tiistai 12. marraskuuta 2013

olipa kerran oksa luonnossa..

Oli oksa kauneimmista kaunein, 
hopeoitu huolella,
kauan platinoitu ajalla.
Talteen kerätty,
 puusepän rakkaudella työstetty.

Oli eilen kaunis päivä, nyt sen paremmin ymmärrän.
Oli kivillä selässään piikit,
oli yllämme kuuran kruunu.


Odotti valo varjoaan talomme seinustalla,
kimmelsi päivässä rakkautemme tyyssija.




Turvassa nyt olemme sateelta,
poissa on kuura, poissa on hileet.
Arki hieman ankea ois,
jos muistomme otettais pois.
Vaan kimmeltää yhä auringon säteet,
sydäntä lämmittää.
oi, kauniita nuo kultalangat ovat,
rihmaa sädehtivää ympärillämme, 
kun valo ja varjo kauneutta suovat.


Ei sade huuhdo pois muistojamme,
siis kiitollisia olkaamme.
oi, miten onnekas olla saan,
kun sen nähdä jaksan mä vaan.



On oksa luonnosta pois nyt,
vaan talomme piirun verran kaunistunut.
Kiitos suuri Isällein,
molemmille hyvästä työstä kuuluu kiitoksein.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä-tervehdys.


Hyvää isänpäivää elämäni miehille!

Teemuni, Kauko-iskä  ja Pertti-appiukko !

Chilipähkinätikkuja parmesaanilla Kinuskissan ohjeen mukaan ja puoloffeeta (josta ei nyt tullut kuvaa).
Veronikan kanssa askarreltiin viiksitaulu Teemu-isälle.
Tuo samainen miekkonen sai myös lahjaksi lupauksen jostakin netistä tv:seen.. ööh.. lupauksethan on tehty rikottaviksi? (Taidan kyllä itsekkin hyötyä moisesta netistä, kun on tullut silloin tällöin otettua jotain ilmaisia jumppavideoita ja tietsikkanurkkaus varsin ahdas.. joten toisaalta ihan hyvillä mielillä moinen lahja tulee annettua).
Kiikaritkin piti isin ja lasten yhteisille eväsretkille saada. Kun en ollut raaskinut heittää tästä projektista jääneitä  tyllirullia pois, sillä lasten askarteluissa tukevat rullat olisivat oivallisia. Ja näin nopeasti ne tulikin käytettyä. Mitään ei saa heittää pois!


Miehisiä todistusaineistoja varten ei kyllä tarvita kiikareita. Yhteinen vaatenaulakko vallattu!


Aivan ihanaa isänpäivää kaikille isiukoille ja ylipäätään niille kenellä on isä!
Oma isäni ainakin on vaikuttanut minuun suuresti.
Luovuuteni ja sopiva hulluuteni on tainnut periytyä häneltä.
Oikeudentaju ja aitous eväinä häneltä matkallani.
Kiitos.

Lupsakkaa sunnuntaita teille ja rakkauren täyteistä isänpäivää teille lukijani!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Anna hyvän kiertää -haaste ja perjantaiylläri.

Aloittakaamme perjantai-ylläristä.
Postimies toi lootaamme mustavalkoisen selvästikkin itsetehdyn kirjekuoren.
Mitä, keneltä?
Ihan selvästi varsinainen perjantaiylläri tiedossa sillä en tunnistanut käsialaa.
Ihanaa!
Harmaa kortti iloisella tekstillä. 
Blogisiskoni-Anni (kuten hän itse itseään tituleerasi) oli lähettänyt kortin minulle. 




Ihan parhautta.
Kiitos Anni.
Mitenkä voikaan harmauden keskelle tupsahtanut lisäharmaus ilahduttaa näin superisti.
Harmaa on vaan sitten toisinaan niiiiiiiin jees.

Ja sopi niin hienosti tämän päivän teemaankin. 
Sillä päätin vihdoin postata Anna hyvän kiretää -haasteen härpäkkeet.
Ideana oli siis tehdä haasteen nappaajalle jotain itse, joka taas tekee seuraaville haastenappaajille jotakin.
Haasteeni nappasi oman pitäjän ystäväni ja uskon saajan ihastuvan käsityöpussukkaan ja sen sisältöön. Sillä kankaat ovat aikas hänen lemppareita (omaamme käsittämättömän samanlaisen maun muuten) ja väritkin passaavat hänelle juurikin roimasti.


