainta.
Pidä turvassa.



Viikon varaslähtö ja yksvee synttärit ovat juhlittuna.
Kakkukin onnistui jotenkuten, mutta vielä on petrattavaa. Elämäni eka kerta kun käytin sokerimassaa, joten suonette pienen rinnanröyhistyksen vaikka kurttunen ja osin läpinäkyväksi muuttunut pinta onkin. Täytteenä kermaa valkosuklaalla, mustikoita ja vadelmahilloa. Karkkivartaita ja Popseja ronskisti grillitikuilla. Suklaapiirakka ja marenkikakku (suunnattu herkkävatsaisille: ei perunaa, ei gluteenia ja kaura-vaniljakastiketta). 

Päivänpaisteemmekaan ei tiennyt mihin suunnata, kun pienehkö kotimme oli niin täynnä ihmisiä. Pyöri jaloissa, sylistä syliin ja pomppi peppuloikkiaan. Mutusti suklaarusinoita ja söi itse kakkua. Niin oli vauhtia ja vilskettä, että kuvasaldo jäi aika vähäiseksi itse juhlien osalta. Mutta säilyypä nämä hetket muistoissa.
Kiitos kaikille <3

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Elenan neuletakki






 Rouheaa pintaa ja puunappeja, ihan ihan pientä nirkkoakin pehmeyttä tuomaan.
Just sopiva ja kuitenkin kasvuvaraakin löytyy. Tätä takkia tehdessä on suosittu Novitaa aika lailla kun malli ja langat ovat heiltä. Bambulankaa kakkosen puikoilla ja koukulla, malli Kevät 2011 lehdestä. Tulos on kerrankin parempi kuin odotin ja tsadaa, ihan valmiiksi asti sain. 






Tällä viikolla vietetään varaslähdöllä neidin synttäreitä. Miten se aika vieriikään näin nopeasti?
Ajat Demiä lukevasta neitosesta on vaihtunut Kodin Kuvalehteen ja kotiäitiyteen.
Silloisessa lempilehdessäni oli ihana Oi, miksi? -palsta. Yhä se inspiroi minua kyseenalaistamaan kaiken itsestäänselvän ja siitäpä syystä joitakin heränneitä hassuja kysymyksiä teillekkin pohdittavaksi laitan.

Miksi, oi miksi..
.. kuivata kukkia, kuolleita lehtiä säilyttää?
 ..onnellinen ja onnekas ei voi samaa tarkoittaa?
..pahuus maailmaa vallitsee, ihmisiä kahlitsee?
.. tyytymättömyys kaiken saaneella, itsestäänselvyyksiä kuin ahneella?
..yksi on syntisen hyvää ja toinen armottoman pahaa?
..sanonta oravan pyörästä?
.. kaikki eivät kirppareita rakasta?
..matkanteosta tulee tärkeämpi määränpäätä?
.. yrittää ennustaa tulevaa säätä?
.. ihminen oppii just kantapään kautta?
..yrittää ymmärtää rakkautta?
Entäpä miksi kosto elää?

Hah, näinkin hehkeitä ajatuksia aamutuimaan, mitä ..
miksi, oi miksi kello on jo noin paljon.. äkkiä ruuanlaittoon, se siitä aamutuimasta. Aamu olikin kaunis. Aurinkoa ja syyshelmiä. Pientä kirpeyttä ilmassa. Nyt en pelkää enää varjoja. Tervetuloa syksy, käperryn varjoosi lepäämään. Miksi et sinäkin?