Täälläkö taaas?

 

Valon aikakausi on koittanut, tai oikeastaan, sitähän se on aina ollutkin. 

 

Suurin syy bloggauksen lopettamiseen olivat varjot.

Varjot ovat matkalaisen välttämättömät kanssakulkijat, mutta niiden julkisesti myöntäminen vaatii mielestäni hirmuisen määrän rohkeutta. Sitä riittikin, vaikka häpeä useimmiten oli hyvinkin vahva. Eräiden vahvistukset siitä, että häpeä olisi aiheellistakin, niin saivat minut tekemään lopullisen päätöksen.

 Vaihdan blogini suuntaa.

Ei kun lopetan koko touhun..

 

Sittemmin bloggaus on jäänyt mietityttämään ja ihanien ihmisten ihmettely lopettamisesta on jäänyt kaivertamaan..

Tein siis kokonaan uuden blogin.. Vanhassa ja niin rakkaassa blogissa säilyy varjojen ylistykset ja samalla Valon suuremmat ylistykset.

Jos hyvä kristitty ei lankea varjoihin, mihin tarvitaan lunastajaa?

Taiteilijasielullakin on vapaus sanoihinisa, mutta lukijalla on myös oltava sydäntä ymmärtää tekstiä ja jo siinä ymmärrettävä, että tavallinen arkinen mamma se täällä rustaa.

 Mikäli koet saavasi huonoja vaikutteita, skippaa koko blogi kaikessa rakkaudessa, sinulla on vapaus siihen. Ihana valloittava vapaus <3.

 

Näinkin henkeviin sanoihin siirrymme hieman kylmempään linjaan uudessa blogissani, jossa ei pahemmin tekstiä ainakaan näin kesällä ole.

 

http://arkivainiolla.blogspot.fi/

 

Kuka tietää, vaikka varjot saapuisivatkin ja alkaisin niitä taas kirjoittaa ulos itsestäni julkisesti, minä moukka ja huono käytöksinen kristitty. Sillekkin olen oppinut nauramaan, eiköhän meidän Taivaan Iskä ole niin huumorintajuinen, että meillä on lupakin nauraa omalle huonoudelle ja nojata kikattaen Isän olkapäähän. Hei oikeesti, taas tein noin, mutta olen siltikin VAPAAA. Tuollainen vapaus teettää rakkautta ja iloa. Ja olen mielelläni armosta rakastettu ja köyhä, kuin tekopyhä muka varjoton kulkija. Siellä se koko aika tietsikkapöydän takana on. VArjo. Lankeaako se koskaan päälleni kokonaan, kaatuuko niin raskaasti ylleni ettei Valon sijaa ole?

 

Yksin armosta ja yksin uskosta.

Ei mitään itseltä annettavaa, heikot ja köyhän huokauksetkin, lahjaa nekin.

 

Ja muistakkee, Kipa kirjoittaa ihan Kipana vaan.

 

Terkuin,.. no se Kipa edelleen.

 

P.s. Kiitos edellisen postauksen kommenteista, kaikki on luettu moneen kertaan <3

 



Näkemiin sanon vain.

Rauhaa kimmeltää vetten yllä.

Toivon tuulahdus raikas,

uuden aamun armo.

Syli aamun valkenevi,

hiljaiseen kuiskaukseen herättää.

Lupaus kesästä kimmeltää,

heinän kutitus,

marjojen makeus 

ja lämmin ailahdus.

Aurinko.

Kimmellä pitkään hiuksillain,

jo maistan makean kesän.

Lämmitä kohmeista sydäntäin,

jo tunnen riemun elämän.

Oi ja voi, 

miten kaunis on,

hento autereinen aamu kesäinen,

valo usvan takaa kimmeltävi,

jännitystä keveää siin on.

Kuiskii rauhaisaa huomenta 

ja lämpimästi hymyilee.

Oi kevät,

miten ihana on aamus sun,

lupausta kihelmöi aamuissas,

uuden elämän alkua tuoksuu,

jälleen näkemisen riemua hehkuu 

kun lämmintä on sylissäs.

Avosylin juoksen vastaas sun,

olet kaivattu niin.

Riemuuni pakahdun,

ole vielä hetken siin.

Lupausta hellää kuiski,

vahvista päivään tulevaan,

pystypäin ilolla kulkemaan.

