Tunnustus ja jämälangoista patalaput

Tälläisen ihanuuden sain Pizzicato-blogista, miten otettu olen moisesta rakkaudentunnustuksesta. Kyllä tämän paperilapulle riipustetun julkisen salaisuuden piristys kantaa pitkälle. Näenhän sen blogissani aina :). Kiitos ihanainen puutarhaintoinen käsityönainen! 

Säännöt ovat seuraavat:

- kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi

- kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi

- anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajalllesi ja kerro heille siitä kommentilla

- ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin

Ja eteenpäin tämän tunnustuksen ajattelin laittaa:

Askartelua ja Elämätä By Mirjarr

Olen mielenkiinnolla seurannut Mirjan touhuja 'naapuripitäjässä'.

Kertun kotoilu

Ihanan romanttista ja iloista elämää Kertulla.

Riehakas

Iloista, elämänmyönteistä lapsiperheen arkea kera äidin käsitöiden.

Taimitarha

Käsitöitä, luontoa, matkustelua ja sitä ihanaa perusarkea.

Tässäpä nuo blogit olivat. Niin paljon on niitä jotka tuon rakkaudentunnustuksen ansaitsisivat, mutta lähetimpäs nyt sellaisille joille tällä hetkellä tuntui hyvälle tuo lähettää ja joilla ei tuollaista tunnustusta taida vielä olla. Luonnollisesti kyllä rakastan jokaista julkisesti lukemaani blogia ja harvoimpa muutenkaan olen tylsille blogeille eksynyt. Useimmiten jokaisessa on sitä jotain. 

Sitä jotain on myös näissä kuvaustilanteissa, huh kun voi olla välillä mielenkiintoista. Ihana neiti 10 kk pomppii peppuloikkiaan kuvaustilanteeseen MINIMOPPI kädessään (ja vieläpä märkä). Surkuhupaisuudessaan niin hauskaa tämä kuvaaminen. On mattoa, lapsia, leluja, roskia (vaikka justiin on imuroitu!?) ja vielä omia varpaita. 

Patalaput ovat jämälangoista virkattuja äidilleni. Oranssi ei oikein ole ollut minun juttuni, mutta onneksi äitini rrrrrakastaa sitä. Ei jäänyt langat koriin pyörimään. Vaan vielä on paljon lankoja joita kuluttaa, eikä kaikki mitään niin kovin ihanan värisiä tai ei välttämättä minun makuuni. Kun saisi edes muutaman kerän vielä pois niin sitten voisi ehkä taas sallia pienen lankahamstrauksen? Nämäkin tein kaksikerroin (kaksi patalappua reunoistaan yhteen) jotta mahdollisimman paljon lankoja kuluisi ja tietysti ettei äitini sormet palaisi. :)

Rakkautta kaikille bloggaajille ja lukijoille, tuo tunnustus kuuluu myös kaikille teille ihanaisille!

Aarteita kirpparilta

Sieltäkö näitä löytyy?

Näitä iloisia kaunokaisia?

Naurusuita ja sinisimmuja?

Vaan lahjaksi saimme vaikka köyhähköjä oomme.

Paita, se lähes euron on.

Sen me mamman kanssa haimme.

Eilen kävimme kiertelemässä paikallisia kirppareita äitini kanssa, kuten viime postauksessa lupasin. Kiertely ei ollut turhaa sillä löysin vanhan miesten kauluspaidan. Voi mikä kangas! Äitiäni hymyilytti innostukseni löytäessäni euron aarteeni. Paita oli aivan kellastunut, mutta kuosi vain oli niiiiiin mun juttu. Helposti menee kyllä ryppyyn, mutta ei haittaa. Kuosi on vain niin sopiva kaapissa lymyileviin Pomp De Luxin tummanruskeisiin pussihousuihin.  Paidan käyttäjä joko rakasti löysiä vaatteita, tai sitten oli reilun kokoinen kaveri sillä kangasta oli aika paljon. Sain vapaasti leikeltyä mekon kaavat ja vähän vielä jäikin kivoja tilkkuja askarteluun (joku siis ihan oikeasti vain rakastui tähän ja säästää kaikki palaset). Kanttinauhaa en saanut kylläkään leikattua vinoon, mutta onneksi on noin avoin kaula-aukko. Kaava on joku suht vanha Ottobre, sillä olen tehnyt tämän MEKON kaavalla Veronikalle ensimmäiset mekkoni. Vanhoja piirtämiäni kaavoja hyödyntäen tein siis tämän neitosen TUNIKAN. 

