perjantai 20. joulukuuta 2013

20.12.

Tänä aamuna suuntasin nokkani kohti anopin Joulupuotia. 
Ja päivystin siellä tämän aamupäivän.
On jäänyt taas tämänkin päivän päivitykset tänne myöhemmälle.
Parit räpsyt anopille tekemistä joulukalenterin paketeista pompahtaneista jutuista.




Idean näihin teepusseihin nappasin täältä .
Ja koska tykkään näperrellä. Tein anopille yhden päivän pakettiin tälläisen ns. lehden.

























Iloa joulun odottamiseen <3.

torstai 19. joulukuuta 2013

Luukku 19.



Eilen oli kaunis päivä. 
Oli aurinko hetken luonamme, eikä satanut vesitihkua.
Tänään on luonamme varjot.
Kovin synkiltä ne näyttävät, vaan ehkäpä ne ovat eilisen varjot.
Kauniin valon heijastumat eiliseltä.
Kenties varjotkin näin ajatellen ovat paljon kauniimpia.
Mustaan kätkettyä eilisen aikaa. 
Muistoja nurkissa.


Ihania postikortteja on sadellut luukusta, nimittäin postiluukusta.
Ja anoppi antoi tänään joulukalenterin luukusta yli metrin ihanaa kangasta.
Kuvaaminen meinasi olla kovin hankalaa näissä mustissa olosuhteissa, mutta kyllähän tuosta ryppymytystä selvän saa. Ihanaa kuosia ja pääsee vielä neitosten tunikoiksi joku kerta, kun vain pääsen koneelle hurruuttelemaan. Tässähän meinaa kesken kaiken ihan innostua, mutta nyt mars leipomaan. Jos vaikka jotain joulupullia sais aikaseksi, eikä suklaapiirakatkaan pahaa tekis. Ja kinuskipiirakan pohjia jaj ajajjaja.. nam.

Nyt saa likat leikkiä kanelin kanssa ihan luvalla. Mitähän siitäkin seuraa?
Toivottavasti oikein makoisia kanelimantelipullia.

Iloa tohinoihin, muistakaa rauhoittuakkin matkantekoon. 

<3

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Luukku 18


On tunnelmallinen päivä. Aurinko paistaa ja kynttilöitä poltellaan.
Jossakin sanottiin, että auringon loistaessa ei pitäisi kynttilöitä poltella. 
Mutta ei tuo möllötin niin paljon valaise, etteikö kynttilä pääse oikeuksiinsa.
Löysin kirpparilta ihanan lautasen kahdella eurolla. Ihan kuin olis jollain tussilla tehty. Vau.

Anoppini antoi tänään joulukuun kahdeksantenatoista päivänä servettejä.
Kauniita sellaisia, oi oi <3

Ajatelkaa   k.a.h.d.e.k.s.a.s.t.o.i.s.t.a   päivä joulukuuta.
Aika menee nopeasti.
Ja siitäkin syystä menen äkkiä takaisin joulutohinoihin.
Jotain vähemmän herttaista on luvassa, nimittäin keittiön roskiskaapin siivousta. Yök.




Tänään on myös luvassa (toivottavasti) viimeinen joululahjojen ostosreissu. 
Ehkä jotain kukkiakin löytyisi upotettujen Tulilatvojen tilalle?

Hempiää keskiviikkoa teille ihanaiset!
Kiitos kommenteistanne, piristävät toooodella paljon <3

tiistai 17. joulukuuta 2013

Luukku 17 ja ommellut bokserit


Joululahjaksi on ollut tapanani antaa isännälle jotkut kivat bokserit. 
Tänä vuonna tein ne itse ja ovat siltikin kivat.
Onnistuivat paremmin kuin osasin odottaa ja ainoastaan tuossa resorissa tuli hieman ongelmia. 
Tästä syystä resorilla esintyy edessä hieman kupruilua.