Marimekon Räsymatto-kankaasta tehty vetoketjullinen pussukka. 
Ainaoikein neuloen tuollainen neulojen säilytyslepare ja päällystetty mitta.
Kiertää saumat, lerpattaa ja vinksallaankin ovat. 
Mutta kiertää kuitenkin hyvää.

Toiselle puolelle neulojen säilytys 'rättiä' ompelin Sammalpolku-kangasta josta tiedän paketin saajan tykkäävän hirmuisesti.


Ihan huippu perjantai! 
Hiukset ovat kampaamatta, lapset parkuvat joka asiasta ja siivotakkin pitäis, mutta taitaa tältä perjantailta jäädä. Sillä tämä matamimimmi lähtee pakkaamaan kimpsuja, kampsuja, matkaeväitä, isänpäivälahjoja ja ennen kaikkea käsitöitä messiin. Kotikonnut odottavat pikaista piipahtajaa maatansa tallaamaan. Päivittelemään loppusyksyä, ihastelemaan alkutalvea. Odottelemaan lunta ja mussuttamaan äipän tekemiä pöperöitä. Kirppiskierrostakin vissiin luvassa.

Yllätykset ovat parhautta. Perhe ja ystävät super parhautta.

Pienet teot taitavat olla niitä kaikkista suurimpia tekoja. Niitä jotka jäävät tekemättä ainakin minulta alati. Ystävät. Olette ihania ja rakastan teitä kaikkia, kiitos kun pidätte pinnalla <3.

Super-perjantaita teille kaikille lukijoille!
 On aivan mahtavaa, että jätätte kommentteja, elätte mukana tunnelatauksissa ja piristätte kun meinaan virua jossakin harmauden pohjamudissa. 
Olette huippuja jokainen!
Kiitos.
<3

tiistai 5. marraskuuta 2013

Piparireunaiset sukat puunapeilla


Olemme jonkin sortin pilvenreunalla, piparkakkureunallakin voisimme tanssahdella. 
Pyörähtää piruettia arjen keksellä. 
Välittämättä siitä että maankamara, jonne mitä ilmeisemmin rämähdämme, on kova.
Pienet lapset ovat kovin rohkeita.
Pienten lasten aitous on jotain käsinkosketeltavaa.
Se on alati läsnä ja siihen voi luottaa. 


Totuus on useimmiten julma, mutta lapset eivät.
He vain pamauttavat totuudet omien näkemystensä mukaan esille. Ihailtavaa.
'Äiti onko sulla iso maha?'
--
"Riippuu mittarista." 
Ja päätän, että en jää pohtimaan asiaa. Hymyilen.
Vastaavasti taas on kysytty
"Äiti, miksi sinulla on isot hiukset?"
Kenties lasten mittari on aika pieni. Ja iso mahakin on vain tavoittelemisen arvoinen asia, eikä missään nimessä vältettävä asia. Käsketäänhän syödä hyvin, että kasvaa sitten isoksi. Aikuisena taas vältellään kasvamasta isoksi. Ristiriitaista.


"Onkohan nämä yhtä makoisan makuiset kuin värit ovat?"
Koitetaan.
Tunkee napit suuhunsa ja kuolavanasta rinnuksilla päätellen voisi olettaa, että varsin maukkaat ovat.
Pitäisiköhän minunkin koittaa. Vaikkakin yhtä vaaralliset hampaille nuo taitavat olla kuin kermainen kakku, pehmeät ystävän leipomat fudget, 300 g karkkia ja suklaata, mehut ja keksit. 
En myönnä.
Kuolasin vain rinnuksille ja haaveilin noista edellä mainituista herkuista.
Kuka tässä sanoikaan, että totuus on julma?

Pikkusisko lanka olisi ehkä vaatinut pienemmät puikot, mutta todellisuudessa eivät näytä näin pömppäiseltä kuin kuvassa.

Puunapit ova sekalainen seurakunta sieltä ja täältä. Gjestalin Maijaa ovat maastonvihreäntummanruskea lanka ja tuo armottoman upea roosanpersikanpinkkikin (tällä hetkellä lempilankani, eikä suinkaan vähiten värisävynsä vuoksi mutta myös langan laatu ja paksuus ovat ihastuttavat). Novitan Pikkusiskoa on tuo mintunvihreä. 
Herkkuja värejä.
Nam.
Ehkäpä nyt olisi aika kutaista pari riviä jotain hammastahnan väristä ja antaa omalletunnolle edes hieman armoa. 
--
Surkuhupaisaa, uskomatonta jne.
Juuri kun puhun tässä hammastahnasta, tulee vanhempi neitonen pyytämään
"Ota tää pois".
Ja yrittää pyydystää hampailla ja kielellä käsistään muumipurkkaa.
Pilvenreunalta pudottiin siis täällä tällä kertaa johonkin tahmeaan, mutta maankamara odottakoon vielä hetken. Olen niin happy näistä suloisista sukkasista, että yhdet purkat nyt ei häiritse yhtään ja kylmä maa odottakoon.

