Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. tammikuuta 2014

Anna Hyvän kiertää -haaste

Muutama päivä sitten tupsahti postista lappu, että pakettisi on noudettavissa.
Sydän sykkyrällä odottelin koko päivän, että pääsisin hakemaan pakettia. 
Ei tullut sopivaa saumaa hakea sillä meillä oli ihania vieraita <3.
Isäntä lähti illalla juoksulenkille ja lupasi tuoda puketin postista.
Kilometrin verran hän sitten juoksi laatikko kainalossa vesisateessa. HIh.




Kääreiden sisältä paljastui värikäs itse päällystetty pahvilaatikko.
Ihana!
Ja sisällä lymyili läjäpäin erilaisia itse tehtyjä kortteja sekä kolme ihastuttavasti päällystettyä tulitikkuaskia.
Oi että! Jokainen kortti oli mieleen ja niitä oli aikas monta, joten ei tarvitsisi vähään aikaan tehdä itse.
Mutta näitä ihastuttavia kortteja selaillessani innostuin minäkin askartelemaan. En kyllä jaksanut niitä ruveta kuvailemaan, sillä paljon kivempia nämä ovat.

Ja mistä nämä sitten ovat?

nappasin haasteen ja hän siis lähetti nämä minulle. 
Että kiitos hirmuisesti ilahduttavasta ja INSPIROIVASTA lahjasta.

Tästä pääset myös näkemään tekemäni jutut Iina-ystävälleni, joka puolestaan hänkin pisti hyvän kiertämään. :) 




Kuvaaminen tuotti taas tuskia. Hirmuisesti varjoja ristiin ja rastiin. Salamaa ei viitsinyt käyttää ja valoa ei meinaa riittää. Tai sitten kuvat sinertävät ja taidot uupuvat :D. Ei kyllä mitään kuvausinspiraatiota ole minuun iskenyt, mutta saapa näistä selvän. 

Väriä Pyhäpäivääsi ihanainen.
Inspiroivaa eloa, oloa ja touhua
toivottelee
Kipa.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Anna hyvän kiertää -haaste ja perjantaiylläri.

Aloittakaamme perjantai-ylläristä.
Postimies toi lootaamme mustavalkoisen selvästikkin itsetehdyn kirjekuoren.
Mitä, keneltä?
Ihan selvästi varsinainen perjantaiylläri tiedossa sillä en tunnistanut käsialaa.
Ihanaa!
Harmaa kortti iloisella tekstillä. 
Blogisiskoni-Anni (kuten hän itse itseään tituleerasi) oli lähettänyt kortin minulle. 




Ihan parhautta.
Kiitos Anni.
Mitenkä voikaan harmauden keskelle tupsahtanut lisäharmaus ilahduttaa näin superisti.
Harmaa on vaan sitten toisinaan niiiiiiiin jees.

Ja sopi niin hienosti tämän päivän teemaankin. 
Sillä päätin vihdoin postata Anna hyvän kiretää -haasteen härpäkkeet.
Ideana oli siis tehdä haasteen nappaajalle jotain itse, joka taas tekee seuraaville haastenappaajille jotakin.
Haasteeni nappasi oman pitäjän ystäväni ja uskon saajan ihastuvan käsityöpussukkaan ja sen sisältöön. Sillä kankaat ovat aikas hänen lemppareita (omaamme käsittämättömän samanlaisen maun muuten) ja väritkin passaavat hänelle juurikin roimasti.


Marimekon Räsymatto-kankaasta tehty vetoketjullinen pussukka. 
Ainaoikein neuloen tuollainen neulojen säilytyslepare ja päällystetty mitta.
Kiertää saumat, lerpattaa ja vinksallaankin ovat. 
Mutta kiertää kuitenkin hyvää.

Toiselle puolelle neulojen säilytys 'rättiä' ompelin Sammalpolku-kangasta josta tiedän paketin saajan tykkäävän hirmuisesti.


Ihan huippu perjantai! 
Hiukset ovat kampaamatta, lapset parkuvat joka asiasta ja siivotakkin pitäis, mutta taitaa tältä perjantailta jäädä. Sillä tämä matamimimmi lähtee pakkaamaan kimpsuja, kampsuja, matkaeväitä, isänpäivälahjoja ja ennen kaikkea käsitöitä messiin. Kotikonnut odottavat pikaista piipahtajaa maatansa tallaamaan. Päivittelemään loppusyksyä, ihastelemaan alkutalvea. Odottelemaan lunta ja mussuttamaan äipän tekemiä pöperöitä. Kirppiskierrostakin vissiin luvassa.

