Nahkaa lanteille.

Ihana anoppini ja hänen ystävänsä pyysivät minut ompelukurssille TEAK:iin opettelemaan sisustusompelua ja vaateompelua. Ja tässäpä tämä ensimmäinen aikaansaannos. 

Kynähame vanhalla nahkatakin resorilla.

Takana halkio ja vetskari.

Opettajamme Jari kyllä ompeli tuon nahkaosuuden vetskarista jollakin jäätävällä koneella, 

mutta muuten minä olen tehnyt kuulkaa tämän itse!!

Hyvät opit ja tulos miellyyttää.

Muotolaskoksia tämä jostakin Moda lehdestä napattu kaava ei kaivannut, sillä tässä oli tuollaiset ihme 'taskut'. Istuu ku ois vartavasten mittoihin tehty :)
Osittain vuori on harsittu kiinni tihein pistoksin.
Ja helma sekä halkio ovat tietenkin käsin harsittu opettajan vaatimusten mukaan.
Monen tunnin harsintaprojekti vannotti minut tekemään seuraavaksi kurssilla jotain muuta kuin hameen. Toisaalta tämän itsensä ylittäneen fiilis on kyllä mahtava!!

Tukka tötterölle ja menoks. 

Ihan on harmillista riisua tämä rele yltä ja lähteä painoja nostelee.

Isäntä innosti minut jollain vanhoilla rikkinäisillä viiden kilon painoilla jumppaamaan. 

Jos sais hyvitettyä ne kaksi suklaalevyä jotka tällä viikolla on tullut mutustettua. 

Mut enkös minä jo vähän lupaillutkin herkullista helmikuuta :). 

Jotenka, herkullista torstaita vaan ja iloista mieltä

toivottelee Kipa.

P.s. yritin lisätä kuvia halkiosta ja vetskarista tarkemmin, mutta blogger persuta muuttaa ne ruman väriseksi. Nyt minäkin uskon, että oikeesti blogger muuttaa kuvien laatua .. murr.

Valon aikakausi.

Talvi on ollut valon ja varjon leikkiä.

Varjo on ollut voitolla lähes päivittäin.

Toisinaan tuntui, että varjon mahti ois voittamaton.

Mittaamattoman suuri on sen voima.

Tuo mykistävä kauneus on käsittämätön.

Mutta se ei ole valoa voittanut,

Se ei ole valoa kauniimpi,

Eikä se ole ilman valoa mitään.

Varjon rakkaus on kukoistanut, 

on vuoro valon loistaa loistoaan.

Kimmeltää kaunista vapauttaan,

antaa ääriviivat tulevalle ja 

lohduttaa.

 Valon ja varjon leikki,

miten kaunista se on.

Rakastan näitä polkuja, 

joita tallaan askelin iloisin.

Rakastan niitäkin polkuja, 

joita tallasin valtakaudella varjon.

Varjon syli on musta,

kaunis ja lohduttava.

Vaan vie se voimia enemmän, 

kuin antaa se voi.

Arvostan niitä polkuja, 

jotka erheitä ollut on.

Rakastan niitä polkuja,

joilla kukkii anteeksanto ja 

rakkaus rajaton.

Rakastan niitä polkuja,

joissa ystävät kulkevat,

vieretysten käsikädes,

kumisaappaissa hupsuina.

Kohti kauniita hetkiä,

valon seuras kuljetaan.

Oli polku synkeä hetken matkaa,

oli niin synkkä tie, 

et kuolemaa tavoittelin ja 

etsin ihmeitä sen.

Kunnes valo loisti luokseni,

kuiski totuuksiaan.

Et elo on ihmisen lahja,

kaunis on ihminen.

Sen tarkoitus on rakastaa,

elämää ja elon antajaa.

Tallata polkunsa ilolla,

nauttia matkasta.

Luonnon vastaista ois, 

jos kuolema ei pelottais.

Siis tallaa polkus ilolla,

luota askeliis.

Hymyssäsuin katsele Taivasta,

salaisuuksille hymyile.