 Olen saanut myös tunnustuksen Pizzicatolta , mutta vastoin olettamuksiani postaankin sen vasta seuraavalla kerralla. Mamma tuossa vieressä tahtoisi jo nukkumaan joten en kehtaa kovin kauan näpytellä sillä raukka joutuu nukkumaan meidän olohuoneessa sohvalla (levitetyllä kuitenkin).

Aika kuluu ja sitä ei saa kirpparilta. Tyttöset kasvavat ja tutkivat maailmaa suurin harppauksin. 

Taakseen katsoessaan tekisi välistä harpata sinne takaisin. Ei äiti meinaa millään ymmärtää lastensa nopeaa kehitystä. Möngerretään jo vaikka missä ja koko aika saa sydän sykkyrällä juosta perässä. Nuori neiti Elena, pomppii peppuloikkiaan aimo pompuin, varsin hassu tyttönen kun ei konttaile. Vissiin jäi se vaihe kokonaan väliin sillä ylöspäin tuo neito ruususuu jo yrittää.  

Hieman horjuen tuella seisoo hän. 

Niin äitikin, tukiverkko lähellään.

Kiitos ja hyvää huomista perjantaita teille kaikille, horjuville tai varsin vakaille, mutta toivottavasti tuetuille kuitenkin <3 . 

Pussit älykkäille

Minua harvoin saa kiinni puhelimesta, mutta nyt on ainakin älykäs puhelin joka soi sisällä emännän ollessa pihatöissä. Isännän valitsema ja ostama, jotenka on se ainakin rakkaudella saanut tulla tähän taloon. Rakkaalle esineelle ompelin nahasta suojuksen ja ystäväni Iinan älykkäälle tein tuliasiksi kanssa. Nahka on jostakin kirppikseltä löydetystä nahkatakista, keltainen nauha on kirpparilta ja punainen nauha on Puotiquen loppuunmyynnistä. Tuo keltainen nauha on ihan loppumaisillaan ja sitä ei saa mistään tai ei ainakaan tuskin kaupanhyllyltä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan jotenka ei muuta ku kirppareita kiertämään ja uusia aarteita etsimään. Huomenna taidan käydä äitini kanssa Kirppis Kesäkahvilassa. Ei sitä tiedä vaikka siellä olisi pieni nyssykkä keltaista pilvireunaista nauhaa jossakin lokerossa? 

Jännityksellistä loppuviikkoa kaikille. 

Mitähän aarteita tulevat päivät teille mahtaa tuoda?

Haaremi-kokoelma karttuu

Tein caprihaaremit isosiskolle vaan eipä suostu käyttämään. Tarkoitus oli tehdä molemmille tytöille samistelufarkut, mutta toisin kävi. Maanittelut eivät auta ja lahjonnastakaan ei ollut hyötyä. Jotenka annoin housut pikkusiskolle, kääräisin vain lahkeensuut sisälle. Onneksi jäykkä resori pysyy leikiten kääräistynä, eikä minun tarvitse joka välissä asetella niitä takaisin. Muuten ovat passelit myös Elenallekkin, jotenka Veronika saa ehkä ihan luvan kanssa boikotoida lökärifarkkuja (pillit kyllä kävis). Äippätys on saanut myös Elenallekkin tehtyä boleroliivin, nam! Onneksi on suht hyvin nappi kiinni, mutta aika kovilla nämä vaatteet ovat. Onneksi joitan sentään käyttävätkin, ettei ihan pölyräteiksi jouda. Kangas on Jätti-Rätistä ja leveä kuminauha on kälyni ostama Kankaiden Poistopisteestä. Ostin kaksoisneulan näitä farkkuja ajatellen, mutta onnistuin TAAS KATKAISEMAAN SEN. Hmm.. ilmeisesti minä ja kaksoisneula ei tulla tosiaankaan juttuun? Kenties ostan kolmannen ja jos sekin menee rikki, luovutan suosiolla.