Kaavat otin jostain vanhoista kaupasta ostetuista boksereista ja kankaat olivat muistaakseni Käpyseltä. Pallokangas oli isännän itsensä valitsema, osasi valita just sellaisen kankaan jota ei ollut kuin tilkku jäljellä. Mutta sopii Neropatit-kankaan kanssa hyvin ja isäntäkin jopa tykkäs. Jes <3



Tänään anopiltani sain metrin älyttömän ihanaa trikoota. Olis ihan selvästi ainesta mun yöpuvuksi?
Oon kyllä niin innoissani kankaasta, että ehkäpä pitääkin heti joulun jälkeen surauttaa joku yömekkonen tästä. 

Ja pitääkin kuvata myös tämä joulun perinteikäs kukkanenkin ennen kuin sekin menettää loistonsa. Jouluksi ostamani Tulilatvat  hukkuivat humpsahtaen. Hyvä minä! <3 Otin vielä pikaisen räpsyt kukka-rääpäleestä ja upotin roskiksen uumeniin. Tämän upotetumpi ja hukutetumpi ei yksi Tulilatva voi olla. Ei muuta kuin uutta kehiin :D.






Nyt on isännän paketti paketoitu. Crossi-tarvikkeita, tekemäni tuubihuivi ja bokserit. Eiköhän näillä irtoo, ainakin se joulufiilis ;). 

Huomiseen ihanaiset. 
Kummasti tässä koneella vierähtää aina tätä aikaa, mutta lupaan siltikin jotkut päivitykset tehdä päivittäin, kun kerran alkuun päästiin. Tää on aina yhtä mielenkiintoista harrastelua lasten kanssa.
 Elenalla vieläkin unihiekka silmissä, äidillä kädet täynnä tarroja ja Veronikalla varpaat. 

Tää on niin tätä hei!

Iloa joulun odotukseen <3

maanantai 16. joulukuuta 2013

Piparireunaiset sukat kirjotuilla ruusuilla


On harmaa päivä. Niin harmaa, ettei valoja ole hetkeksikään voinut sammuttaa. 
Harmaus ei siltikään ole ihme kyllä saavuttanut mieltäni.
Millä voisikaan, sillä silloin tällöin puuhastelujen lomassa kokee välähdyksen.
Välähdyksen lapsuuden joulusta. 
Nuo välähdykset mielessään on hyvä jatkaa joulun pieniä tohinoita.

Varsinaista välähdys-sarjaa oli myös kuvien ottaminen tänään.
Salamavalo on räpsynyt ja kuvaaminen ei oikein sujunut edes sitä vähää mitä joskus erehdyksessä on käynyt.
Noh, kaippa kuvista käy kuitenkin selväksi, että piparireunaa joulun kunniaksi.
Keskimmäinen ruskea lanka on Novitan Impivaaraa ja muut ovat sitten Novitan Seiskaveikkaa. Kirjotut ruusut nappasin Karin Holmbergin Kirjo ja korista pientä ja suurta -kirjasta. Ruusut eivät ole tismalleen samanlaiset, eivätkä ihan tismalleen samalla kohtaan, mutta eipä noita onneksi huomaa muuta kuin laskemalla. Silmämittaisesti katsoen sitä ei oikeastaan huomaa.



Pakettiin nämäkin pompahtivat niin että poks. Taitaa pakettia avatessa pöllähtää kiva villan tuoksu naamalle, kun eivät prässäyksen jälkeen ehtineet täysin kuivua. Mutta pakko nuo on äkkiä postiin kiikuttaa, että pääsee paketti perille jouluksi.

Tämän päivän teemaisesti myös koristautui pakettikin. 
Sou sou soudetaan kuului pari päivää sitten kässärihuoneesta ja pelkäsin pahinta.
Likat olivat kaataneet KAIKKI maton kuteet lattialle ja siellä he iloisessa sadan kerän kudekasan päällä kiikkuivat rottinkilaatikon päällä ja ilo oli ylimmillään.