Yllätykset ovat parhautta. Perhe ja ystävät super parhautta.

Pienet teot taitavat olla niitä kaikkista suurimpia tekoja. Niitä jotka jäävät tekemättä ainakin minulta alati. Ystävät. Olette ihania ja rakastan teitä kaikkia, kiitos kun pidätte pinnalla <3.

Super-perjantaita teille kaikille lukijoille!
 On aivan mahtavaa, että jätätte kommentteja, elätte mukana tunnelatauksissa ja piristätte kun meinaan virua jossakin harmauden pohjamudissa. 
Olette huippuja jokainen!
Kiitos.
<3

torstai 31. lokakuuta 2013

Heikun Keikun -blogin Unelma-haaste ja unelmatupsuruttupipo


Ihan perus tupsuinen ruttupipo. Ihan tavallinen minä.
Niin ainahan oma elämä, oma naama ja oma koti tuntuu ihan tavalliselle.
Ihan perus setille.
Ja niin sen kuuluukin. Kodikasta ja aitoa meininkiä.
Aina tilaa kuitenkin unelmille ja niiden siivin on hyvä lentää.
Unelmat nukuttavat uneen ja aamulla herättävät, yleensä aivan liian aikaisin ja joskus ne ryökäleet jopa valvottavat lupaa kyselemättä. 
Niiden avulla harmaassakin päivässä on pilkahdus toivoa.
Kun unelmoi yksinkertaisia asioita, on helppo ilostua niiden toteutumisesta.
Vaan joskus on kiva unelmoida ihan jotain pilvihattaroita, sellaisia asioita joita ei edes järki taida käsittää. 
 Heikun Keikun -blogin Anni haastoi meitä bloggaajia kertomaan unelmistamme. Listaan siis sellaisia tavallisia arkisia unelmia. Sellaisia ihan hassuja tai sitten ihan tavallisia.
Semmosii, mimmosii?
No tämmösii!!


No selvä. En pelkää. En vaikka vähän housunpuntut vipattaisikin. En vaikka olo olis vähän hölmö. Miksi muuten unelmien ääneen sanominen saa hölmön tunteen itselle? Vai onko pelko, että ääneen sanottuna, se ei varmasti tapahdu? Vai onko kenties sellainen tunne, että ääneen sanottuna, pitäisi alkaa työstämään asiaa? 
Noh.
En työstä, vaan unelmoin. Ja mitä vähemmän työstän, sitä enemmän unelmoin. 

Unelmoin..
 ..että jonain päivänä ajatukseni olisivat suht järjestäytyneet.
 ..olkkariremontista.
..että tietäisin mitä tahtoisin tehdä 'sitten isona' ja sen tietäessäni, minulla olisi mahdollisuus tavoittaa se.
..parista uudesta ruokapöydän tuolista.
..valmiista autotallista ja siinä kyljessä onnellisesti kököttävästä varastosta.

 (Varasto innoissaan hihkuen säilöisi mm. kaikki lapselliset unelmat ja vinoon kirjoitetut tekstit lapsuusajan päiväkirjoissani, se säilöisi hartaudella ystäviltä saatuja kirjeitä ja mieheni seurustelumme aikana lähettämiä kortteja. Se säilöisi niitä ja kuuntelisi kun paukuttelen raitamattoja mattopuillani, jotka eivät veisi enää tilaa käsityöhuoneessani. Siinähän olisi vasta unelmien täyttymys!)

..hirsiseinien paljastuksesta tuolta kipsilevyjen alta.
..mustasta sadetakista, jossa olisi hiippahuppu ja valkoinen tupsu sen päässä.
..yhteisestä kahdestaan vietetystä kokonaisesta viikonlopusta mieheni kanssa.

Unelmoin pieniä ja usein. Unelmoin suuria vielä useammin, mutta niitäpä en paljastakkaan. 
Hentoja ja hauraita unelmia. Valonarkoja raukkaparat. 



Yksi tupsu-unelma täytetty.
Ihan perus tupsu.
Sellainen mehevän muheva. Aika tasapitkät langat ja kivasti pomppii juostessa.
Pipon sisään mahtuu unelmat ja hiukset tötteröllä tai ilman.