Luin eräänä päivänä blogia jonka pitäjä oli kriisissä ja aikoi lopettaa lukijoidensa kauhuksi bloggaamisen.  Ymmärrän häntä. Itsekkin olen avautunut monista aroistakin asioista täällä ja kokenut sen sillä hetkellä vapauttavalle. Jälkeenpäin on tullut tunne, että en sittenkään halua julkiseksi arkoja tekstejä. Ei sillä että välittäisin muiden mielipiteistä, vaan sillä että erakko ei halua olla esillä arvosteltavana. Ajattelin minäkin lopettavani bloggaamisen, mutta sen sijaan päätin kirjoittaa päiväkirjaa ja päivitellä tänne suht kylmästi vain tekemisiäni ja suht pintapuoleisia kuulumisiani. Ja eikä tarkoituksena ole päteä töillä tai sen sellaista, vaan arkistoida tekemät työnsä tänne ennen kuin ne ovat pölyrätteinä. Toivottavasti lukijani jotka eivät ole käsityöihmisiä jaksavat silti käydä kurkkimassa täällä, vaikka käsitöihin tämä lähinnä blogi jatkossa keskittyykin.

Ruususen haaremit

Tässäpä olikin kiva työ, sellainen suht nopea ja yksinkertainen. Vähän talo meinaa olla sekaisin, mutta hip hei, sain vihdoin tehtyä Elenalle nämä haaremit joista olen haaveillut jo pitkään. Ja nyt tekisi mieleni tehdä farkkuversiot tällä samalla OB 4/12 malli 7 kaavalla. Niin, mitäpäs sitä omia tekemään kun kerran valmiit kivat lehdestä löytyi. Onhan joskus kiva haastaa itseään omilla kaavoilla, etenkin jos ei sopivia valmiskaavoja mistään löydy, mutta kiva vaihteeksi näin. Kangas on muistaakseni tilattu Fabriinasta Veronikan mekkoa varten. Tämä kangashirmu tilasi luonnollisesti vähä ekstraa ja sain mekon lisäksi vielä nämä haaremit ja yhä jäi. Resori on paikallisesta kangaskaupasta ja lahkeissa Kankaiden poistopisteen kuminauhaa.

Voi miten aika menee nopeesti. Katselin kohta vuoden takaisia videoita tytöistä, siskosten ensikohtaamisesta ja täysin uudesta tilanteesta. Isosisko söi silloin tuttia, piti vaippaa ja ujosteli vauvaa. Nyt pikkusisko on oppinut syömään tuttia, isosisko on jättänyt vaipattelun pikkusiskolle ja kumpikaan ei ujostele toinen toisiaan. Molemmat elävät täysillä tätä päivää huomista miettimättä ja osaavat jo tapella leluista sekä pitää toinen toisilleen jöötä, tästä se lähtee? Vaan saisipa tuon vauva-ajan hetkeksi takaisin, vaikka päiväksi ja sitten saisi taas palata näihin suht ehjiin öihin ja pullomaitoihin. Todellisuus vain on karu, teen jo koon 80 vaatteita Elenaiselleni ja nuo ajat viiskytsenttisissä vaatteissa ovat vain muistoissa. Mutta ah, mitä muistoja. Pakko oli ihan nostalgisoida vikaa kuvaa 'pikkusen'. 

Pocan kesäreleet

Välillä päivät eivät mene lainkaan suunnitellusti ja näin kävi minulle tänään. Aloitin päivän rauhakseen ja ajattelin olla puutarhatöissä koko päivän. Kunnes yhtäkkiä muistin Elenan neuvolan. Äkkiä lapset autoon ja menoksi. Kotimatkalla poikkesimme paikallisessa Kangaskaupassa hakemassa VAAN kaksoisneulan ja lähestulkoon pysyinkin vain neulassa. Pienen palan kangasta ostin neulan kaveriksi. Aivan kuin pieni pala onnea. Ihanan värinen neonpinkki trikoo se siellä houkutteli ja kotona inspiroi laittamaan Veronikan katkaisemat saumurilangat uudestaan. Tein tyttösille tuubihuivit ja  kaksi ja puoli vuotias neitonen tanssi vieressä hokien 'äkkinopee, äkkinopee'. Mitenkäs se äiti ja tytär ihastuivatkin kerrankin samaan kankaaseen? Pakkohan ne oli heti surauttaa.