 Tällä hetkellä olen saanut päätöksen tehtyä, jota olen mielessäni pyörittänyt pitkään.

Olo on osittain helpottunut, mutta myös haikea.

Olen tutustunut bloggauksen myötä moniin aivan äärettömän ihaniin persooniin.

Ja se on tuonut monia ihania hetkiä, kokemuksia ja antanut lisää voimia moniin heikkoihin hetkiin.

Joskus jopa antanut tarkoituksen arkeen.

Mutta bloggaus myös syö ihmistä.

Se voi joskus käydä enemmän taakaksi.

Ja siitä voi syntyä erilaisia käsityksiä ja mielipiteitä.

Mikä suurinta, se vie hirmuisesti aikaa ja vaatii kuitenkin panostusta.

Olette olleet ihania ja kannatelleet hirmuisesti matkalaista.

Jokaiselle erittäin suuri kiitos ja oikein, oikein 

lämmintä ja valoisaa kevättä!

Varmasti aina välillä käyn lukemassa useimpien blogeja ja 

ehkä jopa jätän kommenttia.

Mutta kuitenkin, tällä hetkellä minusta tuntuu, että jätän bloggauksen.

Ehkä hetkeksi, ehkä en.

Kuitenkin tällä erää se oli tässä.

Yllättäen ja yhtäkkiä tajusin, että näin se vain on.

Kiitokset kaikille <3 .

Iloa arkeenne,

paljon hyvää asennetta ja Valoisaa mieltä 

teille toivoo,

Kipa.

Arkikuvahaaste 3/5 .

Aamua venytetään lähes päivään.

Isäntä ja tytär hilpasevat kiireellä lähimpään kaupunkiin nauloja ostamaan.

Jäämme Elenan kanssa kotiin siivoamaan.

(Meillä siis imuroidaan/pyyhitään lattiat joka päivä. Uskoisiko?)

Aamupäivästä iltapäivään vain nautitaan ja kotoillaan.

 Touhutaan lasten kanssa yhdessä ilman sen enempää hötkyilemättä. 

Vähän paikkaillaan valmisvaatteita ja loruillaan linnuista.

Maalataan, maalataan, maalataan.

Ja alapaneelia on jo naulattuna,

maalataan lisää ja ihan tykätään puuhasta (vielä).

Nautitaan kaikessa rauhassa ja lapsetkin ovat kumman kilttejä.

Vain yhdet vahingot  piti käydä pesemässä lattialta ja laittaa haalaria pesuun.

Että todella hienosti on tämä päivä mennyt.

tai niinhän minä luulin..

Vähän meinasi tihkasta väsynyttä.

Kiltisti asettelin Helmililjat uudestaan ja vain toivon, että toipuvat järkytyksestä.

Vähän piti nauttia kukkaloistosta ennen sisälle menemistä.

Onneksi ammensin hetken rauhaa.

Iltapuuhat olivat taas ihan liian pitkät ja väsyttävät.

Vähän hätäpaikkailin kotia ja painuin saunaan.

Isäntä imuroi sillä välin. Ilmeisesti hätäpaikkailut eivät auttaneet.

Kaksi pissaista haalaria on pestynä pyykkinarulla.

Eilinen kurainen päiväpeitto hänkin on pestynä narulla.

Vessan uusin virkattu matto roskiksessa ja lapset nukkumassa.

Onneksi huomenna on lepoa luvassa.

Antaa lapsille aikaa ja huomiota täysin.

Aikaa pakottaa se lapsi sinne vessaan ennen kuin se hätä on.

Olen ansainnut hetken jos toisen lehden ja kutimen seurassa.

Huh, mikä härdelli päivä.

Mutta onpahan tosiaan talli astetta valmiimpi taas.

Rauhallista tulevaa sunnuntaita teille toivoo

Kipa.

Arkikuvahaaste 2/5 .

Tänään on ollut hyvä päivä. 

Ollaan syöty puuroja koko päivä. Nam.

Aamutuimaan paikattiin leggarit, kun niissä oli reikä.

(harsin reijän umpeen ja laitoin päälle silityskalvoa)

Ruuanlaittoa kudin kourassa.

Vähän pikkusiskon kanssa leikkimistä ja aijaamista.

'Pii, Pii pikkuinen lintu, paapottaako jalkojas?'

