Luukku 16.

Synkeä syyskeli ulkona. 

Sisällä joulufiilis. 

Kiitos anopille kun piristi päivääni suloisella GG:n sirottimella.  

Minä vuorostani annoin tänään anopilleni nahkatossut.

Huomenna anopiltani on luvassa pehmeä paketti. Oi oi.. jänskättäiskö hiukan?

Paljon on pakettien sisältöjä jäänyt kertomatta ja kuvaamatta. Ainakin anopiltani saatuja leivontatarvikkeita jossakin postauksessa tulee vilahtamaan, mutta varmaankin vasta sitten kun juhlimme esikoisen synttäreitä.

Jännittävyyttä joulunodotukseen toivoo Kipa

15.12. Soperrusta talvelle

Tänään joulukalenterista paljastuu anopille jotain pientä kivaa ja sitten tämä runo.

Tämä haparoiva runo on omistettu anopilleni, joka valaa uskoa itseeni, luottamusta vähäisiin kykyihini ja on tukena kun maailma on musta. Kiitos anoppi, olet suurenmoinen! Kuvat nyt ovat mitä sattuu, joskus makkaranpaiston lomassa otettuja kännykkäräpsyjä, mutta eipä kai tuo haitanne. Ei ainakaan anoppiani, jolle tämän runon siis omistan.

Kylmä, luminen huntu peittää maan,

alta sen löytyykö lämpöäkään.

Vaik kylmä huntu ympärillään,

 kulkea saa,

sydämmes heikko liekki,

oi, se yhä lämmittää.

Rakkaus, 

hento lämpö armahtaa.

Syleile siis kylmää ilmaa,

hengitä huurussasuin.

Ihaile hiutaleita kauniita,

puista lumoudu.

Heikko on lämpö liekin,

riittämiin siltikin.

Luota, oi luota,

se yksin riittävi,

Kesä kerran koittavi, 

valo syleilee.

Vaan varjon vuoro loistaa on,

lailla auringon.

Mustaan syliin uppoudu,

siin hyvä olla on.

Talvesta lumoudu,

kohta vuoro valon on.

Siinä kaikki mitä tarvitsen,

säilyttivät he rakkauden.

Valo ja varjo tasapainossaan,

korostavat toisiaan,

parhaat puolet esiin tuoden,

varten rakkaintaan.

Nauti siis hetken synkkyydestä,

sekin on merkki elämästä,

syvääkin syvemmästä rakkaudesta.

Taas on yksi laatikkoruno julkaistu ja olo on höppänä.

Näin talvisiin tunnelmiin on hyvä jäädä jatkamaan kolmatta adventtia! 

Rauhaisaa kolmatta adventtia teille lukijani. 

<3

Luukku 14.

Tänään anoppini sai minulta lankakerän ja minä sain häneltä ihanaa saippuaa. Kruunasi eilisen vessan jynssäyksen. 

Veronikakin kävi testaamassa saippuan ja sai äitee taas siivota uudelleen. On se ihanaa kun likatkin aina niin innoissaan on mukana tässä joulukalenterissa. (kuuluuko sarkasmi sinne asti? :D )

Ja tässä kaappeja siivotessa on talo sotkuuntunut entisestään. Pientä realityä sainkin tähän sotkuahdistukseen Ilosofiaa -blogista. On sitä onneksi muillakin vähän sotkua, mutta eipä se tänne blogeihin asti harvemmin ylety. Eikä sekään kyllä tosiaan olis kivaa, jos joka kuvassa olis aina kovin sotkuista vaikka se realityä oliskin. Mutta ehkäpä tässä kiiltokuvameiningissä sais olla joku kohtuus. Tai ehkäpä nämä blogit ovat aikuisten kiiltokuvakansioita, ihania kuvia kerätään kansioihin ja ihaillaan eikä tarkoitus olekkaan edes muistuttaa todellisuudesta. Että se onkin tarkoitus jättää kansioiden ulkopuolelle ja hetkeksi saa uppoutua toiseen todellisuuteen. 

Täydellisyyteen.