Suuruus ihmisen on vähäinen,

mut tavoittelemisen arvoinen.

Vaik se pois kerran otetaan, 

niin matkalla täs ollaan vaan,

matkanteko on elämää 

ja siitä nauttia saa.

Tanssin siis tasajalkaa,

laulan kiitosta valolle,

et ihana on seuras sun,

kaunis loistos keveä.

Kimmellä poskellain pitkään,

lämmitä yöhön pimeään.

Vastaanota aamuun suloiseen,

kannattele päivään uuteen.

Sivele poskein nukkaa,

puhaltele lempeästi eloa.

Pakahduta ilolla,

rakkaudella nukuta.

Että semmosta tekstiä taasen.

Keittiö siis on nykyään valkoinen ja siitä toivottiin kuvia. 

Keittiön tulevista verhoista, tulevista patalapuista, tulevista keittiöliinoista jne. tulee sitten kuvia, kun vain emäntä jaksaa ne kyhätä. Ei sen valon aikakaudellakaan mahdottomiin pysty, milläs sitä aika riittää ihan kaikkeen. Maltti on valttia vai miten se meni? 

Kiitos yhteisestä matkasta teille,

ja tervetuloa uusille kirjautuneille lukijoille. 

Ihanaa kun olette seurassain,

iloa teille toivoo

Kipa.

Taas jämälankojen kulutusta.

On iskenyt joku touhubuumi näiden jämälankojen kanssa.

Vieläkin vähän olis puuvillaisia jämiä. 

Eikö nää  ikinä lopu? :D

Nyt taitaa olla niin, että lyyti ei kirjoita.

Ei ajatus kulje.

Kenties nuo värit nyt vain puhuvat puolestaan.

Sanotaan se taas. 

Huh huh, mitkä värit <3.

Räväköitä värejä arkeenne!

Hassuja yhdiselmiä.

Odottamattomia kokonaisuuksia

ja iloa oloonne <3.

Väri-ilottelua kerrassaan.

Vailla omaa ansiota löytyy onni.

Se vain annetaan ja se on.

Kukoistukseensa onni pääsee,

kun lapsi syntyy.

Pakahdus.

Riemu on rajaton

ja maailma saa tarkoituksen.

Ei ole mitään niin kaunista kuin oma lapsi.

Nyt tiedän sen:

minun elämäni.

Sinua olen odottanut,

elämäni tarkoitus.

Elämäni suurin ihme.

Juhla sydämmessä,

laulua soi kiitoksen.

Harmaavarpusen on täytynyt alkaa rakastaa värejä.

Pieniä nyssyköitä puuvillalankoja on kertynyt.

Ja jokunen yksittäinen super ihana keräkin pääsi testaukseen.

Anoppini heitti haasteen:

Keskolaan vauvanpeittoja tekemään, mars mars.

Aluksi tuntui ihanalta idealta kuluttaa langanloput.

Lopulta alkoi ajatus pienistä lämpimistä tirpaista olla tärkeämpi.

Ja vielä ne langanloputkin pääsivät iloiseen värien sekamelskaan.

Huhhuh, mitkä värit! <3

Kaikki langat ihan eripaksuisia ja palat erikokoisia, joten reuna on vähän kupruinen.

Mutta eiköhän joku kesävauva tästä lämmikettä saa :).

 Liitin vielä tähän yhteyteen joululahjaksi kummitytölle tekemäni viirinauhan. Tuli aika herkku.

Värikästä ja herkullista lauantaita teille toivotteleepi,

Kipa.

Torstai toivoa täynnä.

Onneksi lapset ovat innokkaita penkomaan kaappeja.

Löysivät prässäykseen unohtuneet kesäkukat.

Teimme ystävänpäiväkortteja.

Kruunuja.

Nukuimme yön yli jos toisen ja leivoimme keksejä 

kruunut päässä.

(Äidillä ei ollut karvalakkia, jos joku sitä mietti :D.)

Keksit ovat varattu isännälle, 

joka ahertaa meidän keittiön seinien kimpussa taas tämänkin ehtoon.