Pikainen keittiön säläkaapin siivous, tiskaamista ja vessan viikkosiivot. 

Piristävät eriväri pyyhkeet ja palkaksi muffinsseja.

Lenkkeilyä ja lähitienoon ihastelua.

Iltapuhteena maalausurakan aloitusta.

Aika leikkimiseksi se meinas mennä.

Huomenna pesemme vissiin päiväpeittoa ja lakanoita.

Kuka käski mennä viemään roskat ja jättää ovi auki ipanalle.

Tietenkin tuo innokas touhutuinen kävelee kurasaappailla leikkihuoneeseen salamana.

Kukkosessa on jo pakastimen makua. 

Siltikin ihana päivä.

Emäntä on höpissyt kännykän nauhuriin kevään iloa 

ja nauttii arjesta mielellään astetta höppänämpänä kuin moni muu.

Ihan kuinka vaan,

kunhan hetkittäin elää niin hetkessä ja antaumuksella,

että liikuttuu ja kokee välähdyksen tasapainoa itsensä ja luonnon kanssa.

Luonnossa  Kaikkeuden jälki on niin käsittämätön, 

että siitä pitääkin höppänöityä.

Pitää ilakoida luonnon ilossa mukana, ei se iloaan peitä.

Surussa se antaa äänensä raikaa silloinkin.

..

Ihanaa huomista lauantaita teille

ja ehdottoman tunnerikasta!

Terkuin Kipa. 

Arkikuvahaaste 1/5

Sain Arkikuvahaasteen Villaa Sukissa -blogin Marilta.

Kiitos haasteesta :).

Itse en haasta ketään erikseen, vaan nappaa ken haluaa. 

Tänäänkään fleese-takki ei ollut meidän suosikki.

Välillä se kutiaa, on väärän värinen tai sitten se vain on liian paksu haalarin alle.

Äidistä takki on mitä pehmein ja suloisin. Lämmin ja kaunis.

Ehkä se huomenna on ihan suosikki ja  kiukuttelemme lapasista.

Mutta kuitenkin jo tiedän, että vaatteista tappelemme ihan joka ikinen päivä vähintään viisi minuuttia, mieluiten tietenkin sen tunnin putkeen. Ah!

Vähän saippuakuplia. Äiti lauloi ääneen.

Isin mukaan ei saisi, kun naapurit tai ohikulkijat voivat luulla hulluksi.

...

Puhun kaupassa yksinkin kulkiessa, tai sanotaanko, 

että etenkin yksin kulkiessa.

Äiti lauloi vielä kovempaa isin mielipiteen muistaessa.

Nuotin vierestä tietenkin.

Pyykkäämistä ja lattioiden pesua.

Nuorin nukkumassa ja lattiat luututtuna.

Klipparoidaan kangasta ja aletaan tehdä college-paitaa.

Ei luonnistu.

Yritetään ihan vaan yksinkertaista ja helppoa.

Tosi helppoa.

Aurinko houkuttelis pihalla, mutta tekaisenpas tämän tästä äkkiä ja käydään sitten lenkillä.

Lukuisten kavennusten, erilaisten variaatioiden ja räpellysten jälkeen on todettava,

että koko iltapäivä ja ilta tässä sitten meni hukkaan?

Purataan, revitään, leikataan, väännetään ja käännetään.

..

Huomenna mä kyllä laitan kunnolla ruokaa.

Huomenna en ompele, vaan leikin lasten kanssa koko päivän.

Huomenna siivoan kyllä taas koko talon 

ja siivoan kunnolla vessan.

..

Pitäisköhän pestä lattiat uudestaan..

hmm..

onkohan tämä ompelu sitten ihan kaiken väärti.

Ilta-aurinko kultaa koko kodin.

Kimmeltää sekamelskan yllä ja värittää morkkiksen kultahuntuun.

Siis oikeesti.

Värittää morkkiksen kultahuntuun.

Olen väsynyt.

Paidasta tuli tosi käytettävä vaate.

(Kuvia joku päivä sitten lisää)

Mutta vähän tunnelma on lattea ja kuvat kamalia.

Huomenna kyllä....

no se nähdään sitten.

Onneksi on olemassa huominen.

Uusi mahdollisuus ja niin edelleen.

Siihen teille kaikille voimia toivoo,

Kipa.