 Kiiltokuvakauteni jääkööt edelleenkin lapsuuten ja niihin siskoltani perittyihin kiiltokuviin. Ne olivat kaikista kauneimpia, eikä niitä vaihdettu kenekään kanssa ikinä, eikä mikään koskaan ollut niin hyvä vaihtokauppa etteikö niitä olisi sitten vaihdettu äkkiä takaisin. Toki myönnän itsekkin mielelläni jättäväni sotkut vaatimattomien kuvieni ulkopuolelle, sillä tarkoitus on kuitenkin antaa käsitöille sen verran arvoa, että ne edes yhden kerran palveluksensa aikana saavat loistaa pääosassa. Mutta voitte olla varmoja, että samaa tekstiä sataa edelleen. Aitona sitä mitä päässä viiraa.

 Käsitöitäkin muuten tänne blogin puolelle päivittynee jossakin vaiheessa. Kaiken näköistä on saatu viittä vaille valmiiksi. Monen raudan tulessa kaikki etenee omaan tahtiinsa ilman stressiä. Joulustressi on sellainen kamaluus, jota ei sanana saisi edes olla olemassa.

Hus, pois! 

Se sana jota en nyt enää mainitse, lähtee todella helposti pois ja pysyykin poissa kun vain pysyy päättäväisenä.

Taidankin painua leipomaan cookieita. Meille on tulossa sellaisia vieraita jotka eivät pelkää enterorokkoa, joka meillä tällä hetkellä jyllää. Elena on joulun kunniaksi kuorrutettu punaisilla pilkuilla.

No mutta, iloa, terveyttä ja todellisuuden sietokykyä teille toivottelee

Kipa.

13.12. Tämän vuoden joulukortit

Sieltä mistä aita on matalin.

Ihan vimpuloitakin suurin osa, mutta on rakkaudella parissa tunnissa tehtyjä.

Yli nelkyt korttia jo tänä vuonna, kummasti tuo luku kasvaa joka vuosi ja vieläkään ei ihan kaikille niille tullut lähetettyä kuin olisin halunut. 

Kortit ovat yksinkertaiset. Hieman lahjapaperia ja leimasinta.

Enkelipaperi on jotain askartelupaperia, eikä kuvia ollut kuin muutama yhdessä arkissa. Muuten olisin tehnyt mielelläni tuollaiset kaikille, mutta nyt menevät isomammoille ja isopaapalle.

Ja jotain joulukääreihinkin on valmistunut. Ihana siskoni tilasi vähän saman tyyliset kuin olen jo joskus aiemmin ystävälleni tehnyt. (Ystävälleni tekemät sukat vilahtavat täällä *klik* ) Olen nuo sukat tehnyt siis ystävälleni jo pari vuotta sitten ja uusi painos näistä olikin yllättävän haasteellista tehdä. Mutta valmista on ja kuvia tulee sitten paremmin aaton jälkeen. 

Kuva vielä anopille antamasta tämän päivän lahjasta. Lisään lisäkuvan vielä huomenna kun lahja saa jatkoa.

Iloa päivääsi <3

 Joko olet kiikuttanut kortit postiin? :)

12.12.

On iltapäivä ja pääsen vihdoin päivittelemään tänne joulukalenteria.

Kummasti on kiirusta pitänyt, mutta täytyyhän joka päivälle jotain kivaa ylläriä vakiintuneille lukijoilleni päivittää. Ja itsekin saan pienen hengähdystauon kesken siivoustohinoiden.

Tänään sain ison palan mustaa fleeseä anopiltani. Anoppini ja tyttöset saivat palapelin minulta. 

Pieni  pampulakokeilukin löytyi kaapista joulusiivoja tehdessä:

Odotan että on ilta. Odotan, että päivän työt olisivat tehty ja saisin kuunnella hiljaisuutta.

Ilta ja hiljaisuus vierainani. Siinäpä vasta vieraat.

Niitä varten laittaisin kynttilöitä, laittaisin jalat heidän kunniakseen pöydälle ja vain kuuntelisin heitä. Ihailisin illan kaunista mustaa huntua siinä samalla kun kuuntelisin toisen vieraani, hiljaisuuden suloisia sointuja.

Haikeaa ja rauhoittavaa olisi näiden kahden seura.

Vaan on päivä seuranani.

Lasten riehakkuus ja kekseliäisyys pitävät äidin toiminnallisena, siitä joulutohinasta puhumattakaan.

Eilen vähän ennen illan asettumista taloksi, sattui kommähdys tyttösillä. Kanelia kokonainen pussillinen pöydälle, lattialle ja hiuksille pöllähti. 

Aamulla tämä neiti kolme vee kysyi äidiltä:

'Oletko äiti nyt vihainen?'

...........

En.

.....................

höh. hän toteaa pettyneenä. (??)