Ei muuta kuin haasteen nappaukseen, unelmointiin tai vaikkapa pipon tehtailuun. Unelmaahan olis minun osaltani myös se, että edes pikkuriikkisen te ihanat lukijat, inspiroituisitte tekeleistäni. Saisitte kutkuttavan tunteen, että mäkin kokeilen! 

Unelmia elämäänne, sellaisia tavallisia peruspertsan unelmia. 
Sellaisia massiivipilviä, unelmapumpulia jossa kelliä, kieriskellä ja mutustella hattaraunelmia vielä vähän lisää.. ja lisää ja lisää.. kunnes se todellisuus sinut herättää unelmoimaan taas vähän lisää.

Unelmoikaa itsenne onnelliseksi ihanaiset,
älkää kuitenkaan pettäkö itseänne.

<3

tiistai 22. lokakuuta 2013

Haasteita kaksin kappalein

Olen saanut pari haastetta ja niitäpä tässä sitten rustailemaan. Iso kiitos teille ihanaiset naiset kunniasta :). 
Vastailempa ensiksi Unelmaa Elämässä-blogin Ninnun lähettämään haasteeseen.
Ja säännöt kuuluivat näin:

Haasteen tarkoitus on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, ja kasvattaa niiden lukijakuntaa
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)


1. Kiinnyn esineihin todella vahvasti. Enkä raaskisi heittää mitään minulle tunnerikasta pois.
(Kuten kuvan nukkanen villatakki, ostettu minulle kun olin ylä-asteella! Tai laukunhihna lempi laukustani, jonka säästin kun laukku alkoi haista omituiselle ja heitin pois.)
2. Olen hyvin ailahtelevainen ja en useimmiten itsekkään tiedä reaktiotani asioihin, ennen kuin siinä tilanteessa.
3. Olen ääripääihminen ja kultainen keskitie harras toiveeni.
4. En tiedä mitä haluaisin tehdä ammatikseni.
5. Syön joka päivä jotain makeaa.
6. Niskani ovat aina niin jumissa, että puren alati hampaita yhteen. 
(Vastaantulijat älkööt luulko, että olen aina kiukkuinen, vaan taidan olla niskajumppaa vailla)
7. Haaveilen jonain mahdollisena elonpäivänä hankkivani jonkun Custom-pyörän.
8. Kunnioitan ihmisissä suorasanaisuutta, huumorintajua, aitoutta ja tiedostamatonta kauneutta.
9. Ostan mielelläni klassisia ja laadukkaita tuotteita, jotka menevät monen monta vuotta. Nyttemmin kukkaro ei vain meinaisi antaa myöden näille investoinneille. 
(Tiedoksi tutuille,, että iänikuinen Lapista ostettu karvalakki tulee tänäkin talvena kököttämään syvällä päässäni <3 (joku siellä ajattelee, että eikö siitä vieläkään päästä eroon, edes näin monen vuoden jälkeen :D)
10. Siinä missä muut maalaisivat seinänsä valkoiseksi, minä varmaan maalaisin mustalla.
11. Minulla on kausia, kun en kykene tehdä käsitöitä, kun pyörryttää ja oksettaa niin paljon. Nyt olemme lähellä sitä (taas!) ja pakko alkaa huolehtia liikunnasta, niin siis vaikka huomenna?

