On harmaa päivä. Niin harmaa, ettei valoja ole hetkeksikään voinut sammuttaa.
Harmaus ei siltikään ole ihme kyllä saavuttanut mieltäni.
Millä voisikaan, sillä silloin tällöin puuhastelujen lomassa kokee välähdyksen.
Välähdyksen lapsuuden joulusta.
Nuo välähdykset mielessään on hyvä jatkaa joulun pieniä tohinoita.
Varsinaista välähdys-sarjaa oli myös kuvien ottaminen tänään.
Salamavalo on räpsynyt ja kuvaaminen ei oikein sujunut edes sitä vähää mitä joskus erehdyksessä on käynyt.
Noh, kaippa kuvista käy kuitenkin selväksi, että piparireunaa joulun kunniaksi.
Keskimmäinen ruskea lanka on Novitan Impivaaraa ja muut ovat sitten Novitan Seiskaveikkaa. Kirjotut ruusut nappasin Karin Holmbergin Kirjo ja korista pientä ja suurta -kirjasta. Ruusut eivät ole tismalleen samanlaiset, eivätkä ihan tismalleen samalla kohtaan, mutta eipä noita onneksi huomaa muuta kuin laskemalla. Silmämittaisesti katsoen sitä ei oikeastaan huomaa.
Pakettiin nämäkin pompahtivat niin että poks. Taitaa pakettia avatessa pöllähtää kiva villan tuoksu naamalle, kun eivät prässäyksen jälkeen ehtineet täysin kuivua. Mutta pakko nuo on äkkiä postiin kiikuttaa, että pääsee paketti perille jouluksi.
Tämän päivän teemaisesti myös koristautui pakettikin.
Sou sou soudetaan kuului pari päivää sitten kässärihuoneesta ja pelkäsin pahinta.
Likat olivat kaataneet KAIKKI maton kuteet lattialle ja siellä he iloisessa sadan kerän kudekasan päällä kiikkuivat rottinkilaatikon päällä ja ilo oli ylimmillään.
Tänään niitä sitten järjestellessä päätin hyödyntää kuteita edes johonkin, sillä niitä ei ole tänä syksynä tullut pahemmin kulutettua. Pakettinauhaksi ja rusettia kehiin. Toimii ainakin mun mielestä ja sehän riittää? :D
Pitkä pinna oli onneksi seuranani ja sou sou soudetaan -leikki nauratti, vaikka olin hetki sitten tehnyt jonkin sortin joulusiivot tuohonkin huoneeseen.
Ja jotain hyvää tuostakin kudesekamelskasta seurasi.
Nyt olen tietoinen jäätävästä kudemäärästä ja tiedostan, että niitä pitäisi alkaa kuluttamaan. Ja ovatpahan järjestetty, päivän väriterapia saatu ja olo on hassun inspiroitunut.
Miten voi vanhojen värikkäiden lakanasuikaleiden hypistely tehdä näin iloiseksi?
Nyt jäämme jännäämään paketin kulkua perille jouluaatoksi. Ja sitä, että menevätkö sukat omistajansa jalkaan, sillä en edes tiennyt jalan kokoa. Enkä livenä ole koipia edes koskaan nähnytkään, mutta pistäkööt sitten kiertoon tuo ihanainen sukkansa, jos eivät passaa jalkaan.
Kutkutusta maanantaihinne, nyt se on soronou ja pyykkivuorelle MARS!