Ja heteken mietittyään kirkastuu silmät ja innostuen hän hihkaisee:

"Sitten, Sitten.. sitten jos heitän vähän enemmän sokeria (kaneliahan meillä ei enää ole) lattialle, niin sitten olet vihainen?"

Hymyillen äiti vastaa

En.

En periaatteestakaan.

 Eilisiltana sai niin kikattaa äidille joka puhisi ja oli kiukkuinen kuin ampiainen pestessään lattioita, syöttötuolia, pöytää, tavallisia tuoleja ja hiuksia, että sitä huvia ei joka päivä kyllä tarttis olla tarjolla. Hauskaahan tuo äidin kiukustuttaminen on. 

Se oli vain kanelia. 

Ja sitä oli vain liki 100 g. Sellaista oikein ilmavaa ja pöllyvää, hyvän tuoksuista kanelia. 

Ehkä ilta tullessaan voisi tuoda myös pitkää pinnaa?

Ihan niin paljon saa tuoda, ku vaan haluttaa.

Lupaan pitää seuraa ekstra myöhään, jos sen teet. 

Sillä tiedän tyttösteni keksivän kaikkea kivaa pääni menoksi. ; D

Toivottelenkin tämän päivän tiimoilta, hyvää ILTApäivää ja erittäin hiljaisen rauhoittavaa iltaa!

Luukku 11.

Pikainen kännykkäräpsy tähän päivään. Harmillisen vähän on tullut kuvattua näitä omia antamiani paketteja ja niiden sisältöä. Ehkä tosiaan ensi vuonna olen enemmän asialla ja hieman aikasemmin kuin marraskuun viimeisinä päivinä.

Anoppi sai tänään kääröjen kätköistä vanhan raastinraudan. Jotta olisi vielä enemmän hänen tyylisensä, lisäsin pellavanauhaa rusetille raastimen kylkeen. Aika rososta ja romskua, joten toivottelenkin teille keskiviikkoonne

Raastavaa romanttisuutta !

10.12. Jopas alkoi nahkakin sinertää.

Hurr miten on ollut kylmä.

Ihanan kylmä, kun vain älyää pukea yllensä tarpeeksi.

Karvalakki taas niin mukana kuvioissa.

<3

Tämän päivän luukusta tuli kasa nahkaa.

Läjäpäin kauniin sinisiä nahan paloja. 

Sellaisen kokoisia, että saisin vaikkapa niitä nahkatossuja tehtyä.

Ompelukone taas ei oikein pidä ideasta.

Mutta minä hihkuin, pompin ja kiljuin ilosta. 

Ja ompelukone, tuo rakas kapistus.

Tuo ei sirkuttanut iloisesti, ei hurissut suloisesti.

Raakkui kuin varis, vaatien kidutuksen lopetusta.

Enkä lopettanut.

En vaikka piti hieman purata, onnistumatta siltikään saamaan saumoja suoraan.

Ja tuossa takelluksen keskellä huomasin leikanneeni myös mittanauhan katki.

Liekö ollut jo ennen, tiedä häntä.

On noita apureitakin, mutta kiitos kuulukoon kelle tahansa, on minulla kuitenkin älypuhelinpussukassa käsilenkkinä mittanauhaa. Tuo nahkapala on kaikista rosoisin pala minkä löysin. Sellainen hieman kulunut ja siinä on tuollainen magee merkintä. 

Oi, sanon minä <3.

Ja vuorikankaana on Marimekon Räsymattoa. Kuvassa näyttää super nuutuneelle, mutta taitanee tuo kamera vain olla turhan tarkka. Eihän pussukkani nyt voi mitenkään olla täynnä langan pätkiä vaikka on jo käytössä! ;D

Ja vaikka tänä jouluna olen tietoisesti välttänyt turhia ostoksia, piti kuitenkin anoppini joulupuodista mennä ostamaan erään tutun naisen tekemä kynttilä.

Just mun näköinen tuo kuppi.

Oi, jo toisen kerran yhteen postaukseen. Taitaa olla hyvä päivä.

No mutta, Tuulimylly-Elena jahtaa isosiskoa ja kova meteli lähtee kiljukauloista. Taitanen mennä vaimentamaan hieman volyymiä neideistä ja sitten leivotaan kukkosia.

Nam.

No mutta, herkullista tiistaita teille lukijani, iloa ja sen sellaista tasapuolisesti kaikille!