Ja 11 kysymystä vastauksineen:
1. Miten vietät vapaapäiväsi kaikkein mieluiten?
Tekemällä just sitä, mitä sillä hetkellä haluttaa tehdä, elikkä tietysti käsitöitä ja jos kerran ihan oikein vapaapäivää vietettäis niin silloin menisin kunnon hikilenkille käsitöimisen lisäksi.
2. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?
Varmasti se kun lunta oli niin paljon, että en nähnyt eteeni pihalla, vaan kuljin isoveljieni kolaamissa 'käytävissä'. Olisinko tuolloin ollut joku toosi pikkuinen 'Kilku'. En osaa sanoa ikää, mutta aikas pieni taisin tuolloin olla, kun kaikki veljeni taisivat vielä tuolloin asua kotosalla.
3.Mistä haaveilit lapsena ja oletko saavuttanut sen?
Ihan pikkuisempana haaveilin häistä ja sen sellaisesta perus setistä kuin lapset ja omakotitalo. Ja nuo kaikki minulle on annettu, ilman omaa ansiotani. Varsinaisia omia saavutuksia minulla ei taida juurikaan olla. Kunnianhimoni taitaa olla olematon ja unelmani suhteellisen pieniä.
4. Jos saisit valita itsellesi vain yhden harrastuksen, mikä se olisi?
Käsityöt tietenkin!
5.Lempivuodenaikasi ja mikä siitä tekee parhaimman?
Talvi. Ja sanottakoon vielä luminen talvi. Hetken on valoisaa, mutta musta yökään ei ole kokonaan musta. Toivoisin elämänkin olevan kovin mustavalkoista, jolloinka tulkintavaraa ei jäisi ja asiat olisivat yksinkertaisia.
6. Mikä on ostoslistalla ykkösenä itselle?
Jotain puolijuhlavia vaatteita, jotka menevät arkeen mutta  myös juhlaan.
7. Lempiruokasi?
Arkena jauheliha (!!) ja sitten ravintolassa taitaisin vetäistä jonkun perus Metsästäjän leikkeen jossa olisi eeeekstra paljon sienikastiketta <3.
8. Kuinka hemmottelet itseäsi?
Syön, yllätys yllätys, jotain makeaa ja teen käsitöitä, laitan saunan päälle ja könötän siellä liki tunnin. Jonka jälkeen söisin lisää jotain makeaa ja tekisin niin kauan käsitöitä kuin silmät vaan pysyvät auki. 
9. Mitä teet aamulla ensimmäisenä herätessäsi?
Köllöttelen puolituntia horroksessa ja nousen ylös ajatellen, että oliko virhe valvoa kutimella kolmeen asti?
10. Mikä on sinulle tärkein perinne josta et voisi luopua?
Jouluperinteet. Sauna ja riisipuuro sekametelisopalla on aika must. Täällä Pohjammaalla käydään aina ulkona tähtien tuikkeessa jouluhartaudessa kuuntelemassa mieskuoron laulua ja viedään kynttilöitä haudoille. 
11. Helppo, loppuun lempivärisi?
Joskus elämässä on pakko valita monesta kivasta yksi. Ei ehkäpä mikään helppo, mutta sanottakoon että harmaa. Musta ja valkoinen on kyllä lähes yhtä upeita, mutta kenties tuo harmaa on tuollainen tylsä välimuoto kuten taidan vähän minäkin olla.


Pari vuotta sitten tekaisemani sukat ja eteisen matto. Molemmat arjessa kulahtaneita, mutta niin rakkaita.
Ja sitten toiseksi vastaan Kristallinkirkkaat ideat! -blogin Nipsun lähettämään haasteeseen. Kiitosta kehiin myös vielä tässäkin välissä. Nämä ovat kyllä aina kivoja vaikkakin olen huono näitä lähettelemään eteenpäin. 

Haasteen säännöt ovat vanhat tutut:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa

1. Tarina blogisi perustamisesta?
Olimme kyläilemässä serkkuni luona, jossa eräs neitonen oli tehnyt hääpuvun yhtenä yönä. Ja silloin heräsin todellisuuteen, että missä on tuo neitonen minussa. Se joka uskoo itseensä ja mikään ei ole liian suuri haaste tavoiteltavaksi. Jolloinka lähdin tämän blogin kautta etsimään jostakin sitä Kipaa, joka on hautautunut kaikkien arkisten tittelien alle. Ja teen tuon matkan blogaten ja ennenkaikkea käsitöitä tehden. :)
2. Lempikäsityölajisi?
Tää on paha, mutta kyllä se on neulonta.
3. Oletko aina tehnyt käsilläsi vai puriko käsityökärpänen sinua vanhempana?
Olen aina tehnyt jotain ns. taiteellista, mutta vasta Pohjammaalle muuttaessani pääsin hurahtamaan näihin käsitöihin täysin. 
4. Mistä hankit käsityötarvikkeesi?
Ihan perus marketeista, nettipuodeista, kirppiksistä ja paikallisista kaupoistakin. Myös Päntäneellä tulee Tapion Lankakaupassa käytyä lähes joka kuukausi (ei ollenkaan hyvä juttu kukkarolle :D)
5. Kenelle teet käsitöitä?
Läheisille ja itselle enimmäkseen. Joskus joku tekee myös tilauksia ja sitten pitäisi tänä jouluna tehdä anopin joulupuotiinkin jotain. 
6. Käsityö, josta olet kaikkein ylpein?
Olen tähän joskus ennenkin tainnut vastata, mutta en muista mitä siihen sanoin. Eikä aivoni taida raksuttaa tähän iltaan yhtäkään kovin 'ylitse muiden' -työtä. Taidan olla tälläinen tasatahtinen tekijä, mutta ylitin itseni tässä taannoin selättämään kammoni trikookanttausten suhteen ja se on jo suuri saavutus!
7. Painajaismaisin käsityöprojektisi?
Varmaan jotkut ompelujutut. Ei ihan niin vahva laji.
8. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
Sammalpolku-trikoosta, pitsistä ja pallotrikoosta neitosille mekot.
9. Milloin teet käsitöitä?
Aamusta iltaan joka välissä, ku vain vähänkään mahdollista. Jonain päivinä enemmän, jonain vähemmän.
10. Mistä saat inspiraatiosi?
Toisista blogeista, kirjoista, netin syövereistä, lehdistä, katumuodista ja mainoslehdistä.
11. Parasta käsityöharrastuksessa?
Ajatusten soljuminen käsitöiden lomassa. Ne tunnetilat kun kutakin työtä tekee, pintaa silittelee ja puolittain valmista sovittelee. Joskus onnistumisen tunne ja sitten se ilo jonka valmis tuotos tuottaa joko minulle itselleni tai sitten itseni lisäksi vieläpä jollekkin toiselle. Ja yksinkertaisesti tekemisen ilo.


