tiistai 31. joulukuuta 2013

Sittenkö kun..


Tälle vuodelle lupasin väsätä huivin. Aloitin joulun jälkeen ja jää kyllä vielä ensi vuodelle.

.. olen saanut tuon tehtyä, niin sitten.
.. kun olen ostanut tuon niin..
.. kun tuo on maalattu niin..
.. kun tuo piha on kunnossa niin..
.. kun autotalli on valmis niin sitte kyllä..

Myönnän eläneeni Sitten kun -elämää.
Miten usein pienetkin unelmat ja toiveet jäävät toteuttamatta.
Sitten Kun -elämä jyllää tämän hetken alleen.
Yhtenä hetkenä huomaamme vuoden vaihtuvan toiseen ja Sitten Kun on täällä. Jyllääkö uusi Sitten Kun allensa, vaiko tarttua hetkeen?

Tarrasin ainakin tänään kaksin käsin hetkeen kiinni.
Hypistelin ja repiä täräytin paketin auki.
Sisältä paljastui kulutettuja hetkiä käsitöiden parissa.

Kiitos ihanainen Anni  ylläristä <3.

Olo on taas kuin omenalla. Näin on hyvä jatkaa tulevalle uudelle vuodelle. 
Unelmien siivin arjen jaksan tulevanakin vuonna, mutta yksin unelmat eivät kannattele. 
Onneksi on teitä ihania kannattelijoita.
Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille. Ihan kohta siis tulee vuosi siitä kun olen tämän vaatimattoman blogini perustanut ja ihan varmasti jotain arvontaa silloin olisi ajatus kehitellä. 
Itse tehtyä vaiko jotain josta tehdä itse? Siinäpä vasta pulma. 
Vinkkejä otetaan vastaan ;).

Huivi-projektin alta pilkistää blogi-siskoni tekemä yllätys. Siitä lisää  hänen blogissaan .


Haikein fiiliksin hyvästelemme vuoden 2013.
Jos ei muuta tarttunut matkaan, niin ainakin muistoja.

Ja uusia tehdään alati.

Muistorikasta ja hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille lukijoille. Ja kiitos teille kaikesta <3

lauantai 28. joulukuuta 2013

Virkatut liivit ja pikaiset juhlaräpsyt

Joulua on juhlittu olan takaa. Ja synttäreitäkin pariin otteeseen on illastettu.
Juhlia juhlan perään. Huh, kuinkahan uuden vuoden 'juhlat' jaksaa? No, onhan tässä parisen päivää aikaa touhuilla jotain muutakin kuin syödä ja seurustella :).


Tässäpä kuva jämälagoista virkatuista liiveistä. Sovituskuvaa en edes yrittänyt lyhyellä pinnallani neitosista ottaa. Ei ei ei.. nyt on joku jouluahdistus/tylsistys/ylikäyminen päällä.
Olen ennenkin tällä samalla periaatteella tehnyt (Ympyrä jossa kädensuureiät), nyt tein pienenä muutoksena Afrikkalaisen-kukan tuonne selkään. Ja vieläkin näitä samaisia lankoja jäi pienen pienet nyssykät.
Langat ovat Novitan Seiskaveikkaa ja Impivaaraa. Koukku tais olla 3,5 . Minulla vain on hirmu löysä käsiala, että olis saanut melkein olla joku kolmosen koukku vähintään.



Veronika kolme veen juhlat juhlittiin jo monennen kerran eilen.
Tarkoittanee siis sitä, että jouluna on yksiä synttäreitä vaikea järjestää kun kaikilla on aina jotain.

Kummit kävivät juhlistamassa, mutta vastahakoinen oli itse juhlittava.
Ei enää lahjoja! kiukutteli väsynyt neitonen.
Paketit oli ihan OUT, leikkiminen YHDESSÄ ihan jostain ja tusseillakin oli vain kiva piirtää kunhan sai piirtää VAATTEILLE sekä PÖYTÄÄN. Ah. Ei yllätyksiä puuttunut eilisillasta.
Ja kakunkin sisältä paljastui yllätys:
Karkkipesä, kuten neitosen kummisetä osuvasti sanoi.







Illasta selvittiin ehjin nahoin. Vaikka hieman juhla-ahdistusta oli huomattavissa.
Kiitos kummeille ja pimuille. Ehkä ensi vuonna paremmissa fiiliksissä?
(tai ehkä pitää jättää paketit tuomatta ;D) 
Nyt lähdemmekin hieman tuulettumaan meren äärelle. Aaltoja ihastelemaan.
Niiden synkästä kauneudesta mykistymään. 
Ehkä ennen lähtöä otan tuolta Kinuskipiirakkaa äidin poimimilla vadelmilla höystettynä.
NAM. 
Oikein äklömakeeta, mutta tämä joulun jälkeinen arki kaipailee vähän ekstraa vaikka onkin kovin kaivattua.

Iloa päiviinne, lämpöä ja tunnelmaa.
Rakkautta ja pitkää pinnaa.
Ulkoilmaa vaikka sateella kuorrutettuna.
Se tekee ihmeitä <3

torstai 26. joulukuuta 2013

Palmikkosukat puisilla napeilla.


Pienet tunnelmakuvat siskolleni tekemistä sukista. 
Lankana Novitan Seiskaveikka. Puunapit Bambunapit ja tilattu Juju-kerhosta joskus. 
Ohje on osittain omasta päästä ja osittain jostain Novitan lehdestä.