Olen minäkin päässyt maalailemaan, mutta hmm.. taiteellisuuteni näkyi hieman liian silmiinpistävästi.

Jotenka sudin vain pohjamaaleja.

Vähän valkoista tähän mustan sekaan, tekee yllättäen kyllä ihan hyvää. 

Käsityöt ovat olleet hieman boikotissa viime päivinä maalausurakan, kovan flunssan ja sen sellaisen vuoksi. Mutta eiköhän niitä jämälankajuttuja tänne ala ilmestyä vielä lähipäivinä. 

(pakko yhdistellä palat kun kerran näin on luvannut. Huoh, miten pitkästyttävää puuhaa :D )

Paljon iloa torstaille, perjantaille.. no oikeastaan ihan jokaiselle päivälle.

Jotenkin täällä ainakin on sellainen hassu kevättämisfiilis. 

Joko teillä siellä kevättää? 

Hiljainen helmikuu

Meillä helmikuu on alkanut aikas hiljaisissa merkeissä.

Kova flunssa emännällä.

Ei ollut karvalakkia sunnuntaina päässä. Siitäs sait!

Vähän suklaata, petaamaton sänky, köllöttelyä sohvalla.

Arkinen kaaos valitsee talossa.

Erinäisiä jämälankajuttuja työnalla. 

Jos jotain tyynyä..jos yhtä peittoa.. 

ehkä toistakin peittoa.. 

Hiljaista helmikuuta, jossain kuulemma vietetään herkutonta helmikuuta .

On niin kuriton emäntä, että 

helmikuu(KIN) vietetään hunningolla.

Iloa arkeenne!

Ja tervetuloa uusille lukijoille <3.

Kirsikkapuun alla

Tiedättehän hetket, 

jolloin pysähdyt ahdistavien 

kysymysten pariin.

Niiden kohdalle, 

joiden ohitse pitäisi rynnätä.

Muistaa nuo tosiasiat, 

mutta ei missään nimessä pysähtyä.

Tuleeko tänne vielä sota aikanani?

Joudunko hautaamaan lapsiani?

Kumpi meistä mieheni kanssa kuolee ensin?

Missä menee pahan ihmisen ja sairaan ero?

Miksi ihminen on hyvin kiittämätön?

Onko rakkaus oikeasti kuolematon?

Kuolenkohan nuorena?

Miksi on olemassa ahneus?

Silloin kun maailmankaikkeus ihmetyttää ja

kummalliset asiat täyttävät pään,

Silloin on hyvä mennä maatamöllöttämään

lumihankeen kirsikkapuun alle.

Katsella taivasta,

Salaisuuksien verhoa.

Ajatus hymyilyttää, että verhon takaa

itse Kaikkeus meitä katselee

ja pudistaa päätään.

Voi noita hupsuja.

Eikö tuonkin ole tuossa kylmä maatessa.

Jättäisi asiansa minulle.

Aivan oikein,

kylmähän lumienkeliksi jähmettyneen tuli.

Naapurit ajattelivat varmaan hulluksi.

Voisin heille ehkä sanoa olevani taiteilijasielu,

olisiko möllötys silloin normaalimpaa.

Olen toisinaan outo,

mutta olenpahan nähnyt salaisuuksien verhon.

Pysähtynyt ja katsonut.

Huutanut äänettömästi vastauksia.

Ja saanut.

 Lumihiutaleita hiljaa hipsii ylleni.

hentoja, ihan pieniä.

helliä hipaisuja oksien lomasta.

Kuiskivat he äänetöntä lauluaan,

Luota, oi luota.

Lapses enkelten varjelukses on.

Uskothan sen?

Ehkei noita kysymyksiä pidä pelätä,

ehkä ne ovat juurikin niitä asioita,

jotka on kohdattava kasvotusten.

Katsottava silmiin,

kunnes varmuus vallitsee.

Tietämättömän on onni.

Kiitos Anna-mamma lapasista. 

Viininpunainen on kuulemma muodissa.

Tiesitköhän sen?