Taidan olla tällä kertaa niin tylsä, että en lähettele kumpaakaan haastetta eteenpäin. Useimmilla tutuilla blogeilla nämä haasteet ovat just piipahtanut tai saapunut, joten taidan vain nauttia yksinoikeudella kysymyksistä ja niihin vastailuista. Ne ovat tosi kivoja, eikä siihen vierähtänyt kuin kaksi tuntia!! Nyt on kyttyrä niin kipeä, että taitaa ihan oikeasti pakko jumpata tänään.. jos vaikka jäis vaihde päälle? :) Isännän ja kaivinkonemiehen vaihde on ainakin jääny päälle ja pitäis lähteä niitä hätyyttämään tallin pohjien parista kahville. 
Anopilta saatua pullaakin olis pakkasessa.
Nam. 
Taidan tästä hilpasta pakastimelle. 
Hilpaskaahan tekin herkuttelemaan joko namskis herkkupullia, tai vaikkapa namskislankoja. Tänään sorruin taas Tapsan lankakaupassa yhteen Novitan Hile-kerään , mutta vain yhteen! 

Iloa, aurinkoa ja seesteisyyttä teille lukijani ja tervetuloa uusille! Harva on joukkomme, mutta tiivis tunnelma on sitä suuremmalla syyllä taattu? <3  

maanantai 30. syyskuuta 2013

Haasteita pukkaa..

Neropatti-leggarini saavat jatkoa keskiviikkona, kun ystäväni Iina tulee meille ompelemaan. Saa nähdä kuinka me minun pieneen käsityöhuoneeseen kaikkine koneinemme ja kankaidemme kanssa mahdumme. Vähä arveluttaa, että ollaanko heti alkumetreiltä napit vastakkain niin ahtaassa tilassa ;D.
Sopu sijaa antaa ja toivottavasti tunikamekkomikälienahkatehosteilla tulis molempien tehtyä <3.


Sillä välin kun kankaat marinoituvat ompeluvalmiudessa (olen ne jo leikannut, ah!) ilmoittelen teille Anna hyvän kiertää -haasteesta johon menin itseni ilmoittamaan. Päätin osallistua Kristallinkirkkaat ideat! -blogissa Nipsun tarraamaan haasteeseen aika viime metreillä. Ideana siis tässä haasteessa on se, että teen kolmelle ekalle ilmoittautuneelle jotain pienehköä omin pikku kätösin. Ja teenpä sen vielä 12 kk sisällä (jos jouluun mennessä oikeesti sais) ja ehtonahan on vain se, että laitatte haasteen eteenpäin tekemällä itse kolme pikkujuttua jollekkin toiselle.. Ja ilmoittautuessasi tähän haasteeseen, saat ilmoittaa minulle, että tahdotteko minun tekevän naiselle, miehelle vai lapselle tämän yllärin. Huhhui.. kolme ylläriä siis luvassa, jos joku innostuu haasteesta ja mukaan pääsee kommentoimalla tämän postauksen alle. Voihan (nero)pattilainen! Mihin sitä oikein päänsä tulee aina pistettyä? <3


Syysiloa toivottelen, siitäkin huolimatta että syksystä nauttiminen voi välillä olla hieman HAASTEELLISTA. ;D

maanantai 9. syyskuuta 2013

A beautiful body -haaste.