Palailemisiin. Herkuttelemisiin. 
Pitkää pinnaa ja herkullisia värejä teille toivottelen rakkaat lukijani!


lauantai 2. marraskuuta 2013

Virkattu johdonpäällys

Kiinteitä silmukoita puuvillalangalla virtajohdon ympärille, aikas talvinen fiilis!
On marraskuu. 
Tuo kuuran kruunaama kuu.
Villasukkien tepsutusta, ulkomaailman unohdusta. 
Oi maaraskuu, ihanaa kun olet täällä.


Pienoiseni nukkuu sylissäni. Turkoosi viltti ympärillään tuhisee.
On kuin lohdutus virtaisi sisälle hengenvetojen myötä.
Lämpöä, hetken kauneutta arjessa.
Pysähdystä juhlaan.



Ensi viikolla alan suunnitella joululahjoja. Alan tunnelmoimaan ja puuhastelemaan ilman jarruja. 
Oi että, kyllä tämä aika harmaudestaan huolimatta on vaan niin ihanaa. 
Pitkä talvi edessä ja aika kynttilöiden. 
Valo on yhä täällä.

Kynttilöiden välkettä Pyhäinpäivään toivottelee Kipa.

torstai 31. lokakuuta 2013

Heikun Keikun -blogin Unelma-haaste ja unelmatupsuruttupipo


Ihan perus tupsuinen ruttupipo. Ihan tavallinen minä.
Niin ainahan oma elämä, oma naama ja oma koti tuntuu ihan tavalliselle.
Ihan perus setille.
Ja niin sen kuuluukin. Kodikasta ja aitoa meininkiä.
Aina tilaa kuitenkin unelmille ja niiden siivin on hyvä lentää.
Unelmat nukuttavat uneen ja aamulla herättävät, yleensä aivan liian aikaisin ja joskus ne ryökäleet jopa valvottavat lupaa kyselemättä. 
Niiden avulla harmaassakin päivässä on pilkahdus toivoa.
Kun unelmoi yksinkertaisia asioita, on helppo ilostua niiden toteutumisesta.
Vaan joskus on kiva unelmoida ihan jotain pilvihattaroita, sellaisia asioita joita ei edes järki taida käsittää. 
 Heikun Keikun -blogin Anni haastoi meitä bloggaajia kertomaan unelmistamme. Listaan siis sellaisia tavallisia arkisia unelmia. Sellaisia ihan hassuja tai sitten ihan tavallisia.
Semmosii, mimmosii?
No tämmösii!!


No selvä. En pelkää. En vaikka vähän housunpuntut vipattaisikin. En vaikka olo olis vähän hölmö. Miksi muuten unelmien ääneen sanominen saa hölmön tunteen itselle? Vai onko pelko, että ääneen sanottuna, se ei varmasti tapahdu? Vai onko kenties sellainen tunne, että ääneen sanottuna, pitäisi alkaa työstämään asiaa? 
Noh.
En työstä, vaan unelmoin. Ja mitä vähemmän työstän, sitä enemmän unelmoin. 

Unelmoin..
 ..että jonain päivänä ajatukseni olisivat suht järjestäytyneet.
 ..olkkariremontista.
..että tietäisin mitä tahtoisin tehdä 'sitten isona' ja sen tietäessäni, minulla olisi mahdollisuus tavoittaa se.
..parista uudesta ruokapöydän tuolista.
..valmiista autotallista ja siinä kyljessä onnellisesti kököttävästä varastosta.

 (Varasto innoissaan hihkuen säilöisi mm. kaikki lapselliset unelmat ja vinoon kirjoitetut tekstit lapsuusajan päiväkirjoissani, se säilöisi hartaudella ystäviltä saatuja kirjeitä ja mieheni seurustelumme aikana lähettämiä kortteja. Se säilöisi niitä ja kuuntelisi kun paukuttelen raitamattoja mattopuillani, jotka eivät veisi enää tilaa käsityöhuoneessani. Siinähän olisi vasta unelmien täyttymys!)

