Ensiaskel

Tein uudenvuoden aattona lupauksen. Lupasin etsiä jostakin sisältäni sen Minän, joka on hautautunut erinäisten uusien tittelien alle. Minusta on tullut erityisesti kohtuullisen hyvä vaimo ja äiti (ja ennenkaikkea kotiäiti, joka muuten ammattina on erittäin vaativa ja aliarvostettu). Mutta entä MINÄ ? Miksi minusta on tullut tylsä nuori ihminen, joka pukeutuu harmaaseen, rakastaa turvallisia valintoja, ostaa mieluummin lankoja kuin uudet korkokengät ja harrastaa käsitöitä niin paljon, että terveys on mennä. Miksi minun kaltainen ihminen pelkää sanoa suoraan mielipiteensä, vapisee kaupassa, punastelee puhuessaan ja välttelee rakentavaakin väittelyä. En minä ennen ole ollut sellainen. Pikemminkin lapsellisen itsevarma ja periaatteen ihminen.

Vuosivaihteessa tapasin entisen luokkakaverin, yhden parhaista ystävistäni, pitkästä pitkästä aikaa. Vuosi oli vierähtänyt viime tapaamisesta ja huomasin silloin miten paljon olen muuttunut. Minä olen liian vähän sanonut sanan MINÄ. Olen TYLSÄ ja täysin OUT. Olen jotenkin SYRJÄYTYNYT ja VÄRITÖN. Päätin saatuani (silloin mielestäni kauhistuttavan) värikkään teerasian, juuri kyseiseltä ystävältäni, että tämä naurettavan pieni pala väriä olkoon ensiaskel. Tein teerasiasta taulun ja tilasin netistä olohuoneeseen keltaisia tyynyjä (Sopivat varmasti meidän mustien ja harmaiden tapettien kanssa).

Huomaan muutoksen tapahtuneen. Kuntoilen kutomisien ja ompeluiden välissä. Kävin parturissa ja laitan joka aamu hiukseni edes pikaponnarille. Arvostan kästiöitäni ja sitä kautta nautin niiden tekemisestä enemmän. Aloitin kaksi uutta harrastusta: lastenjumpan (tulee lähdettyä neljän seinän sisältä edes kerran viikossa ;D ) ja sitten tämän iloisesti yllättäneen bloggaamisen.

Tätämenoa olen kesään mennessä raiteilla. Tai ainakin tällä hetkellä musta tuntuu, että OLEN ELOSSA.