Vaan tuubihuivista on moneksi hoksasi neitonen ja yllätti äipän laittamalla huivin topiksi. Hmm.. Siellä sitä kangasta olisi lisää vielä sankojen verran, jos kuitenkin tekisikin topit. Pocahontas-nukelle tuli juhannuksena tehtyä pari boleroa ja tänään suht pikapikaa mekko. Kaksi valoverhosta tehtyä neliötä limittäin päällekkäin ja kekselle reikä. Ja siihen resoriksi tuota ihanaista trikoota. Saa nähdä kuinka kauan pysyy päällä vai saako taas Poca hillua yllään vain syntymämerkkinsä (valmistuksessa tulleita maaliraitoja).

No mutta, taidan pikaisesti imuroida ja mennä sinne pihatöihin. Vielä ehtii muutaman kuorman soraa kärrätä, kiviä oon sentään hieman ehtinyt viemään etupihalta sivupihalle. 

Iloisia, aurinkoisia päiviä kaikille! Minäkin lupaan olla valittamatta vaikka hiki noroilisi soraa kärrätessä, tietääpähän se myös rusketusta siinä lomassa (ja luonnollisesti myös aina aavistuksen valmiimpaa pihaa).

Älyhelppo boleroneule

Juhannuksen ajomatkat tämä kyttyräselkä on virkannut, purannut ja taas virkannut. Aluksi menomatkalla tein raitaa, oli sitten jos jotakin väriä. Kunnes päätin purkaa, tehdä raidallisen mutta hillittyn... purin senkin. Loppu menomatkan voinkin sitten pahoin ja vain purin. Aurasta kotiin tullessa en kärsinyt matkapahoinvointia ja sain aloitettua tämän sopivan neutraalin version jota sitten olen tässä kotona ja kyläillessä jatkanut. Ei mikään täydellisyys, mutta ihana silti. Langat ostin vartavasten juhannukseksi paikallisesta S-Marketista ja ne ovat Novitan Hankoa. Virkkasin 3,5 puikoilla (epähuomiossa otin autoon mukaan vain sen kokoisen, mutta isompaa olisi kaivattu).  

Ideana tässä boleroneuleessa on siis tehdä ympyrä jossa on reijät hihansuina (Idean sain täältä ) . Äärimmäisen helppo ja tulee vähän niinku huomaamatta kun ei tarvitse koko aikaa laskea ja miettiä. Ajatuksena oli käyttää jämälankoja, mutta teen niitä sitten joskus. Nyt teki mieli ostaa uusia lankoja ja annoin luvan itselleni viitisen kerää ostaa, kunhan ne heti kanssa käytän. Vajaat kaksi kerää on siis jo tuhottu.. kolme jäljellä. Taidan Elenalle tehdä samisteluneuleen. Toki keltaista Hankoakin olisi, mutta isäntä meinasi että tee samanlaiset :).

Nappi on Verkkokauppa Puotiquelta loppuunmyynnistä, tasan viisi tais olla enää kaupassa jäljellä ja kaikki hamstrasin. Napin toinen puoli on sinikukallinen, mutta oli sen verran erikoinen yhdistelmä tähän neuleeseen, että päätin laittaa nurin. Nurinkurin on ollu meidän meininki täällä blogissa, tarkoitan että en näyttäisi pahemmin lasten kasvoja blogissa. Mutta kuvat näyttäisi niin paljon kivemmilta kun olisi ns. kunnollisia kuvia. Ja kuvaustilanteet eivät olisi niin hankalia. Etenkin kun välillä neitonen haluaisi oikein keimailla, kauniisti hymyillä kameralle ja sitten äiti käskeekin kääntää päätä sivuun!! Hmm... Kenties olen vain periaatteitteni orja. Ehkä tämän verran uskallan tyttösen kasvoja vilauttaa minäkin, kun niin monessa muussakin blogissa lapset ovat rohkeasti kuvattuna :) .

Rohkean reipasta tulevaa viikkoa teille kaikille, sitä aurinkoa etenkin!