..hirsiseinien paljastuksesta tuolta kipsilevyjen alta.
..mustasta sadetakista, jossa olisi hiippahuppu ja valkoinen tupsu sen päässä.
..yhteisestä kahdestaan vietetystä kokonaisesta viikonlopusta mieheni kanssa.

Unelmoin pieniä ja usein. Unelmoin suuria vielä useammin, mutta niitäpä en paljastakkaan. 
Hentoja ja hauraita unelmia. Valonarkoja raukkaparat. 



Yksi tupsu-unelma täytetty.
Ihan perus tupsu.
Sellainen mehevän muheva. Aika tasapitkät langat ja kivasti pomppii juostessa.
Pipon sisään mahtuu unelmat ja hiukset tötteröllä tai ilman.

Ei muuta kuin haasteen nappaukseen, unelmointiin tai vaikkapa pipon tehtailuun. Unelmaahan olis minun osaltani myös se, että edes pikkuriikkisen te ihanat lukijat, inspiroituisitte tekeleistäni. Saisitte kutkuttavan tunteen, että mäkin kokeilen! 

Unelmia elämäänne, sellaisia tavallisia peruspertsan unelmia. 
Sellaisia massiivipilviä, unelmapumpulia jossa kelliä, kieriskellä ja mutustella hattaraunelmia vielä vähän lisää.. ja lisää ja lisää.. kunnes se todellisuus sinut herättää unelmoimaan taas vähän lisää.

Unelmoikaa itsenne onnelliseksi ihanaiset,
älkää kuitenkaan pettäkö itseänne.

<3

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pitsisiä viirinauhoja virkaten ja ommellen



Monena jouluna on ollut mielessä tehdä viirinauhoja. Taannoin ihana Anni lähetti minulle viirinauhan ja sekös oli söpö. Siitä vihdoin innostuen olen saanut viirinauhaideoita tuotettua ja tässäpä teille niitä näytellä taas lisää. Vanhoja pitsejä, uusia itsetehtyjäkin pitsejä ja sitten hieman lapsekkaampia virkattuja paloja. Tattadaa! Valmista on seitsemän viirinauhaa ja nekös on kiikutettu jo anoppilaan joulupuodin avajaisia odottelemaan.

Malli pitsiin omasta päästä ja sinapinkeltaisella kalalangalla. Kuvanmuokkaus muutti varsin railakkaasti värejä.

Tämä malli on Mary Oljen jostakin pitsikirjasta, en muista mistä.

Anteeksi heille, jotka eivät ole vielä yhtään joulutuulella. Meillä kun on pakko aina alottaa ajoissa. Ja tänä jouluna anoppi lisäsi sellaisen lisäbonuksen, että huhhui. En kyllä pahemmin ole saanut mitään aikaseksi puotiin tehdä, mutta edes hiukkasen.  



Olin ajatellut tehdä jämälangoista viltin, mutta palat ovat jääneet käyttämättä ja niitä on ollut liian vähän.  Ehkäpä joku rohkenee lastenhuoneeseen ajatella näin railakkaita väriyhdistelmiä. Minä ainakin taidan vielä virkata itsellenikin tälläisen.. tai ehkäpä nämä kaikki jääkin puodin hyllylle kiikkumaan ja saan vielä viedä näitä lahjaksikin joillekki (omasta mielestäni) onnekkaille.


Tänään tiedossa on vähän ompelua, vähän virkkausta, vähän neulontaa ja vähän kaikkea superhyper kivaa. Yölläkin aion valvoa, sillä isäntä on poissa huomiseen asti. Ai että.. joskus tämäkin on kivaa, vaan tulehan siltikin rakkaani pian ja turvallisesti kotiin. 

Ihan näin by the way.. Viljamin Puodin paketti tuli eilen ja niiiiiiiin oon iloinen. Ylläreitäkin paketti sisälsi ja kolkyt senttiä kangasta ylimääräistä. Kankaiden Yö, ole taas pian täällä!

No mutta näihin iloisiin hurraatihurraamisiin on hyvä päättää tämä postaus sen enempiä turinoimatta. Nyt on pakko vaan mennä tekemään ruokaa, laittamaan pyykkiä ja sitten, se on soronou ja surrururuurrrrr. Ihana kun on taas hyvä päivä meneillään. Minut tuntien voin kyllä vartin päästä olla murheenalhossa,  mutta ei mietitä sitä. Vaan nautitaan satalasis tästä hetkestä.

Värikästä päivää sinulle toivottelee
Kipa.