Me olemme yhä joululomalla ja siihen kuuluu myös tietokoneen minimaalinen käyttö. Jotenka äkkiä suuntaan  takaisin suklaata mussuttamaan ja lukemaan. <3

Tunnelmallista talvea, siitä lumettomuudesta huolimatta! 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

23. Luukku


Talo nro 31 hiljenee yksinäiseen rauhaansa. 
Jää hän tönöttämään lakeuksille nauttien hiljaisuudesta.
Asukkaat suuntaavat kohti etelää.

Tänään anoppi sai paketista Joulutähtiä. Valkoista ja vihreää sopii heille. Itselle pari turkoosia. Näitä on näkynyt jo monessa blogissa ja pitihän meille ja anopillekkin saada näitä. Täällä on kiva ohje näille. Vielä ehtii tehdä paperitähtiä jouluksi, jos näitä mielii!




Herttaista häärintää teille lukijani. Ottakaa ilo irti aatonaatosta!

22.

Eipä ole montaa päivää aattoon enää.
Huomenna pakkaamme auton ja suuntaamme kohti Varsinais-Suomea.
Ihanaa!
Omien vanhempien luona joulu <3.



Tänään anopilta sain tuollaiset ihanat naulakkokoukut. Päätyivät olohuoneen tyhjälle seinälle. 
Ei tarvitse enää säilyttää käsityökasseja lattialla. Ihanaa! Ja kirpparilta löysin ihastuttavan joululiinan olohuoneen Tulilatvan alle puolellatoista eurolla. <3

On ollut taas kovin harmaa päivä. 
Karkasimme kotoa mummulaan ja kävimme viemässä jouluterveisiä sinne.

Nyt onkin kova pakkausurakka edessä, kun eilen yöllä ei enää jaksanut.
Ens jouluna ei kyllä yhtä ainoaa pakettia laiteta. (.. ja niin varmaan :D . )
Pienet pakkailut kun on tehtynä ja muutamat lahjatkin vielä paketoituna, niin sitten saa suunnata kohti lapsuusmaisemia. 
Kyllä vielä sen verran viitsii touhuta, vaikka meinaa jo vähän joululöhöily iskeä päälle. .. 



Jouluiloa harmauteen ja rauhaisaa neljättä adventti-iltaa!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Luukku 21.



Tämän päivän luukusta tuli askartelupalloja, kulkusia ja nauhaa.
Liimasin nämä askartelupallot pikaisesti jonoksi, liima näkyy kuvassa paljon keltaisempana kuin luonnossa.
Idean näihin koristeihin sain täältä .





Kuusi on kannettu sisään. Ihana perinne ja aivan yhtä turha kuin paketit, joulusiivot ja jouluruokien laitto. Mutta joulu ilman niitä ei olisi sitten kuitenkaan juuri erilainen kuin tavallinen arki.
Ja arkea on tässä junnattukkin ihan tarpeeksi. Nyt nautitaan!

Äiti, piirrä minulle joulu, tyttäreni sanoi.
Mietin hetken.
Piirsin sydämmiä ja tähtiä paperin täyteen.
Tytär hieman ihmetteli, mutta innostui puuhasta.
Ei sitä tässä perinteikkäässä joulutohinassa aina muista, että
ei se joulu synny ympäröivästä jouluhössötyksestä.
Ja se joulu on täällä vaikka maa olisi kuinka musta.
Aikas lämpimään se joulu joskus taannoin syntyi, syntyy siis tänne Pohjolan plussakeliinkin.
Ei ole meillä lunta, mutta kristallihiutaleiden polulla se joulu kuitenkin on.

Ei lapsuuden joulua pysty kokemaan enää uudestaan, mutta joulun aarteet avautuvat meille uudesta näkökulmasta. Ne koetaan vain ja ainoastaan sydämmellä.
Jouluntuntua tutkitaan hartaudella ja rakkaudella.
Pieni kapalo kääritään aina uudestaan ja uudestaan,
Kiitos joulumielestä kuuluu ihan jollekkin muulle kuin paketeille, 
joululaatikoille ja hohtaville kynttilöille.

Lohdutus sydämmessään,
hiljainen kuiskaus korvissaan,
pumpulin pehmeä kosketus kasvoillaan,
taas helpompi olla on.






Oi katso, miten kauniita ne ovat.
Hiutaleitako näen?
Enkeleitä?

Kristallihiutaleita putoilee ympärilleni, 
lämpö läikähtää sisälläni.
Kylmyys poissa on,
Joulufiilis lahjana annettu.

Kristallihiutaleiden polulla,
voi miten hyvä siellä kulkea on.
Ei ehkä aina valoa tunnelin päässä,
mutta polku valaistu on.




Kesken pyykinlaiton pompahti kaukonaapurini pienelle piipahdukselle.
Käsissään soma paketti.

Valoa päivään..
jännitystäkin.

Dermosil lahjapaketti sisälsi käsivoidetta, virkkuukoukun ja Novitan Hile -lankaa.
Kiitos J <3.
Tuli hyvä tunne yllätyspaketista, joka ei kuulemma missään nimessä ollut joululahja, ettei stressiä pukkaa :D ?

Yllätyksiä, valoa ja sitä joulufiilistä teille toivoo 

Kipa.