Tänään niitä sitten järjestellessä päätin hyödyntää kuteita edes johonkin, sillä niitä ei ole tänä syksynä tullut pahemmin kulutettua. Pakettinauhaksi ja rusettia kehiin. Toimii ainakin mun mielestä ja sehän riittää? :D


Pitkä pinna oli onneksi seuranani ja sou sou soudetaan -leikki nauratti, vaikka olin hetki sitten tehnyt jonkin sortin joulusiivot tuohonkin huoneeseen.
Ja jotain hyvää tuostakin kudesekamelskasta seurasi.
Nyt olen tietoinen jäätävästä kudemäärästä ja tiedostan, että niitä pitäisi alkaa kuluttamaan. Ja ovatpahan järjestetty, päivän väriterapia saatu ja olo on hassun inspiroitunut. 
Miten voi vanhojen värikkäiden lakanasuikaleiden hypistely tehdä näin iloiseksi?

Nyt jäämme jännäämään paketin kulkua perille jouluaatoksi. Ja sitä, että menevätkö sukat omistajansa jalkaan, sillä en edes tiennyt jalan kokoa. Enkä livenä ole koipia edes koskaan nähnytkään, mutta pistäkööt sitten kiertoon tuo ihanainen sukkansa, jos eivät passaa jalkaan.

Kutkutusta maanantaihinne, nyt se on soronou ja pyykkivuorelle MARS!


Luukku 16.


Synkeä syyskeli ulkona. 
Sisällä joulufiilis. 
Kiitos anopille kun piristi päivääni suloisella GG:n sirottimella.  

Minä vuorostani annoin tänään anopilleni nahkatossut.


Huomenna anopiltani on luvassa pehmeä paketti. Oi oi.. jänskättäiskö hiukan?
Paljon on pakettien sisältöjä jäänyt kertomatta ja kuvaamatta. Ainakin anopiltani saatuja leivontatarvikkeita jossakin postauksessa tulee vilahtamaan, mutta varmaankin vasta sitten kun juhlimme esikoisen synttäreitä.

Jännittävyyttä joulunodotukseen toivoo Kipa

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15.12. Soperrusta talvelle


Tänään joulukalenterista paljastuu anopille jotain pientä kivaa ja sitten tämä runo.
Tämä haparoiva runo on omistettu anopilleni, joka valaa uskoa itseeni, luottamusta vähäisiin kykyihini ja on tukena kun maailma on musta. Kiitos anoppi, olet suurenmoinen! Kuvat nyt ovat mitä sattuu, joskus makkaranpaiston lomassa otettuja kännykkäräpsyjä, mutta eipä kai tuo haitanne. Ei ainakaan anoppiani, jolle tämän runon siis omistan.


Kylmä, luminen huntu peittää maan,
alta sen löytyykö lämpöäkään.
Vaik kylmä huntu ympärillään,
 kulkea saa,
sydämmes heikko liekki,
oi, se yhä lämmittää.



Rakkaus, 
hento lämpö armahtaa.
Syleile siis kylmää ilmaa,
hengitä huurussasuin.
Ihaile hiutaleita kauniita,
puista lumoudu.
Heikko on lämpö liekin,
riittämiin siltikin.
Luota, oi luota,
se yksin riittävi,
Kesä kerran koittavi, 
valo syleilee.



Vaan varjon vuoro loistaa on,
lailla auringon.
Mustaan syliin uppoudu,
siin hyvä olla on.
Talvesta lumoudu,
kohta vuoro valon on.
Siinä kaikki mitä tarvitsen,
säilyttivät he rakkauden.
Valo ja varjo tasapainossaan,
korostavat toisiaan,
parhaat puolet esiin tuoden,
varten rakkaintaan.
Nauti siis hetken synkkyydestä,
sekin on merkki elämästä,
syvääkin syvemmästä rakkaudesta.

Taas on yksi laatikkoruno julkaistu ja olo on höppänä.

Näin talvisiin tunnelmiin on hyvä jäädä jatkamaan kolmatta adventtia! 

Rauhaisaa kolmatta adventtia teille lukijani. 

<3