Nähdessäni Mami Go Go:n liikkeelle laittaman haasteen ja siihen tarttuneet rohkeat naiset, ajattelin, että en ikinä uskaltaisi! Kyllä muuten, mutta kun mulla on noi raidat. Nuo kummitukset raskausajoilta.  Ja en minä nyt tissejäni täällä ala kuvaamaan. .. mitä se naapurinsetäkin sanoisi seuraavana päivänä kun olis tissini täällä nähnyt? Noh, sitten alkoi näitä napavilautuksia näkyä ja sekin tuntui liian rajulle.

Ettäkö osallistuisin tähän haasteeseen? Kaikki hartaasti vihaamani ja peittämäni raitani paljastaisin?  Minä joka itkin ja tärisin suihkussa Elenan saatuani, vihasin raitojani. Tunnetta ei pysty kuvailla ja se tuntuu niin pinnalliseltakin, että ei palata siihen.. vaan siltikin, miksi niitä piti tulla? Miksen rasvannut yhtä ahkerasti masuani Elenan aikana kuin esikoiseni Veronikan aikana? Miksen voinut olla kuin sisareni, joilla ei tälläisiä raskausarpia tullut? Miksi raidat? Makkarat  sentään lähtee jumpalla (jota en muuten ole Elenan jälkeen harrastanut niin kovin ahkerasti kuten kuvasta näkyy)

Varmasti näillä raidoilla on joku positiivinenkin vaikutus. Ne on pakko olla voitoksi, muuten häpeän niitä iäti. 
Päätin sitten vilauttaa napaani.Se on vain napa.
Napa on syvemmällä kuin ennen odotuksia ja sen ympärillä on raitoja. KYLJISSÄKIN ON RAITOJA ja kuvasin mielestäni suht rohkeana vielä tämän raidallisemman puolen. Merkattu nainen?

Merkit siitä, että olen saanut kaksi kaunista, tervettä tyttölasta. Olen saanut molemmat tyttöset ruokkia itse maidollani. Ja olen saanut kokea maailman suurinta rakkautta ja rikkautta. Ja olen tuleva saamaan jatkossakin tätä ehdotonta rakkautta. Yksinoikeutettua rakkautta. 
Ketään toinen maailmassa ei tule saamaan samaa rakkautta, mitä nuo tytöntylleröiset päivittäin minulle jakavat. Tunne, kun molemmat tytöt antavat muiskuja ja roikkuvat hupparin-naruissa. Tunne, kun he oppivat jotain ja olen heidän elämässään ne ensimmäisenä näkemässä. Tunne, kun vain minä kelpaan nukuttajaksi. Tunne, kun vanhempi tyttösistä (2 v 9 kk) sanoo kesken arjen tohinan ohimennen 'äiti on nätti'. Mistä se tuommoisen keksi <3. Tunteiden kirjo on ollut ääretön. Epäilin toista lastani odottaessa, että miten pystyn rakastamaan tasavertaisesti molempia? Jos kuitenkin rakastan Veronikaa enemmän kuin uutta tulokasta Elenaa. Ja saatuani tyttöseni syliini. Rakastin syvästi. Itkin ja kiitin. En edes miettinyt raitoja.

Hinta on aivan äärettömän pieni, jos nuo raidat ovat lasteni hinta. Jos jenkkikset ja pömppömaha ovat raskauden jälkeen suuremmat, niin kestän sen. En palaisi entiseen vartalooni vaikka mikä olis. Tämä on nuoren naisen vartalo joka on kestänyt kaksi raskausajan diabetesta (sukuvika), yhden raskaushepatoosin, yhden rajun käynnistyksen ja kaksi synnytystä (2,5 h ja 2 h).  Niiden jälkeen minulla on raidat. Voi hyvä päivää, se on muuten ihan hemmetin pieni hinta! Nahka on venynyt niin, että napaa en ole nähnyt. N. 15 kg on tullut lisää molemmissa odotuksissa ja vain raidat, hieman makkaroita ja pikkuset jenkkikset. 
Joko alkaisin itsekkin uskoa?
Olet ihan kaunis.
Riittävän kaunis.
Riittävän kenelle? Itselleni.
Kelpaan itselleni näin. Raidat haalenevat, makkarat lähtee jumppaamalla, mutta lapseni kukoistavat.

 Mahtavaa viikkoa teille kaikille ihanille naisille (mahdolliset mieslukijat sulkekoot silmänsä ruttunapa-postaukseni ajaksi). Olette kauniita jokainen. Riitätte sellaisena kuin olette, kun rakastatte itseänne!

P.S. Kuvan raitapaita on itsetekemäni ja saattaa vilahtaa jossain postauksessa värillisenäkin, mutta kun muutkin mustavalkoisia kuvia otti..

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kevätpipon väkerrystä..


Ensimmäinen kevätlakki on kudottu, mutta nauhat puuttuvat. En tiedä minkä väristä laittaisin. Isolle siskolle en taida laittaa lainkaan nauhoja, kenties kuitenkin jotain koristeita?




Minulle annettiin  Ystäväni blogista haaste, mutta en oikein tiedä kenelle sen olisin lähettänyt eteenpäin. Vastaan aina minulle esitettyihin kysymyksiin (mitä nyt muutaman kerran tekstiviesteihin olen epähuomiossa jättänyt vastaamatta ), joten en tälläkään kertaa tee poikkeusta. 

Haasteen ohjeet olivat yksinkertaiset:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.

Tuumasta toimeen siis!

11 asiaa itsestäni:

1. Olen kahden tyttösen (12/10 ja 8/12 syntyneiden) äiti ja olen heidän kanssaan kotona.
2. Inhoan loskaa.
3. Inspiroidun helpommin sotkussa, kuin kliinisen siistissä tilassa, mutta kuitenkin kaaos tukahduttaa kaikkein kauneimmatkin kukat. 
4. Olen hyvin ailahtelevainen persoona ja harvoin pitkävihainen.
5. Meinaan kokeilla isännän crossia ensi kesänä, muutenhan minulla on motskakortti aivan turhaan. (isäntä ei muuten ollut innoissaan, mutta .. )
6. Haluaisin, että asiat olisivat mustavalkoisia, jolloin ei tarvitsisi pohtia niin paljon.
7. Käsityöhuoneeni on tällä hetkellä kaaoksessa, mutta isäntä saattaa pelastaa tilanteen tekemällä minulle hyllykön. 
8. En olisi mitään ilman perhettäni.
9. Sanon asiat mieluiten suoraan, vaikka välillä se hävettääkin. 
10. En tiedä mitä tekisin sitten isona.
11. Minulla on periaatteessa aina niskat jumissa liiasta käsityöinnosta.

Haastajan 11 kysymystä minulle:

1.  Kesä vai talvi?
Vaikka rakastankin aikaa jolloin karvalakille on käyttöä, on kesä kuitenkin aina kesä. Hmm.. Taidan kuitenkin vastata talvi.

2. Suurin unelmasi?
Että tietäisin, mitä tahdon elämälläni tehdä ja mihin pystyn.

3. Mieleisin käsityösi?
Kun tekee kaikkea kohtuudella, ei pääse kyllästymään lajiin.

4. Ruoanlaitto vai leivonta?
Leivonta, mutta kumpaakaan en tee mielelläni.

5. Onnistunein käsityösi?
Varmaan ystävälleni tekemä värikäs keittiömatto.

6. Lempikukkasi?
Helmililja. Niitä haluan ison määrän kukkapenkille, kunhan sellaiselle saadaan tilaa.

7. Mikä saa sinut suuttumaan?
Monikin asia. 
Itsekkyys, epäoikeudenmukaisuus ja maailman pahuus joka lähinnä johtuu ihmisten ahneudesta ja luontaisesta pahuudesta ylipäätään.
Toki kuohahdan muutenkin vähän väliä, mutta harvoin olen pitkään vihainen.

8. Entä mikä tekee sinut onneliseksi?
Perhe, ystävät, muut läheiset ja käsityöt siinä lomassa. Horjuvainen uskoni.

9. Mikä on paras puolesi?
Tempperamenttisuuteni.

10. Entä huonoin?
Tempperamenttisuuteni.

11. Kankaat vai langat?
Vaikea valinta, mutta taidan valita langat. 


Koska en oikein tiennyt kenelle lähettää tämän haasteen niin jätin haastamatta ketään. 
Toivottavasti haastaja ymmärtää päätökseni :) .